Kp1 ja harmitus

Edellinen viikko oli kurjin hetkeen. Ilmeisesti aktiivisten petihommien takia sain aiheutettua itselleni virtsatietulehduksen, joka ei ole ollut harmina moneen vuoteen. Myöskin antibiooteilta olen säästynyt ainakin viimeiset neljä vuotta ja kyllä otti päähän alkaa sekoittamaan vatsaa niillä. Ostin samalla apteekkireissulla hiivalääkkeitä, sillä antibioottikuuri laukaisee minulla 100% varmuudella aina aivan hirvittävän ja kammottavan hiivatulehduksen. Tätäkään vaivaa minulla ei ole vuosiin ollut, ja oikein "innolla" odotan tapaamista tämän vanhan hankaluuden kanssa.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Olen kokenut olevani jouluukuusta saakka väsyneempi kuin aiemmin ja kävin työterveyslääkärillä juttelemassa asiasta. Verikokeet osoittivat sitten, että minulla on lievä anemia, eli rautaakin saa ruveta popsimaan urakalla seuraavat 3-4 kuukautta. Apteekista lähti tavaraa mukaan varmaan jollain sadalla eurolla - kyllä taas kirpaisi.

Viikon viimeisen päivän kruunasi kuukautisten alkaminen, mikä tuli aika yllätyksenä, sillä en odottanut superlyhyttä kiertoa (kp24), kun joulukuun oli odotettua pidempi (kp31). Eniten tässä lyhyessä kierrossa harmitti se, että todennäköisesti seuraava ehtii alkaa juuri, kun minulla on ensimmäinen käynti julkisen puolen lapsettomuusklinikalla. Tämä taas siirtää hoitojen alun ainakin kuukaudella eteenpäin, mahdollisesti jopa huhtikuulle saakka, jolloin minulla on sovittuna jo yksi kiva reissu ja hiihtolomankin olin suunnitellut pitäväni vasta silloin. Eli kevään kaikki kivat suunnitelmat menevät todennäköisesti aivan pipariksi. Tai oikeastaan on aivan turha yrittää suunnitellla keväälle yhtään mitään, kun hoidon ajankohta on yksi suuri mysteeri.

Kirsikkana kakun päällä kaikki nämä ikävät asiat tapahtui vielä viikolla, joka oli minulle töissä henkisesti erittäin raskas stressin ja ahdistuksen takia. Työyhteisössäni on muutama henkilö, jotka toiminnallaan myrkyttävät työilmapiiriä, mikä vaikuttaa jo omaankin hyvinvointiin. En päässyt koko viikonloppuna ikävien asioiden puimisesta eroon, vaan viikko alkoi samalla ahdistuksella.

Tästä viikosta on pakko tulla paljon parempi.

Hiljaa eteenpäin

Hiljaa etenee vauvaprojektin kanssa.
Tässä kuussa olen käynyt verikokeissa julkisen puolen tutkimuksia varten, sekä hakenut kaikki paperit yksityiseltä lähetettäväksi eteenpäin Hus:iin. Vielä pitäisi ehtiä käydä postissa punnitsemassa paperit ja ostaa sopivan hintainen postimerkki. On nimittäin aika painava kasa hoitohistoriaa koossa aina viime huhtikuulta saakka (sitäkin raskaammalla sisällöllä). Kaiken tämän jälkeen pitäisi vielä 4,5 viikkoa odottaa ensimmäistä aikaa lisääntymislääketieteen yksikössä.

Odotellessa yritämme toki raskautta apuna ainoastaan letrozole. Nyt on menossa kp21 ja peittoa on heiluteltu tunnollisesti koko viimeinen viikko. Ovulaatiotesti näytti plussaa jo viime viikon torstaina (kp15), eli nyt ei ole juuri enää mitään tehtävissä meidän osalta. Terveellisesti ja vähällä alkoholilla olen pyrkinyt elämään ihan vaan senkin takia, että julkisen puolen hoidot pystytään aloittamaan hyvistä lähtökohdista.

Tästä kierrosta jos ja kun ei natsaa, niin seuraavan kierron aloitus on jo odotettavissa ensi viikolle. Toivottavasti se on viimeinen "luomu"kierto ja sen jälkeen heti maaliskuussa alkaisikin jo seuraava koeputkihoito.

Kun hyvä ystävä saa lapsen (ja sinä vain jatkat yrittämistä)

Yksi hyvistä ystävistäni saa lapsen näillä näppäimillä. Siitä asti, kun kuulin hänen raskaudestaan on minun tehnyt mieli kertoa omista hoidoistani. Kävi nimittäin niin hassusti, että he aloittivat siinä kuussa yrittämään raskautta, kun minä olin ensimmäistä kertaa lapsettomuusklinikan vastaanotolla. Kliseisesti heillä tärppäsi ensimmäisellä yrittämällä. Heidän tarinansa ja raskauden ajoitus on tehnyt minulle todella kipeää, vaikka samalla en malta odottaa, että tapaisin pian syntyvän pikkuisen. Satuttavinta oli kuulla siitä, miten olivat järkyttyneitä, että tärppäsikin niin nopeasti. Ja siitä, kuinka huolettomasti olivat miettineet sitäkin, että jos ei heti onnistu niin sitten vain koeputkihoitojonoon. Voi kuule, tietäisittepä  miten sekin voi olla vuosien projekti. Meillä päin julkinen vaatii 2 vuotta yritystä, eli olisitte voineet päästä jonoon vuonna 2019, mutta sitten olisittekin jo aivan liian vanhoja ja maksaa itsenne kipeäksi yksityisellä. Kaikki tämä jäi teiltä murehtimatta, ette tiedäkään kuinka onnekkaita olette. 

En ole löytänyt sopivaa paikkaa tai aikaa, että milloin kertoisin omasta tilanteesta. Pelkään, että voisin rikkoa jotain heidän onnestaan. En halua kertoa, sillä luulen hakevani sillä vain sääliä kohtalooni. Olen miettinyt tapoja, että miten kertoa, jotta mitään ei menisi rikki ilman epämukavia hiljaisuuksia. Kertoa jotenkin sillä tavalla huolettomasti kuin se olisi kenen tahansa arkipäivää. Mutta toisaalta, miksi minun pitäisi esittää, että kaikki on huoletonta, kun se ei sitä ole. 

Viimeistään, kun tapaan pikkuisen, on varmaan vaikea enää pidättää tunteita omasta lapsettomuudesta. Kuuntelen sydäntä ja annan mennä.

Yhdentekevää suunnittelua

Tämä kierto on 9. kiertoni putkeen, kun olen ollut yksityisellä lapsettomuusklinikalla hoidossa. Yhdeksän kuukautta, 9 suunnittelukäyntiä, yksi IVF-hoito ja nolla raskautta. Lääkäri sanoi tällä suunnittelukäynnillä (kp12), että olisipa hyvä minunkin pian raskautua, ettei tarvitsisi alkaa taas suunnittelemaan raskaampaa hoitorumbaa. Nii-in, tässähän me yritetään koko ajan parhaamme, mutta ei se riitä, kuten on nähty. En jaksanut kertoa lääkärille, että se seuraava hoitorumba tehdäänkin jossain ihan muualla.

Suunnittelukäynti on meillä nykyään tosi rutiininomainen, sillä ultran kuva munasarjasta ei kerro useinmiten mitään yllättävää: letrozolella on saatu kasvatettua yksi toisia suurempi munasolu, ja ovulaatio tapahtumassa muutaman päivän sisällä. Päätettiin antaa munasolun ovuloida ihan luomusti. Reseptinä tuli petihommia viikon verran, varmuuden vuoksi joka toinen päivä. Joka kolmas päiväkin voisi riittää, mutta sellaista riskiä en ota. Kaikki on yhdentekevää yrittämistä, se on nähty, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Vauva 2019?

Haikein mielin olen jo heittänyt hyvästit sille ajatukselle, että vauva voisi tulla taloon enää vuonna 2018. Seuraavan koeputkihoidon mahdollinen ensimmäinen suunnittelukäynti on tosiaan vasta siellä helmikuun lopussa. Parhaimmassa tapauksessa hoito voidaan aloittaa maaliskuun aikana ja tämäkin kaikki on puhdasta arvailua. Toivottavasti julkisella ei aleta edes harkitsemaan mitään inseminaatiota, sillä se on omasta mielestä kohdallani puhdasta ajanhukkaa. Muutenkin inseminaatiossa on melko huono onnistumisprosentti, jotain 15% luokkaa.

Varasin toistaiseksi viimeisen käynnin yksityiselle kp12:ksi, jolloin voidaan tarkastaa munasarjojen tilanne ja saada tarkemman ajan ovulaatiolle tässä kierrossa. Samalla käynnillä haen asiakirjat hoidoista ja labrojen tuloksista. Nämä on tarkoitus toimittaa HUS:iin hyvissä ajoin ennen ensikäyntiä.
Mitään kovin ihmeellistä ei tule siis tapahtumaan lapsettomuushoitojen osalta seuraavaan 1,5 kuukauden aikana. Aika tulee kulumaan töiden ja harrastusten parissa, sekä ystävien ja sukulaisten kanssa olisi mukava viettää enemmän aikaa kuin ennen. Panostan heti alkuvuodesta terveelliseen ruokavalioon, urheilen paljon ja tarkoitus olisi olla myös ilman alkoholia hoitoihin saakka. Täysi sitoutuminen seuraavaan hoitoon on jo siis alkanut.

Julkisella

Ja niin kuukautiset alkoivat sen päivän iltana, kun ehdin jo myöhästymistä alleviivata täällä blogissa.
Ennen kp1:stä ehdin käydä juttelemassa omassa terveyskeskuksessa lapsettomuudestani. Aikaa sain odottaa kolmisen viikkoa. Terveyskeskuksessa minut vastaanotti aivan ihana ja empaattinen lääkäri, joka osasi myötäelää tuskaani juuri oikealla tavalla. Hän oli paljon empaattisempi kuin oma lääkärini yksityisellä. Kerrottuani koko tarinani sisältäen epäonnistuneen IVF-hoidon lääkäri oli sitä mieltä, että mitään tutkimuksia ei tarvita ja hän laittaa niillä puhein lähetteen HUS:iin. Tämän jälkeen kaikki on edennyt odotettua nopeammin ja 1. aikani julkisen puolen lapsettomuuspolilla on jo helmikuun lopussa. Sain yhteydenoton HUS:ilta vain 1,5 vuorokautta terveyskeskuskäynnin jälkeen ja olin todella yllättynyt näin nopeasta lähetteen käsittelyajasta. Ennen helmikuun alkua minun täytyy käydä verikokeissa ja toimittaa kaikki tiedot yksityisen puolen hoidoista kuntapuolen tutkivalle lääkärille.

Asiat siis etenevät. Ei toki samaa tahtia kuin mitä ne etenisivät yksityisellä. Mietin pitkään, että olisin tehnyt yhden IVF-hoidon tammikuussa tutulla yksityisellä klinikalla odottaessa julkiselle puolelle, mutta minulta olisi mennyt kaikki säästöni pahimpien päivien varalle. Ehkä parempi säästää niitä rahoja siihen, kun olen liian vanha julkiselle. Tähänkään ei ole valitettavasti kovin pitkä aika.

Myöhässä

Kuukautiseni ovat myöhässä 3 päivää maksimikierrosta, ja jo viikon lyhyimmästä laskien. Tämä on vuoden sisällä vasta toinen kerta, kun ne ovat myöhässä. Koska sama tapahtui minulle kerran puoli vuotta aiemmin, ei ole mitään erityistä uskoa mahdolliseen raskauteen. Tein tyylipuhtaat negatiiviset raskaustestit kaupan halvimmilla testiliuskoilla kp27 ja kp29. Tein testit, jotta sain hyvällä omatunnolla nauttia skumppaa UV-yönä. Ei huvittaisi yhtään tuhlata rahaa kalliimpiin testeihin, sillä ketuttaa niin joka kerta nähdä se negatiivinen tulos. Mielummin olen testaamatta tämän enempää ja odotan rauhallisesti kuukautisten alkua. Mistään raskausoireista tai pms:stä ei ole merkkiäkään.

Mikä on mielestäni vähän ihmeellistä on se, että minulta varmistettiin klinikalla joulukuussa ultralla ovulaation ajankohta, ja sen mukaan luteaalivaihetta on kestänyt jo 18 päivää. Olisi mielenkiintoista tietää, että mikä tapahtuma tai hormoni pidättelee kohdun limakalvoa, ettei se alakaan vuotamaan ajallaan pois.