22.2.2018

Lapsettomuuden hinta

Vihdoin otin excelin kauniiseen käteen ja laskin, että kuinka paljon yksityisen puolen hoidot meille yhteensä ovat tähän asti maksaneet.

Kävin siis lapsettomuushoidoissa yksityisellä viime vuoden huhtikuusta tämän vuoden tammikuulle saakka sisältäen yhden keinohedelmöityshoidon nimeltään IVF. Koska hoidon tulos oli huono, emme maksaneet kuin yhdestä alkion siirrosta ja valitettavasti säästyimme myös pakastamiseen liittyvistä kuluista. Tein jo joulukuussa päätöksen, että jatkamme hoitoja julkisella puolella melko lailla puhtaasti taloudellisista syistä. Henkisesti oli nimittäin todella raskasta, että epäonnistuneen hoidon lisäksi pankkitili oli tyhjä. En uskonut kestäväni mahdollisesti toista epäonnistunutta hoitoa ja rahoittaa sitä aivan viimeisimmällä säästöilläni. Päätimme siis tässä vaiheessa säästää rahaa yksityiselle puolelle myöhempään käyttöön, ja nyt kokeilisimme välillä julkisrahoitteista hoitoa.

Meidän omasta taloudesta sen verran, että minulla ja miehelläni on melkein samat vuositulot ja olemme sopineet, että maksamme kaikki hoidot puoliksi. Tämä sopimus tosin tehtiin vasta koeputkihoidoista eteenpäin, eli lokakuun loppuun maksoin kaikki laskut aivan itse. Tämä voi kuulostaa jonkun korvaan kummallisesti, mutta olemme tottuneet siihen että olemme melko taloudellisesti riippumattomia toisistamme. Mutta jotta peli kävi reilummaksi, tuli hän maksumieheksi koeputkihoidon aikana, jolloin hoidoille tuli paljon enemmän hintaa.

Ajalta ennen IVF:ää toukokuulta lokakuuhun maksoin keskimäärin 245 euroa / kuukausi ultra- ja suunnittelukäynteihin. Tämän lisäksi lääkkeisiin meni n. 47 euroa /kuukausi, joinakin kuukasina enemmän ja joinakin toisena vähemmän. Huhtikuu oli siitä erilainen, että silloin minulle tehtiin isompi operaatio (polyypin poisto) ultra- ja suunnittelukäynnin lisäksi, ja tästä syystä hintalappu tässä kuussa oli niinkin suuri kuin n. 670 euroa. Kaiken kaikkiaan lasku huhti-lokakuulle oli 2500 euroa lääkkeineen ja tämä tuli pelkästään minulle maksettavaksi.

Marraskuussa koitti sitten IVF-hoito. Yhteenlaskettu summa lääkkeineen marraskuun hoidolle oli 3277 euroa sisältäen yhden tuoresiirron. Lääkekattoni ei päässyt yhdellä koeputkihoidolla ylittymään, eli en saanut yhdestäkään reseptilääkkeestä mitään suurta hintahyvitystä. 3277 euroa meni ja ainoa hyöty oli se, että opimme sen, että kokeiltu stimulaatio-ohjelma ei ollut minulle sopiva. Eli aivan samanlaista ohjelmaa ei ehkä kannattaisi uudestaan yrittää.

Joulu- ja tammikuussa kävin vielä muutaman kerran yksityisellä. Nämä käynnit yhteenlaskettuna kaikkiin viime vuoden hoitoihin ja lääkkeisiin saan summan, joka on on noin 6500 euroa.
On hassua ajatella, että useimmat pariskunnat saavat tämän kaiken ilmaiseksi raskautumalla luomusti. Niin se vaan on, ettei onnea rahalla voi ostaa.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti