Pitkät hyvästit

 Ei tarvitse odottaa kuin kaksi päivää lohduttomien verikoetulosten saamisesta ja olen taas naispoliklinikan vastaanotolla. Tällä kertaa hoitaja neuvoo minua miten tehdä lääkkeeelinen tyhjennys itsenäisesti kotona liiankin tutuilla cytoteceillä. Minusta on irvokasta, että vastaanotto tehdään huoneessa, jota käytetään vauvojen neuvolakäynteihin. Seinälle on ripustettuja suloisia pieniä myssyjä roikkumaan ja istun lähellä hoitopöytää, jonka päälle kuvittelen pientä vastasyntynyttä, jollaista minulla ei ole koskaan oikeutta asettaa siihen hellästi makaamaan. Jossain kaukana käytävällä kuulen pienen vauvan itkun. Tälläkään kertaa en saa lohduttaa ketään muuta kuin itseäni.

Saan hoitajalta heti syötäväksi esilääkityksen. Myöhemmin opin, että jo esilääkitys saattaa aloittaa vuodon, mitä minulle ei tosin tapahdu. Kaksi päivää esilääkityksestä asetan neljä cytoteciä aikaisin aamulla sisääni ja alan odottamaan. Kivut alkavat melkein heti, mutta kunnon vuotoa ei oikein näy eikä kuulu. Kuuden tunnin jälkeen alkaa muutamia suurempia hyytymiä tipahtaa ulos wc-käyntien yhteydessä, mutta mitään infernaalista verenvuotoa en koe, vaikka kivut aaltoilevatkin kipulääkkeeiden läpi voimakkaana. Olen varautunut paksuimmilla siteillä mitä kaupasta löytyy, mutta näille ei löydy mitään käyttöä, sillä vuotoa tulee vain silloin kun käyn wc:ssä. Koko päivä jatkuu samanlaisena ja pelokkaana nukahdan odottaen, että joudun heräämään yöllä siihen pahimpaan hetkeen. Aamulla siteistä ei löydy edelleenkään mitään ja alkaa epäilyttämään, että asiat eivät ole edenneet niin kuin pitäisi. Kivut jatkuvat koko sunnuntain, mutta vuotoa ei ole liiemmin vieläkään. Ohjeiden mukaan soitan vasta kaksi päivää lääkkeiden ottamisesta hoitajalle, sillä kivut jatkuvat jo kolmantena aamuna voimakkaina. Tilanne on kerrassan hyvin epäselvä, eikä hoitajakaan ole oikein varma olisiko syytä tulla tarkistuttamaan vai ei, koska jotain kuitenkin näyttää tapahtuvan. Hän soittaa myöhemmin takaisin, että lääkkeet saattavat alkaa toimimaan vasta kolmantena päivänä ja neuvoo ottamaan maksimimäärät kipulääkkeitä. Vuotoa alkaa tulemaan hieman enemmän ja tyytyväisenä katson värjäytyneitä siteitä. Jotain hyötyä näistäkin näyttää olevan.

Seuraavana päivänä soitan jälleen klinikalle, sillä minulla on edelleen tunne, että kaikki toimi niin kuin pitäisi. Tämän lisäksi minua pelottaa, että joudun kokemaan saman kuin ensimmäisellä keskenmenokierroksella, jossa vasta neljän viikon jälkeen tapahtuneesta todettiin, että raskausmateriaali ei tyhjenny itsekseen ja loput piti hakea pois tähystämällä. Yhteensä prosessi kesti silloin 2-3 kuukautta. Kaikki tämä huomioon ottaen saan luvan tulla ultrattavaksi klinikalle ja huokaisen helpotuksesta.

Ultra näyttää todeksi sen mitä pelkäsinkin; materiaalia on edelleen kohdussa, mutta onneksi ei niin paljon, että tarvitsisi alkaa miettimään kaavintaa. Sovimme kontrollin kahden viikon päähän ja tätä ennen minun tulisi tehdä raskaustesti. Olen niin kiitollinen, että tilanteeni otetaan vakavasti, vaikka kysessä on julkinen terveydenhoito. Kaiken lisäksi saan tehdä testin 1,5 viikkoa aikaisemmin kuin normaalin prosessin mukaan. Pieni lohtu siitä, että menetän samalla jotain niin suurta.

Koronakevät

Monelle lapsettomuudesta kärsivälle ja julkisen puolen hoidossa oleville tämä kevät on ollut myös erityisen raskas, sillä hoidot laitettiin jäähylle muutaman kuukauden ajaksi. Olin itse asiassa hyvin positiivisesti yllättynyt, että hoitoja alettiin jatkamaan jo myöhemmin keväällä eikä tarvinnut odottaa syksyyn saakka.

Ennen hoitoblokkia minulla oli muutama hyvin erikoinen letrosol-kierto, joihin yritettiin (siinä onnistumatta) viimeisen alkioni siirtoa. Tammikuussa päätettiin, että jatkamme letrosolilla, koska kiertoni on hyvin säännöllinen ko. lääkkeen kanssa. Tämä tarkoittaa sitä, että kuukautiset ovat 28 päivää ja ovulaatio tulee lähes aina 14 päivää siitä, kun kuukautiset ovat alkaneet. Tammikuussa minulla oli sitten sen kierron ensimmäinen ultra n. kp8 ja yllätys oli melkoinen, kun kuvassa näkyi melkein 2 mm munarakkula. Lääkärin mukaan limakalvo oli hyvä ja tarkoitti sitä, että ovulaation pitäisi tapahtua aivan pian. En voinut uskoa kuvaa todeksi. Yleensä tähän aikaan löytyi vasta minipalluroita enkä ollut koskaan ovuloinut kp10 aikoina. Ja niin kävikin, että ovulaatio tulikin aivan ajallaan kp14, mutta lääkäri ei jostain syystä uskaltanut lähteä siirtämään siihen kiertoon. Olin aivan äimänä, sillä kaikki oli niin kuin pitikin. Ja ei kun pettyneenä seuraavaan kiertoon...

Helmikuussa oli tismalleen sama tilanne, kp8 löytyi jättimäinen pallura taas samalta puolen. Tämä lääkäri alkoi epäilemään, että kyseessä olisi joku toimimaton jämäkappale (tälle on kai joku lääketieteellinenkin termi, jota en muista) ja päätettiin, että emme ottaisi tätä munasolua enää huomioon vaan keskittyisimme muihin kandidaatteihin. Tämä hoito tyssäsi siihen, että ovulaatio tuli tiistaina ja siirto olisi osunut viikonlopulle. Eli ohisektoriin taas ja lisää odotusta. No tähänhän on totuttu, ei tunnu enää missään! Tässä vaiheessa juteltiin jo lääkärin kanssa lääkkellisestä kierrosta. Mutta koska inhoan niitä sinisiä pillereitä, joita en ikinä muista syödä ajallaan, niin ei ollut vaikea päätös lääkärin tukemana jatkaa letrosolilla maaliskuun kierto.

Ja onneksi näin päätettiin (!!!), sillä n. kp4 sain kuulla, että ultrat ja hoidot on peruttu, sillä koronan takia kaikki kiireettömät hoidot saisivat jäädä tauolle. Olin yllättynyt, että en ottanut tätä tietoa kovin raskaasti. Ehkä tarvitsinkin pienen tauon kaikkiin epäonnistumisiin. Jollain tavalla nautin siitä, että sain mennä eristyksiin ja unohtaa vähäksi aikaa kaiken. Tämän lisäksi maaliskuun ovulaatio osui taas tismalleen samaan viikonpäivään, että en olisi joka tapauksessa päässyt siirtoon maaliskuussakaan.

Kiitos ilmeisesti jonkun asteisen koronastressin kiertoni heittäytyikin epäsäännölliseksi huhtikuussa letrosoleista huolimatta, ja ovulaatio tuli vasta joskus kp21. Iloitsin tästä niin, sillä vihdoinkin viikonpäivä vaihtui ovulaation ajankohdalle ja mahdollisuudet päästä joskus siirtoon letrosolilla parantuivat. Toukokuun alussa tulikin yllättävä ilmoitus, että hoidot alkavat taas. KERRANKIN kävi tuuri ja minulla sattui alkamaan kuukautiset vain muutama päivä sen jälkeen, kun sai taas ilmottautua hoitoon.

Toukokuun ultrassa huomioitiin sama, että taas olisi tarjolla jättimäinen pallura hyvin aikaisessa kierron vaiheessa ja taas ihmeteltiin, että onko siitä mihinkään vai olisiko syytä tutkailla muita kandeja. Tämä lääkäri tuli siihen tulokseen, että kyseessä ei ehkä olekaan hämäyssolu ja että nyt mennään rohkeasti kohti siirtoa, jos ovulaatio tulee kp14. Ja jos ovulaatio menisi tämän pidemmäs niin seuraavasta kierrosta aloitettaisiin lääkkeellinen kierto ja katsottaisiin munasarjojen tilanne heti kp4, jotta nähdään onko sitä megapalloa siellä edelleen. En ymmärrä miksei tätä todella aikaista ultraa mietitty jo aiempiin kiertoihin.

No ovulaatio tuli ajallaan kp14 ja siirto saatiin vihdoin tehtyä. Olen yrittänyt olla miettimättä kaikkea raskauteen liittyvää, muuta niin vaan teki mieli tulla takaisin päivittämään blogia. Toivottavasti jaksoit lukea tänne saakka :)

Viimeinen hoito

Tällä kertaa minun on ollut todella vaikeaa alkaa kirjoittamaan tästä viimeisestä IVF-hoidosta, jonka saamme julkiselta puolelta. Olen huomannut, että mitä enemmän kirjoitan ja luen asiaan liittyviä kirjoituksia ja keskustelupalstoja, sitä enemmän elämäni pyörii tämän yhden asian ympärillä. Minun on helpompi olla, kun otan etäisyyttä asioihin ja annan niiden vaan tapahtua. Olen alkanut irrottautumaan tästä kamalasta elämänvaiheesta.

Luvattu kahden kuukauden jonotus IVF-hoitoon julkisella venyi taas viiden kuukauden mittaiseksi. Odotusta pidensi laboratorion ja klinikan muutto uusiin tiloihin. Tämän lisäksi hoito ei alkanut siitä, kun sain viimein ilmoittautua hoitoon, vaan piti tehdä taas uudet verikokeet ja varata aikaa hoidon suunnitteluun. Kaikki tämä, vaikka hoitoon ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia, minkä tiesin hyvin etukäteen, mutta ilmeisesti lääkärit eivät.

Pahimmalta on tuntuneet lääkärin sanat, jotka toistuvat mielessäni päivittäin, että tämän enempää hoitoja ei ole luvassa heidän puolelta.

Emme ole sen arvoisia.

Kaikki alkoi lupaavasti. Punktio meni helpommin kuin ikinä, enkä kokenut pahempia kipuja missään vaiheessa. Julkinen puoli on ottanut käyttöönsä puudutuksen munasolukeräyksessä, enkä tuntenut yhtikäs mitään koko toimenpiteen aikana. Rauhoittavat lääkkeet tuntuivat myös potkivan paremmin kuin ennen. Olin rauhallinen ja kivuton ihanien hoitajien avustamana.

Punktion jälkeen kuulin loistavia uutisia, että yhteensä oli onnistuttu löytämään 18 munasolua. Myöhemmin kuulin, että näistä puolet oli lähtenyt jakautumaan, mikä oli paremmin kuin koskaan aiemmin hoidoissa.

Jostain syystä minulle päätettiin siirtää vain 3-päiväinen alkio. Siirtopäivänä elossa oli edelleen siirretyn alkion lisäksi 8 alkioita. Olin aivan innoissani. Kyllä näin suuresta määrästä olisi jonkun onnistuttava! Edellisellä kerralla vain 1-2 alkioita oli menetetty sen jälkeen, kun olivat onnistuneet alkaa jakautumaan.

Seuraavat uutiset pudottivat minut taas alas sinne suureen pimeään, josta olen löytänyt itseni niin usein ennenkin. Kaikista niistä pienistä oli onnistuttu pakastamaan vain yksi alkio. VAIN YKSI on jäljellä. Se yksi oli vain riisuttu pieni numero taulukossa ilman mitään selityksiä. Samalla tajusin miten epätodennäköistä on, että tuoresiirrossa saatu muutaman päivän ikäinen alkio olisi enää hengissä, jos kerta kuolemisprosentti on näin suuri.

Itkin kaikkien alkioiden kuolemaa sen saman päivän aikana, sen joka oli vielä sisälläni ja niiden jotka eivät ikinä edenneet pidemmälle. Samalla olen alkanut luopua toivosta. Yhteiskunta on luopunut meistä. Pian myös me itse.

Viimeinen mahdollisuus

Meillä on enää yksi pakkasalkio jäljellä viime elokuun ICSI-hoidoista julkisella. Klinikalta kysyttiin, jos haluaisimme pitää hiukan hengähdystaukoa ja sopia siirron myöhemmäksi. Klinikan henkilökunta ei tunnu ottavan paljon paineita siitä, että olen kohta aivan liian vanha raskautumaan. Todennäköisyydet huonontuvat kuukausi kuukaudelta ja itse koen voimakkaasti, ettei minulla ole todellakaan yhtään aikaa hukattavaksi. Ilmoitin siltä istumalta vastauksena, että uusi lääkkellinen kierto saa alkaa puolestani heti kuin se on vain mahdollista.

Onkin mielenkiintoista nähdä, että kuinka monta päivää siihen menee, että tuolla alhaalla alkaa jotain tapahtumaan. Progynova on nimittäin melko tehokas hormoni ja olen syönyt sitä hevoskuurin verran neljän viikon ajan.

Sinänsä meitä ei haittaa, vaikka kuukautiset eivät ala ihan heti, sillä olen lähdössä matkoille nyt pariksi viikoksi, eikä ultraus olisi onnistunut helposti muutenkaan tähän väliin. Kerrankin minulla on tuuria aikataulujen sumplimisessa! On tavallaan myös helpotus, että työkuviot ovat nyt seisahduksissa, eikä minun tarvitse ottaa stressiä hoidon aikatauluttamisesta töiden suhteen. 

Jos tämä seuraavakin PAS menee mönkään, niin olen jo alkanut miettiä, että milloinkahan pääsen seuraavaan kerran munankeruuoperaatioon. Täytyykö taas jonottaa julkisella sen puoli vuotta vai pääsenkö ohituskaistalla jo vaikka kesäkuussa ennen kesätaukoa? Jos joudun jonoon uudestaan, olen melko varma, että hermoni eivät tule sitä kestämään ja voisin harkita jonotuksen aikana hoitoja myös yksityisellä puolen. Olen säästänyt rahaa 1,5 vuoden verran hoitoja varten ja nyt olisi kertynyt jo melko hyvä määrä puskuria hoidon toteuttamiseen.

Punktioraportti nro 2

Voi että miten onnellinen olen tästä päivästä, vaikka hädin tuskin olen toipunut punktiosta ja kipujakin on. Niin hyvin kaikki kuitenkin meni, etten voi kuin hymyillä. Seuraa punktioraportti nro 2.


Yöllä näin tosi outoa unta, jossa kerrottiin, että minun tulisi pistää jotain hormonia vielä ennen munasolukeräystä tunnin välein yön aikana. Heräsin paniikissa, että mitä lääkkeitä olen unohtanut ottaa ja missä ne oikein ovat. Nopeasti tajusin, että oli punktiopäivän aamu ja mitään pistoksia ei ole tarvinnut tehdä enää kahteen päivään.


Mies ja minä lähdimme hyvissä ajoin sairaalaa kohti aamulla, jotta ei tarvitsisi stressata parkkipaikan löytämisen kanssa. Hoitaja oli heti vastassa käytävällä ohjaamassa lepohuoneeseen ja mies käskettiin siltä istumalta labraan antamaan siemennestenäytettä. Samainen hoitaja tuli selvittämään, että mitä tapahtuu seuraavaksi ja että olisin vasta kuudes punktiojonossa, mikä tarkoitti sitä, että odottamaan joutuisi toista tuntia. Tämä ei haitannut minua yhtään, sillä olen edelleen siinä moodissa, että kiirettä ei ole tässä valmiissa maailmassa mihinkään (aah, miten tälläinen zen-olo onkaan auttanut minua hanskaamaan työpaineet- ja kiireet paremmin). Hoitaja oli tietoinen, että tämä on punktio nro 2 minulle ja aloin paasaamaan siitä, kuinka kipuinen olin 1. kerran jälkeen virtsaamisongelmia myöten. Ei jäänyt kellekään epäselväksi, että kuinka kamalaa oli ollut :)


Esilääkityksenä sain särkylääkettä ja otin myös vapaaehtoisen rauhoittavan. Sitten vaihdoin sairaalavaatteet päälle ennen kuin lääkkeet humahtaisi päähän. Kun mies tuli takaisin, minulla heitti mukavasti päästä ja olin tosi hyvällä tuulella, eikä tosiaan jännittänyt ollenkaan. Kahden tunnin odotusaika meni supernopeasti, vaikka en kyennyt juuri keskittyä ja lukea mitään rauhoittavan takia. Kun minut vihdoin tultiin hakemaan toimenpiteeseen, niin silloin tunsin ensimmäisen kunnon jännityksen kouraisevan vatsasta. Tässä vaiheessa mies lähti kaupungilla käymään asioilla ja oltiin sovittu, että palaisi sitten parin tunnin kuluttua.


Itse toimenpidehuoneessa sain heti lisää rauhoittavaa ja kipulääkkeitä. Mieli oli todella rauhallinen ja en pelännyt kohdun seinämän lävistävää neulaa ollenkaan. Hoitaja otti tosi mukavasti minut huomioon koko toimenpiteen ajan ja sain kehuja lääkäriltä, että kuinka helppoa hänen oli työskennellä, kun olin niin rauhallinen ja paikoillaan. Tällä kertaa ei tullut puudutusta, mutta tästä huolimatta en kokenut mitään kovin pahaa kipua kertaakaan. Toki neula nipistää ja keräys tuntuu hiukan epämiellyttävältä, mutta kaiken kaikkiaan toimenpide oli melko helppo ja hyvillä mielin jätin toimenpidehuoneen.


Sitten alkoi itselleni se jännittävin vaihe, että kuinka kipeäksi tulisin punktion jälkeen. Tälläkin kertaa munarakkuloita oli nimittäin toistakymmentä. Ennen kuin ehdin kunnolla edes istua takaisin lepohuoneessa, hoitaja tuli ilmoittamaan, että olivat löytäneet 13 munasolua kaikista niistä kerätyistä rakkuloista. 13! Maailman ihanin onnekkain epäonnennumero! Olin todella tyytyväinen tulokseen ja hoitajakin iloitsi niin hyvästä saaliista. Voisiko todennäköisyydet olla kerrankin meidän puolella?


Noin tunti punktion jälkeen minulle alkoi valitettavan tutusti kipu yltymään kovaksi siltä puolelta, jolta munarakkuloita kerättiin enemmän. Siinä vaiheessa, kun aloin kiemurtelemaan kivusta, oli pakko ilmoittaa hoitajille, että nyt tarvitsee jotain vahvempaa kuin Panadolia. Onneksi olin kertonut tarinani edellisestä punktiosta ja hoitaja ymmärsi heti antaa Tramalia. Mikä ihana tunne, kun kipu alkoi hellittämään tämän lääkkeen turvin.


Olin lopulta viimeinen sen päivän potilaista, joka pääsi lähtemään kotiin, sillä kivut olivat sen verran kovat. Taaskin jäi hieman ihmetyttämään, että miten muut tuntuvat pääsevän niin paljon helpommalla. Pääsin silti lähtemään erityisen hyvillä mielin kotiin, sillä sain reseptin vahvemmasta lääkkeestä kotiinvietäväksi. Tästä piti jonkun aikaa keskustella, mutta sain tahtoni lävitse. On niin paljon mukavempaa olla kotona toipumassa, kun on kunnon lääkkeet varmuuden vuoksi. Toistaiseksi kivut ovat nyt hallinnassa ja ovat paljon miedommat kuin viimeksi, eikä ole edes tarvinnut tukeutua kolmiolääkkeeeseen. Tämä punktiokokemus on ollut kaiken kaikkiaan monta kertaa parempi kuin ensimmäinen :) 10 pistettä siis julkisen puolen munasolukeräystoimenpiteelle ja sen henkilökunnalle.

Ultra ja mitä sen jälkeen

Kp10 ja ensimmäiset tuntemukset alavatsalla aivan niin kuin ensimmäisellä hoitokerralla. Edellisenä iltana olin vielä tunnin kävelylenkillä, mut nyt ei huvita rehkiä senkään vertaa. Varsinaisia kipuja ei ole, mutta munasolut alkavat tuntua painavilta munasarjoissa.

Aamun ultra jännitti. Pelkäsin koko ajan, että minut säikäytetään jollain huonoilla uutisilla ja olin melkein yllättynyt saadessani tietää, että punktio on kuin onkin tällä viikolla; tarkalleen kolmen päivän päästä. Jäljellä enää viimeisen illan verran Gonal F:ää ja Orgalutrania, vastahan aloitin! Hoitoon kuului lopulta vain kahdeksan stimulaatiopäivää. Tämä ajanjakso meni hirvittävän nopeasti. Niin lyhyt aika verrattuna 7,5 kuukauden jonotukseen. Sen verran jouduin yhteensä odottamaan julkisella puolella näitä hormonicocktaileja.

Tämä IVF-hoito muuttui sittenkin lääkärien päätöksellä ICSI:ksi, eli munasolujen mikroinjektiolla mennään punktion jälkeen eteenpäin. Olen todella onnellinen, että tätäkin nyt kokeillaan. Yksityisellä puolella ICSI maksaisi monta sataa euroa enemmän.

Hoito peruutettu

Olen murtunut. Mikään muu ei kuvaa paremmin tunnelmaani nyt.

Kp1 tapahtui eilen. Tämän jälkeen ilmoittauduin hoitoon. Vähän myöhemmin hoitaja soitti, että hoitoni ei tapahdu osaltani tähän kiertoon. Syy on se, että lääkäri oli arvioinut punktioajan väärälle viikolle ja siirto toiselle viikolle ei onnistu, koska se on jo täynnä toisten naisten punktioita.

Tällaista on palvelu julkisella puolella. En ollut osannut ollenkaan varautua tähän, pettymyksen tunteet ovat yhtä suuret kuin silloin, kun ensimmäinen lapsettomuushoito epäonnistui. Nyt viimein ymmärrän, miksi monet vannovat yksityisen klinikan nimeen.

En kyennyt hoitamaan puhelua oikein ja kysymään mitään järkevää, koska en itkemiseltäni pystynyt puhumaan kunnolla. Heinäkuussa klinikka on kiinni, eli hoito on ehkä elokuussa. Jos silloinkaan. Lisää odotusta, 8 viikkoa, ehkä 12. Olin sopinut lomiani elokuulle, mutta nyt ne pitää varmaan peruuttaa, mutta ei voi siirtää heinäkuullekaan, koska sinne on jo sovittu työmatkoja. En voi pitää lomia, en saa lapsettomuushoitoja, elämäni on vain työtä, työtä ja työtä.

Tuntuu, että kuljen sumussa, enkä perille pääse.
Meille ei ole tarkoitettu lasta.

Viimein

Tänään kilahti jännittävät viestit omapolulta. Minulle on tehty viimein ensimmäiset ajanvaraukset koskien seuraava hedelmöityshoitoa. Parin viikon päästä on jo ultra, joka on viimeinen ennen pistoshoitojen aloittamista. Ennen ultraa täytyy mennä vielä kerran verikokeisiin. Hoitajan viestin mukaan punktio on viikolla 24 tai ehkä jo aiemmin. Jos kaikki menee suunnitellusti, niin ennen Juhannusta olisi siirretty alkio nro 2 matkaan mukaan. Heinäkuun alussa voisin aloittaa loman joko maailman onnellisin tai sitten vähän synkemmin mielin.

Minulla on mennyt aivan ohi mediassa, että julkinen sektori on siirtynyt/siirtymässä digitaalisiin hoitopolkuihin. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikille potilaille luodaan tili omapolku.terveyskyla.fi -sivustolle. Tämän tilin kautta saa mm. tietoa ja ohjeistusta hoidoista, täytetään kaavakkeita sekä varataan aikoja, jotka tulevat näkyviin omaan kalenteriin. Näin varmasti vältytään puhelinsoitoilta ja ylimääräisiltä lääkärikäynneiltä. Melko edistyksellistä! Aluksi minua ahdisti, että kaikki hoitoa valmistelevat asiat tehdään vain sähköisesti, sillä kyseessä ei ole mikään simppelein hoitopolku, mutta toistaiseksi kaikki on mennyt tosi hyvin. Olen mielestäni saanut jopa enemmän tietoa hoidosta tällä kertaa kuin viimeksi yksityiseltä lääkärin kertomana.

Ai että tuntuu hyvältä, että viimein alkaa taas tapahtumaan.

Maailman pisin jono

Tällä viikolla tuli käytyä suunnittelemassa taas yhtä koeputkihoitoa ja tällä kertaa kunnallisen puolen vastaanotolla. Olo on pettynyt ja turhautunut. Jono on aivan valtavan pitkä - 5 kuukautta, ja vasta alle puolet tästä ollaan nyt kärsitty. Jos olisin tämän tiennyt, niin olisin aivan varmasti mennyt yksityiselle tekemään yhden hoidon heti alkuvuodesta hinnasta ja velkaantumisesta välittämättä.
Harmittavasti kuukautiseni ehtivät juuri alkaa päivä ennen vastaanottoaikaa, enkä ehdi enää tässäkään kuussa pikana yksityisellä klinikalla hoitoa aloittamaan. Tästä seuraava kierto menisi jo huhtikuun puolelle, enkä uskalla ottaa enää siinä vaiheessa riskiä, että hoito menisikin päällekkäin julkisen puolen kanssa. On aivan pieni mahdollisuus, että jono olisikin vain 4kk, mutta siihen ei annettu paljon toivoa.

Eniten minua ahdistaa, että hoito on meneillään ehkä juuri silloin, kun on juhannuspyhää ja heinäkuukin aivan ovella. Tuurini on juuri sellaista, että siirto menee varmaan vasta joskus syksylle.
Että hyvästi vaan lapsitoiveet tälle keväälle. Aikaikkunat ovat sulkeutuneet, koska laitoimme rahan tämän edelle. Surettaa ja itkettää. Luopunut olo.

Hiljaa eteenpäin

Hiljaa etenee vauvaprojektin kanssa.
Tässä kuussa olen käynyt verikokeissa julkisen puolen tutkimuksia varten, sekä hakenut kaikki paperit yksityiseltä lähetettäväksi eteenpäin Hus:iin. Vielä pitäisi ehtiä käydä postissa punnitsemassa paperit ja ostaa sopivan hintainen postimerkki. On nimittäin aika painava kasa hoitohistoriaa koossa aina viime huhtikuulta saakka (sitäkin raskaammalla sisällöllä). Kaiken tämän jälkeen pitäisi vielä 4,5 viikkoa odottaa ensimmäistä aikaa lisääntymislääketieteen yksikössä.

Odotellessa yritämme toki raskautta apuna ainoastaan letrozole. Nyt on menossa kp21 ja peittoa on heiluteltu tunnollisesti koko viimeinen viikko. Ovulaatiotesti näytti plussaa jo viime viikon torstaina (kp15), eli nyt ei ole juuri enää mitään tehtävissä meidän osalta. Terveellisesti ja vähällä alkoholilla olen pyrkinyt elämään ihan vaan senkin takia, että julkisen puolen hoidot pystytään aloittamaan hyvistä lähtökohdista.

Tästä kierrosta jos ja kun ei natsaa, niin seuraavan kierron aloitus on jo odotettavissa ensi viikolle. Toivottavasti se on viimeinen "luomu"kierto ja sen jälkeen heti maaliskuussa alkaisikin jo seuraava koeputkihoito.

Vauva 2019?

Haikein mielin olen jo heittänyt hyvästit sille ajatukselle, että vauva voisi tulla taloon enää vuonna 2018. Seuraavan koeputkihoidon mahdollinen ensimmäinen suunnittelukäynti on tosiaan vasta siellä helmikuun lopussa. Parhaimmassa tapauksessa hoito voidaan aloittaa maaliskuun aikana ja tämäkin kaikki on puhdasta arvailua. Toivottavasti julkisella ei aleta edes harkitsemaan mitään inseminaatiota, sillä se on omasta mielestä kohdallani puhdasta ajanhukkaa. Muutenkin inseminaatiossa on melko huono onnistumisprosentti, jotain 15% luokkaa.

Varasin toistaiseksi viimeisen käynnin yksityiselle kp12:ksi, jolloin voidaan tarkastaa munasarjojen tilanne ja saada tarkemman ajan ovulaatiolle tässä kierrossa. Samalla käynnillä haen asiakirjat hoidoista ja labrojen tuloksista. Nämä on tarkoitus toimittaa HUS:iin hyvissä ajoin ennen ensikäyntiä.
Mitään kovin ihmeellistä ei tule siis tapahtumaan lapsettomuushoitojen osalta seuraavaan 1,5 kuukauden aikana. Aika tulee kulumaan töiden ja harrastusten parissa, sekä ystävien ja sukulaisten kanssa olisi mukava viettää enemmän aikaa kuin ennen. Panostan heti alkuvuodesta terveelliseen ruokavalioon, urheilen paljon ja tarkoitus olisi olla myös ilman alkoholia hoitoihin saakka. Täysi sitoutuminen seuraavaan hoitoon on jo siis alkanut.

Julkisella

Ja niin kuukautiset alkoivat sen päivän iltana, kun ehdin jo myöhästymistä alleviivata täällä blogissa.
Ennen kp1:stä ehdin käydä juttelemassa omassa terveyskeskuksessa lapsettomuudestani. Aikaa sain odottaa kolmisen viikkoa. Terveyskeskuksessa minut vastaanotti aivan ihana ja empaattinen lääkäri, joka osasi myötäelää tuskaani juuri oikealla tavalla. Hän oli paljon empaattisempi kuin oma lääkärini yksityisellä. Kerrottuani koko tarinani sisältäen epäonnistuneen IVF-hoidon lääkäri oli sitä mieltä, että mitään tutkimuksia ei tarvita ja hän laittaa niillä puhein lähetteen HUS:iin. Tämän jälkeen kaikki on edennyt odotettua nopeammin ja 1. aikani julkisen puolen lapsettomuuspolilla on jo helmikuun lopussa. Sain yhteydenoton HUS:ilta vain 1,5 vuorokautta terveyskeskuskäynnin jälkeen ja olin todella yllättynyt näin nopeasta lähetteen käsittelyajasta. Ennen helmikuun alkua minun täytyy käydä verikokeissa ja toimittaa kaikki tiedot yksityisen puolen hoidoista kuntapuolen tutkivalle lääkärille.

Asiat siis etenevät. Ei toki samaa tahtia kuin mitä ne etenisivät yksityisellä. Mietin pitkään, että olisin tehnyt yhden IVF-hoidon tammikuussa tutulla yksityisellä klinikalla odottaessa julkiselle puolelle, mutta minulta olisi mennyt kaikki säästöni pahimpien päivien varalle. Ehkä parempi säästää niitä rahoja siihen, kun olen liian vanha julkiselle. Tähänkään ei ole valitettavasti kovin pitkä aika.