PP9

Rintojen aristusta, turvotusta ja alavatsanipistelyä - raskausoireita? Ei vaan tulevat menkat siellä varmaan jo kiusaavat tätä piinailijaa. Huomenna on PP10 sekä kp30, eli ilkeän hyvin oireet sopivat taas kuukautisten alkamisajankohtaan. Jokohan tässä vaiheessa alettaisiin hoitoa suunnitella siten, että keskityttäisiin kiinnittymisongelmiin ja melko lyhyeen 10 päivän luteaalivaiheeseen, joka kiusaa minua myös luomukierroissa. En edes tiedä voiko kiinnittymistä tai pidempää luteaalivaihetta edesauttaa muuten kuin keltarauhashormonilla. Joskus olen kuullut, että joillekin on tuikattu kortisonipiikki alkion siirron yhteydessä, mutta en tiedä onko tämä vain urbaania legendaa.

Huominen PP10 on siltä osin itselleni yksi merkkipaalu, sillä sitä pidemmälle en ole aikaisemmissa siirroissa päässyt. On pienten välituuletusten paikka, jos PP11 sattuisikin koittamaan. Sitä ennen vielä jännitellään pitäen mielessäni kaikkien lukioiden antamat onnentoivotukset - peukut ja varpaat - kiitos ihanat! :´) En minä nyt ihan täysin ole heittänyt kirvestä kaivoon vielä.

PP5 - oireeton

Viimeistään kaksi päivää siirron jälkeen teki taas mieli alkaa googlailemaan kaikkea alkuraskauden ensioireista. Mikä on sinänsä hassua, sillä olen ollut taas tyystin oireeton, jos ei rintojen aristusta lasketa. Salaa olen toivonut pientä verenvuotoa, jota voisi tulkita kiinnittymisvuodoksi, tai nipistelyä alavatsalla, mikä voisi myös kertoa kiinnittymisestä. Mutta ei. En saa ikinä mitään näistä.

Rintojen arkuuttaa en jaksa enää ottaa huomioon, koska raskausoireena sen pitäisi alkaa vasta viikon päästä mahdollisella 4. raskausviikolla. Tämän lisäksi olen kärsinyt rintojen arkuudesta nyt monessa edellisessä kierrossa aina n. viikko ennen kuukautisten alkua. Tästä syystä on jo käynytkin mielessä, että arkuus onkin merkki KP1:sen lähestymisestä. Yritän ajatella positiivisesti, mutta on se vaan niin vaikeaa uskoa onnistumiseen.

Internet on täynnä kaikenlaisia listoja siitä, että mistä voi päätellä olevansa raskaana jo 3. viikosta alkaen. Yllättäen listat ovat täynnä samanlaisia asioita ja tuntemuksia, joita voi kokea myös kuukautisen lähestyessä. Kaikista raivostuttavin oire on kuitenkin "se tunne" tai "sisäinen tieto" siitä, että on raskaana. "Sen vain tietää sisimmissään, kun on raskaana" - innokkaimmat neuvovat. Oma sisimpäni on aivan hiljaa.

Kolmas siirto ja plan B

Kolmas alkion siirto ei herättänyt minussa enää niin suuria liikutuksen tunteita kuin aiemmin. Kolmas kerta toden sanoo ja niin edelleen. Ilokseni ensimmäinen pakkasalkio oli selvinnyt sulatuksesta ja minulle jäi siis varastoon vielä kaksi muuta, joita voidaan siirtää myöhemmin, jos tämäkään ei jaksa kiinnittyä joulun ihmeeksi.

Tällä alkiolla on kyllä erittäin hyvät tarrat. Se tuli todistettua jo toimenpiteen aikana. Alkio oli nimittäin takertunut niin kovasti kiinni katetriin, ettei se suostunut siirtymään kohtuun ensimmäisellä kerralla. Onneksi toisella kerralla suostui jäämään kohtuun, ja toivottavasti suostuu takertumaan sinne yhtä hanakasti kuin katetriin. 

Lääkityksenä minulla on Progynova ja Lugesteron, molempia kolmesti päivässä. Paljon lääkkeitä täytyy siis muistaa syödä jatkuvasti ja tätä tulee jatkaa ties mille raskausviikoille. Virallisten ohjeiden mukaan pari viikkoa pitää odotella taas ennen testaamista. Aiemmin ei ole tarvinnut odottaa niin pitkälle niin kuin olen kertonut aiemmin.

Hedelmöityshoitojen rinnalla ajan yhtä toista ohjelmaa, jonka nimi on "Lian onnellinen elämä vol. 2". Tämä ohjelma takaa sen, että pysyn onnellisena, vaikka lapsettomuushoidot epäonnistuisivatkin. Tätä ohjelmaa voisi tavallaan kutsua plan B:ksi. Tähän liittyen olemme mieheni kanssa aloittaneet yhdessä erään tavoitteellisen projektin, jonka myötä tiedossa vaikka mitä kivoja tapahtumia seuraavan puolen vuoden ajan. Tätä toista projektia ei voi viedä eteenpäin, jos tulisin raskaaksi. Pakko myöntää, että projekti on niin kiva, että jossain vaiheessa voisi jopa harmittaakin, että mahdollinen raskautuminen pilasi plan B:n suunnitelman. Tämä on kuitenkin koko homman idea - ajan hedelmöityshoitojen rinnalla jotain niin mukavaa ja ihanaa, että mahdollinen hoitojen epäonnistuminen ei harmittaisi niin paljon, ja mikä tarkoittaisi sitä, että voisin jatkaa plan B:tä suunnitellusti. 

Täytyy myöntää, että sen jälkeen kun laitoimme projektin pystyyn, en ole vierittänyt pettymyksen kyyneliä kuukautisten alettua. Ohjelma tuntuu toimivan niin kuin ajattelinkin.

Kohti parempia päiviä

Näin yöllä painajaista, että olin menossa sairaalaan tapaamaan lääkäriä, jonka pitäisi päättää voidaanko siirtoa tehdä meneillä olevaan lääkkeelliseen kiertoon. En unessa millään meinannut löytää ovea, joka olisi vienyt sisään sairaalaan. Viimein kun pääsin sairaalan käytäville ja lisääntymistieteen yksikön oville saakka, tieni pysäytti lattiasta kattoon ulottuvat paksut kalterit. Yritin ahtautua kaltereiden läpi, mutten mahtunut ja minut lävitsi epätoivo ja luovuttaminen. En pääsisi läpi ja menettäisin mahdollisuuteni.

Heräsin ja tajusin, että tänä aamuna minulla olisi tuomiopäivä ihan todellisessa elämässä. Minua hermostutti ennen ultraa ja pelkäsin kohtaavani samoja tunteita ja kaaosta sisälläni kuin viimeksi lähtiessä samaisesta paikasta. Tällä kertaa vastassa oli lääkäri, jolla oli yställiset kasvot - tuntui heti paremmalta. "Lääke on toiminut niin kuin pitääkin ja kohdun limakalvon paksuus on oikein otollinen alkion siirtoa ajatellen." Ja niin minulle varattiin aika ensi viikoksi pakastetun alkion siirtoon!:)  Olin täyttä hymyä, kun lähdin sairaalasta kohti työpaikkaa. Edes typerät työhaasteet eivät ole päässeet pilaamaan päivääni. Olkoon tästä päivästä alkaen edellisiä paremmat päivät. Olen aivan lopun kyllästynyt huonoon fiilikseen ja stressiin. En vaan yksinkertaisesti jaksa enää.

Pääsin itse asiassa irti pahimmasta työuupumuksesta -ja stressistä jo muutama viikko sitten. Kävin silloin mielessäni läpi muutamia eri skenaarioita: voisin stressailla ja ahdistua samaan malliin, tai sitten katsoa, että mitä tapahtuu, jos alkaisin tekemään normaaleja 8 tunnin työpäiviä, välttelisin työmatkoja viimeiseen saakka ja antaisin itselleni aikaa ja mahdollisuuksia nauttia elämästä. Pahinta mitä voisi tapahtua olisi potkujen saaminen, mikä ajatuksena ei siinä vaiheessa tuntunut edes yhtään huonolta vaihtoehdolta. Aloin löysätä ja annoin tunnollisen minäni olla huolimattomampi ja suuripiirteisempi. Elämä näyttää etenevän töissä samaan malliin, eikä mitään pahaa ole tapahtunut vaan töissä pyörii nykyään rennompi, hauskempi ja paljon mukavempi minä. Parempi tulevaisuus on täällä.

Vuosipäivä

Aloitin tämän blogin melkein tasan vuosi sitten. Tasan vuosi sitten kävin myös läpi ensimmäistä koeputkihoitani. Vuodessa minulle on saatu aikaiseksi yhteensä vain kaksi tuoretta alkionsiirtoa. En ole tyytyväinen alkuunsakaan siihen palveluun, jota olen saanut yksityisellä tai julkiselta puolelta. Valtiotasolla ollaan nyt kovin huolissaan syntyvyyden laskusta. Näin ensalkuun voisin ehdottaa, että rahaa investoitaisiin nykyistä enemmän lapsettomuushoitoihin. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut ja niin on samalla noussut myös pariskuntien määrä, jotka tarvitsevat tuekseen lapsettomuushoitoja. Tämän hetkisillä investoinneilla hoitoon pääsyä voi joutua odottamaan jopa 7 kuukautta niin kuin minä jouduin.

Julkisella puolella ei tunnu olevan yhtään kiire asian kanssa, vaikka itselleni tulee muutaman vuoden päästä jo 40 mittariin. Jokainen ohimenevä kuukausi, jolloin ei edes yritetä mitään, tuntuu hukkaan heitetyltä ja arvokkaalta tilaisuudelta. Viimeksi, kun olin lääkärissä, niin lähdin sieltä itkien pois. Lääkäriltä riitti vain sanat "kokeilkaa tässä kierrosta luomusti, joskus sellaisiakin ihmeitä tapahtuu". Se oli liikaa minulle ja kyynelkanavat avautuivat. Eivätkö he vieläkään tajua, etten voi saada luonnollisesti lasta. Itkin niin paljon, että muut potilaat luulivat varmaan, että olin juuri menettänyt lapsen. Tavallaan olenkin.

Koeputkihoidon jälkeen piti odottaa kaksi kuukautta ennen kuin ryhdyttiin tarkkailemaan ovulaation ajankohtaa, jotta voitaisiin harkita luonnolliseen kiertoon pakastetun alkion siirtoa. Jännitin paljon testaamista, koska kiertoni vaihtelee paljon ja olen saanut viime aikoina tosi epäselviä tuloksia. Ajattelin luottaa Clearbluehun, jota niin kovasti suositellaan. Clearblue näytti minulle 3 viikon ajan hailakkaa plussaa ja vilkkuvaa hymynaamaa. Ultrat osoittivat, että ei oltu lähelläkään ovulaatiota. Lääkäreille tuli jotenkin yllätyksenä, että minulla voi olla näin pitkiäkin kiertoja, vaikka olin ilmoittanut heille erikseen vuoden aikana ainakin neljä kiertoa, joiden pituus on 35-37 päivää. Kahden viikon hailakan plussailun jälkeen lääkäri ilmoitti tylysti, että turha tähän on mitään yrittää. Odotellaan taas kuukausi ja seuraava yritys voisi olla lääkkeelliseen kiertoon. Lähdin itkien menemään.

Tässä kuussa on siis napsittu sellaista lääkettä kuin Progynova, joka ilmeisesti estää ovulaation syntymisen. Mitä muuta se tekee - ei mitään hajua. Kukaan ei ole selittänyt tästä lääkkestä minulle mitään, mutta en välitä. Pääasia, että saataisiin nyt edes yksi alkio siirrettyä ennen Joulua.