30.12.2018

Rakkaani

Mieheni on ollut tämän viikon niin uskomattoman ihana ja rakas. Synkimpinä hetkinä hän on jaksanut valaa uskoa ja toivoa minuun luovuttamatta. Ihailen hänen positiivisuuttaan ja varmuutta siitä, että onnistumme vielä joskus toiste. Raskauden aikana ja etenkin sen päättymisen jälkeen suhteestamme on tullut vahvempi ja en ole aiemmin tuntenut näin suurta rakkautta ja sidettä häntä kohtaan. Olen ollut murtunut ja hän loputtoman ymmärtäväinen ja kannustava. Jaksan läpi tämän menetyksen, sillä voin luottaa siihen, että hän on rinnallani.

Suhteemme hyvä tila ei ole mikään itsestäänselvyys, sillä se oli pienessä kriisissä kesällä masennukseni ja burnoutin takia, enkä ollut silloin yhtään varma, kestämmekö yhdessä läpi hoidot ja mahdolliset keskenmenot.

Jos en muusta ole kiitollinen, niin siitä, että minulla on hänet ja molemminpuolinen rakkaus.

29.12.2018

Uneton

En saa millään unta iltaisin, valvon ja kirjoittelen näin öisin.

Suurin tuska on nyt takanapäin ja jäljellä on tyhjä olo ja syvä haikeus. Olen linnottautunut neljän seinän sisään, enkä pysty näkemään muita ihmisiä vielä vähään aikaan. En ole valmis kohtaamaan sitä tilannetta, että minulta kysytään, että mitä kuuluu ja miten joulu meni. Oliko kiva loma?

Haikeimmalta tuntuu sen asian ajattelu, että kuinka onnellinen ja täynnä elämäniloa olin sen 2,5 viikon ajan, kun olin tietoinen raskaudestani. Vasta silloin tajusin, kuinka synkkä ja painava lapsettomuuden verho oli ollut. Raskaana ollessani oli konkreettisesti kevyt olo, työmurheet eivät harmittaneet enää lainkaan ja pääsin nukkumaan aikaisin, kun olin niin innoissani seuraavasta päivästä, joka olisi aina yhtä lähempänä pienen syntymää. Huomasin ajatelleeni monta kertaa, että tältä tuntuu olla aidosti onnellinen. Minusta oli vihdoin tullut sellainen ihminen, jota olin ennen niin katkerasti kadehtinut.

Nyt kannan taas raskasta viittaa harteillani ja valvon - huomisessa ei ole mitään odotettavaa, vain uusi päivä ikuisesti lapsettomana tässä maailmassa.

27.12.2018

Kauheaa joulua

Tapaninpäivänä uskallan katsoa itseäni tapahtuneen jälkeen ensimmäistä kertaa peiliin. Tältä näyttää masentunut ihminen. Iho on harmaa, silmäluomet turvonneet ja silmät kaventuneet pieniksi viiruiksi. Jatkuva itkeminen tekee ne sellaisiksi. Tulimme tänään kotiin pari päivää aikaisemmin kuin suunnittelimme. Oli pakko päästä pois sieltä, missä kaikki tapahtui.

Joulupäivänä pelkäsin, että olen ajanut itseni siihen tilaan, etten kykene enää nousemaan ylös sängystä. Tältä tuntuu vaikeasti masentuneen ihmisen elämä. Ei ole syytä nousta, sillä en voi kuunnella yhtään kaunista joululaulua, en lukea yhtäkään viestiä, jossa toivotetaan hyvää joulua, en kuulla tai nähdä yhtäkään vihjausta joulun riemusta. Haluan, että maailma sammuttaa joulunsa ja hiljenee. Arvokkain lahjani on viety ja kaikkien muiden ilo tuntuu ilkikuriselta naurulta käsimykseni päälle.

Jouluaattona pääsen sairaalasta pois. Olen turta menetyksestä enkä muista koko päivästä oikein mitään. Joulupöydässä havahdun siihen, että syön ruokia, joita minun ei pitänyt syödä. Tämän joulun ei pitänyt mennä näin. Mikään ei maistu hyvältä, maistan suussani vain suolaisia kyyneleitä menetyksestä. En halua avata lahjoja, mutta avaan ne silti ilman iloa. Raaputan jouluarpaa ja ajattelen, että vaikka voittaisin satatuhatta se olisi ihan sama. Minussa välähtää ajatus, että alan tästä eteenpäin vihaamaan seuraavia jouluja.

22.12.2018

Keskenmeno

Kaikki menikin aivan liian hyvin tähän saakka, en voinut uskoa, että tämä on vihdoin meidän elämää. Ja ei niin se ollutkaan vaan kaikki oli vain hämäystä, jotta minut voisi tiputtaa syvemmälle kuin ikinä.

Tänä iltana alkoi voimakkaimmat kuukautiskivut ikinä ja runsas verenvuoto. Hyvää yötä pikkuinen. Emme tapaakaan ikinä.

21.12.2018

Pieni sykkivä sydän

Tänään kuljin ensimmäistä kertaa naistenklinikan ovista sisään tietoisesti raskaana. Aiemmin kuljin siellä vain epätietoisena siitä, että onnistummeko ikinä. Tiedostan voimakkaasti sen kuinka onnekkaita olemme siitä, että jo kolmas siirto tuotti tulosta. Olin varautunut kulkemaan paljon kivisemmän tien. Tie on kuitenkin vasta alussa.

Olin hermostunut ja jännittynyt lisääntymistieteen odotutilassa, vaikka aamuinen voimakas oksennusrefleksi olikin saanut mielen hiukan rauhoittumaan. Kanssani odotti pariskunta, joka jutteli rennosti ja iloisesti. Yritin keskittyä heihin ja heidän tarinoihin, mutten pystynyt kuulemaan tai käsittelemään mitään. Mielessäni särisi pelko, enkä saanut sitä hiljentymään. Sen tekisi vain tieto siitä, että pieni on elossa.

Minut kutsuttiin huoneeseen, kyseltiin nopeasti tavanomaisia ja siitä ylös tutkimuspöydälle. Siellä pienen pallon sisällä oli pikkuinen toukka, joka värähteli keskeltä. "Onko kaikki varmasti hyvin?"
Kaikki oli paremmin kuin hyvin, toukka oli millin pidempi kuin mitä olisi tarvinnut ja ennen kaikkea pienessä sydämessä nähtiin kiivasta liikettä. Tunteet nousivat voimakkaasti pintaan käynnin jälkeen - viimein voin hellittää pahimman pelon ja rauhoittua joulun viettoon perheen kanssa. Maailman arvokkain ja paras joululahja tulikin aika pienessä paketissa.


20.12.2018

Epävarmuutta

Vaihtui viikko 7+0, mutta niin se vaan on, että huoli on jatkuvasti läsnä, vaikka raskaana vihdoin ollaankin. Eilen ja tänään huonovointisuus on hellittänyt otteestaan ja nyt mietityttää jatkuvasti, enkä onko siellä sittenkään mitään (vai voiko kesken pahoinvointiviikkojen olla parempiakin päiviä?!). Rintojakin aristaa vain hiukan enää. Tämän lisäksi olen alkanut huomaamaan lieviä alavatsatuntemuksia ja en voi olla ajattelematta, että milloin tuntemukset yltyvät kunnon kivuiksi saakka ja menetän kaiken. En pysty rentoutumaan ja hellittämään huolesta - ja näin varmaan on raskauden loppuun saakka, jos sinne asti päästään (ja etenkin sen jälkeen).

Huomenna saan jotain vastauksia tähän epävarmuuteen, sillä on varhaisultran aika. Toivon, vaadin ja epätoivoissani rukoilen, että kaikki olisi kuitenkin hyvin.

17.12.2018

Pahoinvointia?

Onkohan tämä sitä kaipaamani raskauspahoinvointia? Nälkä on kova, mutta kun täytyy alkaa miettimään, että mitä ruokaa hakisi kaupasta tai tekisi päivälliseksi, ei voisi vähempää kiinnostaa, sillä mitään ruokaa ei tee oikein enää mieli. Ja sitten on jotain ruokia, joita en voisi kuvitellakaan laittavani enää suuhuni. Näitä ovat ruuat, jotka ovat pehmeitä ja makeita, tai eivä ole kovin voimakkaan makuisia. Entiset herkkuni avokado, omenapiirakka ja suklaa ovat siirtyneet herkkulistalta kauhulistalle.

Herätessäni minulla on yleensä hyvä olo, mutta siinä vaiheessa kun alan valmistamaan aamupalaa niin jääkaapin avaaminen laittaa liikkelle pahan olon aalloot ja tätä aaltoilua saattaa jatkua iltapäivään saakka riippumatta siitä syönkö säännöllisesti vai en. Sanoisin, että pahoinvointi on kuitenkin sieltä lievimmästä päästä (ainakin vielä), sillä vasta muutaman kerran olen yökkäillyt ihan kunnolla ja tuntunut siltä, että voisin oksentaa ihan pian oikeasti. Nyt mennään 7. viikolla (6+) ja etovaa oloa on nyt jatkunut nyt yhteensä noin kolme peräkkäistä päivää, eli melko oppikirjamaisesti tämä raskaus on oireidensa puolesta mennyt. Seuraavat viikot näyttävät onko tämä alkusoittoa pahemmasta. Onneksi olen pitkällä joululomalla ja pahimmat viikot ovat silloin, kun ei tarvi kitkutella töissä. Tänään olin ensimmäistä kertaa töissä etovassa olossa ja on kaikkea muuta kuin ruusuilla tanssimista. Minun oli pakko sulkeutua pieneen huoneeseen, sillä on vaikea peitellä sitä, että jatkuvasti yököttää. Onneksi voin tehdä myös etätöitä ja voi olla, että teen viimeisen viikon kotoa, jossa pystyy pitämään pahan olon jotenkin paremmin hallinnassa.

Hatunnosto teille naiset, jotka olette selvinneet työnteosta normaalisti näiden pahan olon viikkojen aikoihin. Eniten harmittaa, ettei voi kertoa rehellisesti, että miksi puhalluttaa ja ällöttää. En ole varma miten itse pystyn tähän, vaikka en vielä oksentelekaan.

13.12.2018

Aivan älytön nälkä

Tätä en osannut odottaa, että alkuraskaudessa vaivaisi eniten nääntymisnälkää muistuttava olotila. Se ei ole jatkuvaa, mutta n. 2,5 tunnin kuluttua edellisestä syömisestä alkaa aina muistuttamaan olemassaolostaan. En muista lukeneeni aikaisemmin tällaisesta oireesta ja en enää ihmettele yhtään, että raskausaikana joku saattaa lihoa yli tavoitekäyrien. Tällaista nälkää on aivan pakko totella, eikä se taltu millään välipalaporkkanoilla tai ruisleivällä.

Olen muutaman kerran joutunut sellaiseen tilanteeseen, että ruokailu on ns. myöhässä, verensokeri alkaa tippumaan kiihtyvää tahtia ja olotila muuttuu aivan kaameaksi. En koe varsinaista pahoinvointia vaan yksinkertaisesti tunnen nääntyväni nälkään, ajatukset muuttuvat sekavaksi ja pelkään pyörtyväni siihen paikkaan, vaikka ei varsinaisesti huimaisikaan. Aah, se tunne on niin ihana, kun saa vihdoin syötyä ja kaikki normalisoituu.

Joudun nyt tosissani miettimään päivärutiinejani sen mukaan, että ruokaa on jatkuvasti jossain muodossa saatavilla ja että isojen aterioiden väli ei mene liian pitkäksi. Syön tällä hetkellä kolme isompaa ateriaa päivässä, vaikka en ole ehtinyt töiden takia nyt urheilemaankaan. Onneksi ei ole tosiaan mitään makeanhimoa vaan eniten tekee mieli suolaisia ja raikkaita ruokia, esimerkiksi joku ihana salaatti voimakkaan makuisen kastikkeen kera tekee todella hyvää. Huomaan, että aistit ovat selkeästi herkistyneet, sillä ruoka maistuu todella paljon maukkaammalta ja voimakkaammaalta kuin ennen, etenkin hyvä ateria on varsinainen pala taivasta.

Kokeilin muuten aitoa italialaista espressoa tänään testatakseni, että onko kahvi-inhotus vielä voimissaan. Pystyin sipaisemaan juomaa vain hiukan kielelläni ja maku oli niin kirpeä ja kamala, että oli pakko laittaa kahvi syrjään. Työkaveri naureskeli, että te suomalaiset ette tajua hyvän kahvin päällä sitten ollenkaan, ja tarjoutui juomaan kahvin  - minulta, joka yleensä rakastaa italialaisia tummapaahtoja.

11.12.2018

Vointeja

5+5 on tänään ja vointi ei ole muuttunut radikaalisti viime päivistä. Kaiken kaikkiaan minulla on aika hyvä olo, eikä oikein edes väsytäkään normaalia enemmän. Vessaan herään kerran yössä, mikä ei ole kuulunut aikaisempiin rutiineihin. Nälkä ja jano on ehkä enemmän kuin yleensä, mutta mitään erityistä ei tee oikein mieli syödä. Vesipulloa olen alkanut kantamaan mukana töissä. Huonovointisuutta olen yrittänyt kuulostella, mutta aika ajoin vain jääkaapin jotkut hajut saattavat vähän inhottaa, mutta saattaisivat ne inhottaa muutenkin. Tulisipa jo jotain vähän isompia merkkejä siitä, että olisi raskaana.

9.12.2018

Niistä alkuraskauden oireista

Kuten olen jo monta kertaa todennut niin en ensimmäisten kahden viikon aikana alkion siirron jälkeen kokenut oikein mitään selkeitä raskausoireita. Toisaalta, en ole ikinä raskaana ollut niin vaikea niitä on tunnistaakaan. Näin jälkikäteen ajateltuna on voinut kuitenkin olla jotain, joka on viitannut siihen, että kyytiläinen oli tarttunut kiinni kasvattamaan kohtua. Kaiken kaikkiaan "oireilua" oli vähemmän kuin aikaisemmissa tuoresiirrossa. Punktion jälkeiset turvotukset ja vatsatuntemukset ovatkin olleet omalla kohdallani voimakkaampia kuin ne oikeat raskausoireet.

Kirjaan tähän ylös eri viikkojen oireita, jos tulisi vaikka myöhemmin vielä käyttöä:

3+
- rintojen lievä aristus
- kahvin inhottaminen
- pienet alavatsatuntemukset; tunne siitä, että kuukautiset alkavat pian
- kiusallisia ilmavaivoja muutaman päivän ajan

4+
- suun kuivuminen ja jatkuva jano
- lisääntynyt näläntunne; tarve syödä vähintään kolmen tunnin välein, muuten instant hermostuminen
- kuukautisten poissaolo
- rintojen aristus
- positiivinen raskaustesti :)

Olin 4+ viikoilla työmatkalla ja erään päivänä lähdimme työkaverin kanssa suoraan töistä keskutaan ostoksille. Aavistin vaaran merkkejä ilmassa. Tutustuimme tämän tyypin kanssa ensimmäistä kertaa vasta tällä reissulla ja voi luoja minkälaisen ensivaikutelman tein itsestäni. En ole kovin herkästi valittavaa tai raivostuvaa tyyppiä, mutta tällä reissulla minusta sai aivan päinvastaisen kuvan. Jo lähtiessä töistä huomasin kovan nälän ja vessahädän nostavan päätään. Tämän lisäksi illalla sää oli kylmennyt äkisti ja minulla oli aivan liian vähän vaatteita päällä. Kaiken lisäksi junamme keskustaan oli auttamattomasti myöhässä. Meinasin saada nälissäni, kylmissäni ja vessahädässäni totaalisen hermoromahduksen :D Lopulta en kyennyt peittelemään mielialaani vaan aloin kiukuttelemaan junan myöhästymisestä ja valittamaan nälkääni ahdistuneesti valittaen. Meillä oli pitkä hiljainen hetki, kun työkaverini oli niin vaivaantunut tilanteesta. Kun juna viimein saapui ja pääsimme perille, aloin arpomaan suureen ääneen, että oliko minun kiireellisempää päästä vessaan tai syömään. Valitsin näistä ruoan ja työkaverini oli taas ihmeissään. Yritin vakuutella häntä, että en ole yleensä ruoasta näin fanaattinen tai aikataulutarkka, mutta ei vaikuttanut uskovan.

5+: 
- rintojen aristus ja lievä turvotus, nännipihojen aavistuksenomainen laajentuminen
- jano edelleen kova
- ajoittaiset lievät tuntemukset alavatsalla
- karkin inhottaminen; olen yleensä melko perso irtokarkeille ja suklaalle, mutta nyt ei tee yhtään mieli

Vasta pari kertaa olen tuntenut lievää huonovointisuutta ja olen miettinyt, että milloin pahoivointi saattaa alkaa oikein kunnolla. Ensi viikolla olen taas työmatkalla ja toivon selviäni reissusta ilman oksentamista palaveripöydässä. Toisaalta en laittaisi pahenevia oireita pahakseni, sillä se rauhottaisi mieltäni raskauden jatkumisesta.


8.12.2018

So far so good

Viime päivinä olen miettinyt, että onko tässä kohtaa väärin päästää kaikki unelmat valloilleen ja tuntea varmuutta siitä, että tämä raskaus päättyy onnellisesti. Koska minulla ei ole kokemusta keskenmenosta, en osaa pelätä sitä kunnolla ja haluaisin alkaa heti kertomaan lähimmäisilleni maailmaani mullistaneesta uutisesta. On jotenkin niin ankeaa, että vielä tässäkään kohtaa ei saisi alkaa iloitsemaan ja nauttimaan liikoja, koska huonot asiat voivat tapahtua jo huomenna.

Pääsen kurkistamaan pientä ensimmäistä kertaa juuri ennen joulua, kun eletään noin 7+0 viikkoja. Jos sydän silloin lyö, aion päästää onnellisuuteni viimeistään irti.




6.12.2018

Testipäivän aamu

Eilen heräsin neljältä aamuyöllä kamalaan vessahätään. Sitä ennen olin nähnyt unta raskaustestistä ja itse testaamishetkestä. En millään halunnut alkaa testaamaan niin aikaisin aamulla, sillä pelkäsin, että en saisi uudestaan unta tapahtuman jälkeen - oli sitten tulos negatiivinen tai positiivinen. Olen muutenkin työmatkalla ja tiedossa oli todella pitkä ja haastava työpäiväkin, ja unen määrä olisi oltava riittävä. En halunnut kuitenkaan mennä helpottamaan oloani ilman testausta, sillä lääkärin ohjeen mukaan se piti tehdä aamuvirtsasta. Päätin yrittää alkaa nukkumaan tukalasta olosta huolimatta. Nukuin koiranunta ja vähän yli kuusi ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin nousta ylös, sillä vessahätä oli muuttunut aivan mahdottomaksi.

Käänsin testin nurinpäin ja menin sänkyyn odottamaan viittä minuuttia, joka meni aivan älyttömän nopeasti. Sitten oli pakko mennä kohtaamaan tulos; valot hotellin kylpyhuoneeseen ja testi oikeinpäin. Kuvailisin tunneskaalani siinä kohtaa totaalinen ällistyminen. Tältä tuntuu, kun on monta vuotta saanut tuijottaa yhtä viivaa ja aivan yllättäen niitä onkin kaksi. Tuijotin ja kääntelin testiä ymmälläni vaikka kuinka monta kertaa ympäri niiskuttaen samalla jotain itkun tapaista. Olin valmistautunut siihen, että tulos olisi selkeä negatiivinen tai jollain tapaa edes epäselvä, että pitäisi etsimällä etsiä sitä toista viivaa. Molemmat viivat loistivat yhtä vahvoina ja punaisina. Ei epäilystäkään. Tämä alkio oli kuin olikin sellainen supertarttuja, josta nähtiin merkkejä jo siirrossa, kun ei millään halunnut irrottaa otetta katetristakaan. Sinä hetkenä minulle tuli aavistus siitä, että tässä tyypissä voisi olla oikeanlaista potentiaalia meidän omaksi.




5.12.2018

Kaksi viivaa


Tänä aamuna testiin piirtyi kaksi kauneinta ja vahvinta viivaa :')
Hyvää huomenta pikkuinen.

4.12.2018

PP13

Voi apua, huomenna on testipäivä eikä kuukautiset ole vieläkään alkaneet. En voi uskoa, että ole päässyt näin pitkälle, vaikka toisaalta pitkät kierrot ovat viime aikoina olleet minulle tosi tyypillisiä. En vaan osannut odottaa, että pitkä kierto tapahtuisi myös lääkkeiden kanssa.

 Sitten on toki sekin pienen pieni mahdollisuus, että olisin raskaana, mutta en uskalla yhtään luottaa siihen, sillä ei ole oikein mitään siihen viittaava, että minussa jokin toinen yrittäisi tarttua kiinni elämään. Oireet loistavat nimittäin edelleen poissaolollaan, vaikka kohta elettäisiin laskujeni mukaan jo 5-6 viikkoja. En ole yhtään väsynyt, ei ole mitään mielialavaihtelua pahoinvoinnista puhumattakaan. Rinnat hiukan aristavat, mutta sellaiset ne ovat olleet aina ennen huonoja uutisia. Kahvikin on alkanut maistumaan. Olen reissun päällä ja tästä maasta saa ilmeisesti parempilaatuista kahvia kuin kotona tai työpaikalla. Siinä meni sekin toivonpilkahdus.

Huomenaamulla herään ja ensimmäiseksi on tehtävä testi. En haluaisi tarttua vielä toimeen, mutta sairaalaan on pakko imoittaa tulos huomenna. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää kohdata tämän hoidon tulos. Ja se tapahtuu aivan pian. Kaiken tämän odotuksen jälkeen, en ole vieläkään valmis.

2.12.2018

PP11 ja uusi ennätys

PP11 on kohta ohi, mikä merkitsee sitä, että olen tehnyt oman henkilökohtaisen ennätykseni piinapäivien lukumäärässä. Ensimmäisessä siirrossa kuukautiset alkoivat PP7, toisella kertaa PP10 ja nyt näyttää vahvasti siltä, että pääsen PP12 puolelle. Olen niin hyvillä mielin siitä, että piinapäivät saavat jatkua. Tiedän, että tässä vaiheessa voisi ihan hyvin alkaa jo etsimään haamuja testeillä, mutta aion tälläkin kertaa odottaa PP14:ään niin kuin sairaalasta on neuvottu tekemään. Minulla ei ole nimittäin taaskaan mitään intoa lähteä kokeilemaan onneaan ennen kuin on aivan pakko.

Yksi erikoisempi asia on vaivannut minua nyt muutaman päivän ajan. Rakastan kahvia ja juon sitä vähintään kolme kuppia päivässä. Nyt muutaman päivän ajan minun on ollut vaikeaa saada kahvia juotua loppuun saakka ja olen joutunut heittämään suuria määriä juomatonta kahvia pois. Kahvissa on mielestäni erityisen kitkerä maku ja kahvin haalistuessa se alkaa toden teolla inhottamaan minua. Mielestäni ennen vanhaan join haaleaakin kahvia tuosta noin vain. No, hyvä vaan, ettei maistu, sillä suuret kofeiinimäärät tuskin tekevät hyvää raskaaksi tahtovalle naiselle. Joka tapauksessa, kahvin inhottaminen voisi olla yksi niistä haikailemistani raskausoireista. Mutta minun tuurillani tämä on varmaan merkki siitä, että olisi aika pestä kahvinkeitin kunnolla.