Viimeinen piikki

 Siitä on aikaa, kun olen viimeksi käynyt täällä kirjoittamassa. Minun on ollut kuukausi kuukaudelta yhä vaikeampi tarttua kirjoittamiseen, sillä olen alkanut väsymään ja ahdistumaan lapsettomuuteeni yhä enemmän sitä mukaan kun toivo on alkanut hiipumaan. On itse asiassa aika kamalaa, että kaikki tämän blogin tekstit ovat minun historiaani ja elämääni. Haluaisin kääntää viimeisen sivun pian tästä kirjasta ja siirtyä elämään jotain, johon kuuluu onnellisia loppuja.

Epäonneni on vaan jatkunut ja en voi uskoa, miten meidän kohdalle osuukin kaikki vastoinkäymiset. Aluksi oli vaikea päästä siirtoon, ensin joulun takia ja sitten siitä syystä, että koronarokotukseni osui mahdollisen siirron kanssa päällekkäin. On suositeltavaa, että rokotuksesta on vähintään kaksi viikkoa ennen alkion siirtoa ja minulla olisi ollut vain viikko. Rokotuksen jälkeen sain olla niiden harvinaisten joukossa, joka sai ikävän haittavaikutuksen, joka piti minut taas pelissä pois vähän aikaa. Sivuhuomiona tähän, että samaisen haittavaikutuksen voi saada myös itse taudista (ja en pureudu sen tarkemmin aiheeseen mikä sairaus kyseessä), eli ei minua kaduta rokotuksen ottaminen, vaikka ikävän sivuoireen kanssa jouduin hetken painimaan.

Helmikuussa pääsin vihdoin siirtoon. Valitettavasti siirto ei mennyt tällä kertaa hyvin. Kohtuni on hiukan taaempana kuin normaalisti ja tällä lääkärillä oli hirvittäviä vaikeuksia päästä laitteillaan perille kohtuuni. Kellään toisella lääkärillä ei ole ollut ongelmia asian kanssa, ja olin hyvin yllättynyt, että tämä kokenut lääkäri ei meinannut pärjää asian kanssa. Aikaa tuhlaantui todella paljon ja kun näin lääkärin huolestuneen ilmeen alkoi hikikarpaloita levitä myös omalle otsalleni. Lopulta alkio saatiin sinne minne se kuuluikin, mutta heti mielessäni alkoi epäilys, että alkio kuoli siihen paikkaan. Kaksi päivää siirron jälkeen alkoi sota Ukrainassa, menin shokkiin, itkin useampana päivänä putkeen julmia ihmiskohtaloita, kuolleita lapsia ja mieleeni tulvi sellaisia ajatuksia kuin, että en edes halua lasta tällaiseen maailmaan. Ja en minä sitä lasta saanutkaan (turha luulo!), sillä mitään oireita ei tullut missään vaiheessa. Tämän lisäksi olin niin kauhuissani niin kuin koko muu maailma, etten siinä kohtaa asiasta paljon välittänytkään.

Vasta myöhemmin kuulin toiselta lääkäriltä, että siirrossa pitää olla nopea ja en voi olla ajattelematta, että tällä saattoi olla vaikutusta siihen, että alkio ei lähtenyt enää kehittymään.

Halusin negatiivisen testin jälkeen pitää pienen tauon kaikesta ja uskaltauduin uudestaan lääkäriin muutama viikko takaperin. Tuleva siirto osui ajankohtaan, jolloin oma lääkärini ei päässytkään tekemään siirtoa. Olin salaa onnellinen ja minulle nimettiin eräs toinen, kenen kanssa minulla synkkasi ensihetkestä jotenkin paljon paremmin. Luennoin lääkäriä kaikista vaikeuksistani edellisen kerran ja hän lupasi tehdä parhaansa. Kaikki sujui lopulta tällä lääkärillä tanssin lailla mainiosti ja helposti. Olin kerrankin tyytyväinen itseeni että avasin suuni oikeassa paikassa, sillä lääkäri sanoi olleen tosi hyvä, että olin varoittanut häntä, mikä lisäsi hänen keskittymistään operaatioon. 

Painoin viimeisen piikin gonapeptyliä (en edes muista mitä varten) vähän aikaa sitten ja toivon, että se on viimeinen piikki tätä asiaa varten. En usko että jaksan enempää uutta kierrosta piikkejä, lääkkeitä, epätoivoa, pettymystä. En ainakaan pitkään aikaa. Tuskin koskaan.

Nyt sitten taas odotellaan ja petytään vielä yhden kerran.

Koronakevät

Monelle lapsettomuudesta kärsivälle ja julkisen puolen hoidossa oleville tämä kevät on ollut myös erityisen raskas, sillä hoidot laitettiin jäähylle muutaman kuukauden ajaksi. Olin itse asiassa hyvin positiivisesti yllättynyt, että hoitoja alettiin jatkamaan jo myöhemmin keväällä eikä tarvinnut odottaa syksyyn saakka.

Ennen hoitoblokkia minulla oli muutama hyvin erikoinen letrosol-kierto, joihin yritettiin (siinä onnistumatta) viimeisen alkioni siirtoa. Tammikuussa päätettiin, että jatkamme letrosolilla, koska kiertoni on hyvin säännöllinen ko. lääkkeen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että kuukautiset ovat 28 päivää ja ovulaatio tulee lähes aina 14 päivää siitä, kun kuukautiset ovat alkaneet. Tammikuussa minulla oli sitten sen kierron ensimmäinen ultra n. kp8 ja yllätys oli melkoinen, kun kuvassa näkyi melkein 2 mm munarakkula. Lääkärin mukaan limakalvo oli hyvä ja tarkoitti sitä, että ovulaation pitäisi tapahtua aivan pian. En voinut uskoa kuvaa todeksi. Yleensä tähän aikaan löytyi vasta minipalluroita enkä ollut koskaan ovuloinut kp10 aikoina. Ja niin kävikin, että ovulaatio tulikin aivan ajallaan kp14, mutta lääkäri ei jostain syystä uskaltanut lähteä siirtämään siihen kiertoon. Olin aivan äimänä, sillä kaikki oli niin kuin pitikin. Ja ei kun pettyneenä seuraavaan kiertoon...

Helmikuussa oli tismalleen sama tilanne, kp8 löytyi jättimäinen pallura taas samalta puolen. Tämä lääkäri alkoi epäilemään, että kyseessä olisi joku toimimaton jämäkappale (tälle on kai joku lääketieteellinenkin termi, jota en muista) ja päätettiin, että emme ottaisi tätä munasolua enää huomioon vaan keskittyisimme muihin kandidaatteihin. Tämä hoito tyssäsi siihen, että ovulaatio tuli tiistaina ja siirto olisi osunut viikonlopulle. Eli ohisektoriin taas ja lisää odotusta. No tähänhän on totuttu, ei tunnu enää missään! Tässä vaiheessa juteltiin jo lääkärin kanssa lääkkellisestä kierrosta. Mutta koska inhoan niitä sinisiä pillereitä, joita en ikinä muista syödä ajallaan, niin ei ollut vaikea päätös lääkärin tukemana jatkaa letrosolilla maaliskuun kierto.

Ja onneksi näin päätettiin (!!!), sillä n. kp4 sain kuulla, että ultrat ja hoidot on peruttu, sillä koronan takia kaikki kiireettömät hoidot saisivat jäädä tauolle. Olin yllättynyt, että en ottanut tätä tietoa kovin raskaasti. Ehkä tarvitsinkin pienen tauon kaikkiin epäonnistumisiin. Jollain tavalla nautin siitä, että sain mennä eristyksiin ja unohtaa vähäksi aikaa kaiken. Tämän lisäksi maaliskuun ovulaatio osui taas tismalleen samaan viikonpäivään, että en olisi joka tapauksessa päässyt siirtoon maaliskuussakaan.

Kiitos ilmeisesti jonkun asteisen koronastressin kiertoni heittäytyikin epäsäännölliseksi huhtikuussa letrosoleista huolimatta, ja ovulaatio tuli vasta joskus kp21. Iloitsin tästä niin, sillä vihdoinkin viikonpäivä vaihtui ovulaation ajankohdalle ja mahdollisuudet päästä joskus siirtoon letrosolilla parantuivat. Toukokuun alussa tulikin yllättävä ilmoitus, että hoidot alkavat taas. KERRANKIN kävi tuuri ja minulla sattui alkamaan kuukautiset vain muutama päivä sen jälkeen, kun sai taas ilmottautua hoitoon.

Toukokuun ultrassa huomioitiin sama, että taas olisi tarjolla jättimäinen pallura hyvin aikaisessa kierron vaiheessa ja taas ihmeteltiin, että onko siitä mihinkään vai olisiko syytä tutkailla muita kandeja. Tämä lääkäri tuli siihen tulokseen, että kyseessä ei ehkä olekaan hämäyssolu ja että nyt mennään rohkeasti kohti siirtoa, jos ovulaatio tulee kp14. Ja jos ovulaatio menisi tämän pidemmäs niin seuraavasta kierrosta aloitettaisiin lääkkeellinen kierto ja katsottaisiin munasarjojen tilanne heti kp4, jotta nähdään onko sitä megapalloa siellä edelleen. En ymmärrä miksei tätä todella aikaista ultraa mietitty jo aiempiin kiertoihin.

No ovulaatio tuli ajallaan kp14 ja siirto saatiin vihdoin tehtyä. Olen yrittänyt olla miettimättä kaikkea raskauteen liittyvää, muuta niin vaan teki mieli tulla takaisin päivittämään blogia. Toivottavasti jaksoit lukea tänne saakka :)

5. alkionsiirto

Jälleen on kyytiläinen haettu matkaan ja piinapäiviä elellään. Tuntuu hassulta, sillä edellisistä piinailuista on niin vähän aikaa ja kaikki tuntuu ihan normilta. Voiko piinapäiviinkin jo rutinoitua? Samalla progynovan ja lugesteronien käyttäminen tuntuu jo niin arkipäiväiseltä, etten muista enää millaista on olla ilman niitä.

Tämä alkionsiirto on ollut siitä poikkeuksellinen, että minulla on ollut tuntemuksia jo heti seuraavana päivänä siirron jälkeen. Alavatsa on turvonnut, sekä minulla on ollut menkkamaisia lieviä kipuja, mikä on ehdottomasti hyvä merkki. Mitään ei voi tietysti sanoa näistä tuntemuksista varmoiksi onnistuneen kiinnittymisen kannalta, mutta olen nyt ehdottomasti enemmän toiveikas kuin viime kerralla, kun ei ollut yhtään mitään alkuraskauden oireita missään vaiheessa.

4. alkion siirto

Aurinko paistaa jälleen ulkona ja niin myös valo sisälläni. Kolme kuukautta siihen meni, mutta vihdoin voin rehellisesti sanoa ääneen, että olen taas onnellinen ja kaikki on hyvin. Ja mikä parasta, sain tänään pikkuisen kyytiläisen matkaan. Kyseessä on 6 päivän ikäinen blastokysti viime elokuun hoidoista. Pakkaseen jäi enää yksi mahdollisuus. Mutta en ajattele nyt sitä pakkaseen jäänyttä ja seuraavia hoitoja, vaan keskityn tämän hyvän olo säilyttämiseen vähintään seuraavat kaksi viikkoa ennen testausta.

On helppoa olla onnellinen, kun kontrasti viime viikkoon on aivan valtava. Ensinnäkin minut laitettiin töistä irtisanomisuhan alle. Tämä tarkoittaa sitä, että työt loppuvat melko pian. Tämän lisäksi huomasin oudon patin rinnassani. Olin huomannut sen jo aiemmin muutama viikko sitten, mutta ajattelin sen olevan vain viaton karvatupin tulehdus ihon alla. Menin paniikkiin. Miksi en ole tutkituttanut tätä aiemmin?! Kerronko hormonipolille asiasta? Olenko menettämässä arvokkaan alkioni? Olenko syönyt lääkkeitä koko kierron turhaan? Onko minulla syöpä? Luin netistä, että pitkään jatkuneet hormonihoidot altistavat rintasyövälle.

Seuraavana päivänä irtisanomisilmoituksen jälkeen marssin yksityiselle gynekologille tutkimuksiin. Päätin, etten ilmoita hormonipolille vielä mitään. Lääkäri oli aivan ihana. Hän tutki huolellisesti rintani ja löysi saman patin. Hän sanoi moneen kertaan, ettei usko sen olevan vaarallinen, mutta koska olin tehnyt löydöksen itse, hän suosittelisi käyntiä mammografiassa varmuuden vuoksi. Sydän tykyttäen kyselin hoitajalta aikaa mahdollisimman pian kuvantamiseen. Melkein itkin onnen kyyneliä jo siinä vaiheessa, kun sain ajan 4 päivää ennen alkionsiirtoa.

Ja niin kamalan viikon lopulla löysin itseni mammografiasta. Voin sanoa, että vaikka olen hormonikuurilla, jonka pitäisi tehdä rinnat aristaviksi, ei kuvantaminen ollut yhtään kivulias tai kovin kummoinen toimenpide. Rintoja litistettiin kyllä, mutta pahinta painetta kesti vain muutaman sekunnin ajan. Ehkä se on pienirintaisille paljon helpompi toimenpide. Lääkäri katsoi heti kuvien tulokset, mutta ilmeisesti niistä ei löytynyt mitään, sillä kuviin ei palattu laisinkaan. Melkein heti kuvantamisen jälkeen aloitettiin rintojen ultraäänitutkimus, joka on kuulemma tapauksessani paljon herkempi ja parempi tutkimus. Ultraäänellä onnistuttiin löytämään useampi hyvänlaatuinen kysta, mutta ei onneksi mitään rintasyöpään viittaavaa. Loppujen lopuksi se eniten päänvaivaa aiheuttanut patti oli niin pieni, ettei edes ultraäänellä voinut todentaa sen syytä. Mutta mikä tärkeintä, ainakin oli 100% varmaa, että syövästä ei tarvinnut enää murehtia.

Kaiken tämän episodin jälkeen olen ollut hyvin onnellinen. Edes työn menetys ei tunnu pahalta, koska olen terve ja alkio siirreettin niin kuin pitikin. Tästä alkaa toden teolla uusi sivu elämässäni.

Kolmas siirto ja plan B

Kolmas alkion siirto ei herättänyt minussa enää niin suuria liikutuksen tunteita kuin aiemmin. Kolmas kerta toden sanoo ja niin edelleen. Ilokseni ensimmäinen pakkasalkio oli selvinnyt sulatuksesta ja minulle jäi siis varastoon vielä kaksi muuta, joita voidaan siirtää myöhemmin, jos tämäkään ei jaksa kiinnittyä joulun ihmeeksi.

Tällä alkiolla on kyllä erittäin hyvät tarrat. Se tuli todistettua jo toimenpiteen aikana. Alkio oli nimittäin takertunut niin kovasti kiinni katetriin, ettei se suostunut siirtymään kohtuun ensimmäisellä kerralla. Onneksi toisella kerralla suostui jäämään kohtuun, ja toivottavasti suostuu takertumaan sinne yhtä hanakasti kuin katetriin. 

Lääkityksenä minulla on Progynova ja Lugesteron, molempia kolmesti päivässä. Paljon lääkkeitä täytyy siis muistaa syödä jatkuvasti ja tätä tulee jatkaa ties mille raskausviikoille. Virallisten ohjeiden mukaan pari viikkoa pitää odotella taas ennen testaamista. Aiemmin ei ole tarvinnut odottaa niin pitkälle niin kuin olen kertonut aiemmin.

Hedelmöityshoitojen rinnalla ajan yhtä toista ohjelmaa, jonka nimi on "Lian onnellinen elämä vol. 2". Tämä ohjelma takaa sen, että pysyn onnellisena, vaikka lapsettomuushoidot epäonnistuisivatkin. Tätä ohjelmaa voisi tavallaan kutsua plan B:ksi. Tähän liittyen olemme mieheni kanssa aloittaneet yhdessä erään tavoitteellisen projektin, jonka myötä tiedossa vaikka mitä kivoja tapahtumia seuraavan puolen vuoden ajan. Tätä toista projektia ei voi viedä eteenpäin, jos tulisin raskaaksi. Pakko myöntää, että projekti on niin kiva, että jossain vaiheessa voisi jopa harmittaakin, että mahdollinen raskautuminen pilasi plan B:n suunnitelman. Tämä on kuitenkin koko homman idea - ajan hedelmöityshoitojen rinnalla jotain niin mukavaa ja ihanaa, että mahdollinen hoitojen epäonnistuminen ei harmittaisi niin paljon, ja mikä tarkoittaisi sitä, että voisin jatkaa plan B:tä suunnitellusti. 

Täytyy myöntää, että sen jälkeen kun laitoimme projektin pystyyn, en ole vierittänyt pettymyksen kyyneliä kuukautisten alettua. Ohjelma tuntuu toimivan niin kuin ajattelinkin.

Kohti parempia päiviä

Näin yöllä painajaista, että olin menossa sairaalaan tapaamaan lääkäriä, jonka pitäisi päättää voidaanko siirtoa tehdä meneillä olevaan lääkkeelliseen kiertoon. En unessa millään meinannut löytää ovea, joka olisi vienyt sisään sairaalaan. Viimein kun pääsin sairaalan käytäville ja lisääntymistieteen yksikön oville saakka, tieni pysäytti lattiasta kattoon ulottuvat paksut kalterit. Yritin ahtautua kaltereiden läpi, mutten mahtunut ja minut lävitsi epätoivo ja luovuttaminen. En pääsisi läpi ja menettäisin mahdollisuuteni.

Heräsin ja tajusin, että tänä aamuna minulla olisi tuomiopäivä ihan todellisessa elämässä. Minua hermostutti ennen ultraa ja pelkäsin kohtaavani samoja tunteita ja kaaosta sisälläni kuin viimeksi lähtiessä samaisesta paikasta. Tällä kertaa vastassa oli lääkäri, jolla oli yställiset kasvot - tuntui heti paremmalta. "Lääke on toiminut niin kuin pitääkin ja kohdun limakalvon paksuus on oikein otollinen alkion siirtoa ajatellen." Ja niin minulle varattiin aika ensi viikoksi pakastetun alkion siirtoon!:)  Olin täyttä hymyä, kun lähdin sairaalasta kohti työpaikkaa. Edes typerät työhaasteet eivät ole päässeet pilaamaan päivääni. Olkoon tästä päivästä alkaen edellisiä paremmat päivät. Olen aivan lopun kyllästynyt huonoon fiilikseen ja stressiin. En vaan yksinkertaisesti jaksa enää.

Pääsin itse asiassa irti pahimmasta työuupumuksesta -ja stressistä jo muutama viikko sitten. Kävin silloin mielessäni läpi muutamia eri skenaarioita: voisin stressailla ja ahdistua samaan malliin, tai sitten katsoa, että mitä tapahtuu, jos alkaisin tekemään normaaleja 8 tunnin työpäiviä, välttelisin työmatkoja viimeiseen saakka ja antaisin itselleni aikaa ja mahdollisuuksia nauttia elämästä. Pahinta mitä voisi tapahtua olisi potkujen saaminen, mikä ajatuksena ei siinä vaiheessa tuntunut edes yhtään huonolta vaihtoehdolta. Aloin löysätä ja annoin tunnollisen minäni olla huolimattomampi ja suuripiirteisempi. Elämä näyttää etenevän töissä samaan malliin, eikä mitään pahaa ole tapahtunut vaan töissä pyörii nykyään rennompi, hauskempi ja paljon mukavempi minä. Parempi tulevaisuus on täällä.

Siirtopäivä

Aika menee hurjaa vauhtia. Juurihan olin punktiossa ja tänään on jo alkionsiirtopäivä. Tällä kertaa olen kuullut vain hyviä uutisia tuloksista ja olen ollut lähes varma koko ajan, että alkionsiirto tapahtuu juuri tänään. Kaiken kaikkiaan ICSI-menetelmällä hedelmöittyi 9 kpl yhdestätoista kypsästä munasolusta, mikä on järisyttävän hyvä tulos tällaiselle, jolle edelliskerralla oli saaliina vain yksi kunnolla jakautunut munasolu. Tällä hetkellä yksi alkio on laitettuna pakastimeen, yksi siirrettävänä kohtuuni tänään ja loput jatkoviljeltäviksi. Muiden kohtalo selviää vasta myöhemmin.

Alkionsiirto on nopea tapahtuma. Ensin saa tietää labratulokset, jotka saa kuulla henkilöllisyystodistuksen esittämisen jälkeen. Olin yhtä hymyä, kun labratyöskentelijä kertoi viimeisimmän tilanteen. Tässä vaiheessa alkoi taas kurkkua kuristaa koko tuleva toimitus liikutuksen takia. Sitten housut alas ja ylös tuolille, kylmää metallia sisään samalla kun painetaan ultralaitteella vatsaa ja tietysti täynnä olevaa virtsarakkoa. Olin juonut vain kolme lasia vettä, mutta silti piti keskittyä kunnolla siihen, ettei liiku tai tapahdu jotain vielä nolompaa, kun rakkoa painetaan sillä tavalla kunnolla. Julkisella puolella ei potilaille ole omaa näyttöä, josta voisi seurata toimenpiteen kulkua. Sokkona olin mukana tilanteessa, kaikki oli ohi ennen kuin tajusinkaan ja vähän hölmistyneenä nousin lähteäkseni. Toivotettiin paljon onnea, onnea, onnea - tallensin niistä jokaisen kuiskauksena pienelle matkalaiselle. Lähdin sairaalalta sisimmässäni tunne jostain arvokkaasta, jota tästä päivästä alkaen kannan niin varovasti, rakastaen ja hellästi kuin vain tiedän.

Toipuminen

Perjantaina toipuminen punktiosta lähti tosi hyvin käyntiin, eikä kamalia kiputiloja päässyt enää syntymään. Hoitaja sanoikin minulle, että on tärkeää ottaa kipu heti hallintaan, ettei se pääse ottamaan yliotetta. Ote taidettiin saada vahvemmilla kipulääkkeillä, joita otin vielä muutaman myöhemmin illalla osittain varmuuden vuoksi.

Olo oli niin hyvä, että pääsin hyvin liikkumaan jo samana päivänä kuin punktio oli. Seuraavana päivänä pääsin jo pidemmälle kävelylle eikä tarvinnut edes jatkaa vahvempaa lääkitystä. En edes tiennyt, että punktion jälkeen vatsa ei turpoa välttämättä ollenkaan ja näin onnekkaasti näyttää käyneen kohdallani nyt. Ihanaa, kun ei tarvitse yhtään spekuloida, että onko hyperimahaa vai ei, kun vatsa näyttää kerta täysin normaalilta. Ainoa mikä on vaivannyt eilisestä lähtien on muun vatsan oireilu, mikä tuntuu kertovan herkkyydestäni vahvoille kipulääkkeille.  Samankaltainen vatsakipu vaivasi minua monta päivää ensimmäiselläkin kerralla. Vointi oli loppujen lopuksi parempi kuin eilen ja pääsin normaalisti töihin. Tällä kertaa siis 2 päivän sairasloma riitti mainiosti.

Seuraava varattu aika sairaalaan on keskiviikolle, jolloin on tarkoitus tehdä tuore alkionsiirto. Tämä tarkoittaa siis, että alkio olisi 5 päivän ikäinen blastokysti. Aikavaraus on edelleen voimassa, eli tulokset näyttävät lupaavilta :)

Pidä kiinni pikkuinen

On oikeastaan aika omituinen ajatus, että pikkuiseni on näiden menneen viiden päivänä aikana hedelmöittynyt ja kehittynyt pieneksi alkioksi monen kilometrin päässä munajohtimistani. Kaukana sieltä, jossa sen kuuluisi olla. Koen koeputkihoidon kokonaisuudessaan erittäin hämmentävänä ja ihmeellisenä asiana, mutta miten muutenkaan kuvailla elämän syntyä - varsinkin, jos se tehdään helmimaljalla laboratorio-olosuhteissa. Tänään ei tarvitse ajatella möykkyä enää helmimaljalla, sillä nyt se on jo löytänyt tiensä kohtuuni.

Siinä vaiheessa, kun olin taas takaisin klinikalla ja laboratorion henkilökunta kertoi alkion kehittyneen hienoksi blastokystiksi (alkiorakkula) viikonlopun aikana, oli vaikeaa lausua kiitosta ääni värisemättä. Ajattelin, että romahdan liikutuksesta jo ennen kuin pientä saadaan edes siirrettyä. Onnistuin ryhdistäytymään, kun sain alkaa selostamaan lääkärille punktion jälkeen piinaavista kivuista. Niiden muisteleminen tyrehdyttää suloisimmatkin onnen kyyneleet. Lääkäri ultrasi, mutta ei löytänyt mitään erikoista syytä koville kivuille. Päinvastoin hän kertoi ainakin toisen munasarjan toipuneen oikein hyvin. Toisessa näkyi jonkun verran nestettä, mutta ei niin paljon, että olisin saanut mitään erityisiä lisäohjeita sen hoitamiseen.

Alkion siirto toimenpiteenä meni kivuttomasti. Siirto tehtiin ohuella katetrilla, joka näytti maailman pisimmältä ja terävimmältä neulalta (huh, ei olisi pitänyt katsoa). Ainoa asia, joka tuntui vähän ikävältä oli se, kun ultralaitteella piti painaa hyvän näkyvyyden saamiseksi alavatsaani, joka painoi virtsarakkoani, ja joka taas kiusasi edelleen arkoja munasarjojani. Purin huultani ja saatoin jopa pidättää hengitystäni siihen asti, että lääkäri kertoi alkion olevan paikoillaan. Hoitaja näytti minulle ruudulta, että mihin kohtaan kuului katsoa. Siinä kohtaa loisti valkeana pieni piste - aivan kuin pikkuinen tähti olisi juuri syntynyt elämään sisälläni. Ja niinhän se onkin.

Kunhan vaan nyt kiinnittyisit, pitäisit tiukasti kiinni.
.