Epävarmuutta

Vaihtui viikko 7+0, mutta niin se vaan on, että huoli on jatkuvasti läsnä, vaikka raskaana vihdoin ollaankin. Eilen ja tänään huonovointisuus on hellittänyt otteestaan ja nyt mietityttää jatkuvasti, enkä onko siellä sittenkään mitään (vai voiko kesken pahoinvointiviikkojen olla parempiakin päiviä?!). Rintojakin aristaa vain hiukan enää. Tämän lisäksi olen alkanut huomaamaan lieviä alavatsatuntemuksia ja en voi olla ajattelematta, että milloin tuntemukset yltyvät kunnon kivuiksi saakka ja menetän kaiken. En pysty rentoutumaan ja hellittämään huolesta - ja näin varmaan on raskauden loppuun saakka, jos sinne asti päästään (ja etenkin sen jälkeen).

Huomenna saan jotain vastauksia tähän epävarmuuteen, sillä on varhaisultran aika. Toivon, vaadin ja epätoivoissani rukoilen, että kaikki olisi kuitenkin hyvin.

Typerä, turha raskaustesti

Tänään vasta sai ilmoittaa negatiivisen raskaustestin tuloksen sairaalaan, vaikka on jo kp5. Minulla oli muistutus testistä aamulla ja olin laittanut sen aivan vessanpöntön viereen, etten vaan unohtaisi aamuväsyneenä tehdä sitä. Niin vain kävin, että unohdin tehdä sen silti kaikista varotoimenpiteistä huolimatta heti aamusta. Olen ollut niin mielettömän epämotivoitunut koko testaamiseen, etten ole suonut sille melkein mitään ajatuksia enää, eikä se aamullakaan käynyt mielessä. Todella turhautuneena tein testin, koska oli pakko, ja katsoin epäkiinnostuneena 100% varman negatiivisen tuloksen.

Ilmoitin myöhemmin päivällä tuloksen sairaalan digitaaliselle hoitopolulle, mutta en ole saanut mitään viestiä, että mitä oikein tapahtuu seuraavaksi. Minulle ei ole ikinä tehnyt PAS:ia sulatetulla alkiolla ja haluisin pian kuulla, että milloin sellainen on mahdollinen. Jos sitä ei tehdä tästä kierrosta niin todennäköisesti se ei tule onnistumaan seuraavassakaan, jolloin on tiedossa paljon töitä ja ulkomaanmatkoja, että tuskin onnistun mitään lääkärikäyntejä luovimaan siihen ajankohtaan. Toinen mikä huolestuttaa on ovulaation bongaaminen. Olen ymmärtänyt, että on potilaan tehtävä yrittää hahmottaa, että milloin ovulaation ajankohta on. Toivon todella, että olen väärässä tästä asiasta. Itse tunnen ovulaation ehkä kerran vuodessa ja viime aikoina en ole saanut sitä testeillä näkyviin. Syynä on ollut lähinnä pitkä kierto ja olen parin viikon testaamisen jälkeen kyllästynyt koko hommaan.

On tämä kaikkineensa vaan niin totaalisen ahdistavaa, stressaavaa, ärsyttävää plus pari muuta turhautumisen tunnetta. Miksi kaiken pitää olla niin kompleksista, miten saisin yksinkertaisemman elämän? Sanonpahan vaan, että miehelläni on sata asiaa vähemmän mietittävää hoidon aikana, ja sekään ei tunnu reilulta. En ole pitkään aikaan jaksanut olla kateellinen kenelläkään, mutta on pakko taas hetken verran kadehtia niitä, jotka tulevat luomusti raskaaksi ja säästyvät kaikilta näiltä haasteilta, joita lapsettomuuden takia joutuu kärsimään.

Ai että miten menee?

Viimeiset pari kuukautta olen tehnyt aivan hulluna töitä. Olen peittänyt surun lapsettomuudesta työtaakan ja -stressin alle.

Olen burnoutissa, mutta en välitä. Tämä tuska ei ole mitään sen toisen rinnalla.

Olen ollut niin kiireinen ja pää täynnä painetta kaikesta muusta, ettei suru ole päässyt pinnalle kuin aivan pieniksi hetkiksi. Pari kertaa olen romahtanut ja silloin olen ollut jossain todella syvällä. Yhtenä iltana olin yksin mökillä, mieleni valtasi suuri syleilevä rauhallisuus ja hetken ajattelin, etten ikinä lähde sieltä enää mihinkään. Ei ole koskaan aiemmin ollut näin paljon synkkiä ajatuksia mielessä ja tiedän, että pitäisi hellittää tahtia ja käydä ehkä ammattilaisen puheilla. En vaan voi nyt viime metreillä luovuttaa ja myöntää, etten pysty tähän. En anna minkään mielenhäiriön estää sitä, ettenkö saisi vihdoin sitä hoitoa.

Välillä itsekin ihmettelen sitä, että miten pystyn niin paljoon ja kuinka vahva olen. Jos kestän tämän koittelemuksen, pystyn mihin vaan. Jos kaadun niin kaadun saappaat jalassa.

Hoito peruutettu

Olen murtunut. Mikään muu ei kuvaa paremmin tunnelmaani nyt.

Kp1 tapahtui eilen. Tämän jälkeen ilmoittauduin hoitoon. Vähän myöhemmin hoitaja soitti, että hoitoni ei tapahdu osaltani tähän kiertoon. Syy on se, että lääkäri oli arvioinut punktioajan väärälle viikolle ja siirto toiselle viikolle ei onnistu, koska se on jo täynnä toisten naisten punktioita.

Tällaista on palvelu julkisella puolella. En ollut osannut ollenkaan varautua tähän, pettymyksen tunteet ovat yhtä suuret kuin silloin, kun ensimmäinen lapsettomuushoito epäonnistui. Nyt viimein ymmärrän, miksi monet vannovat yksityisen klinikan nimeen.

En kyennyt hoitamaan puhelua oikein ja kysymään mitään järkevää, koska en itkemiseltäni pystynyt puhumaan kunnolla. Heinäkuussa klinikka on kiinni, eli hoito on ehkä elokuussa. Jos silloinkaan. Lisää odotusta, 8 viikkoa, ehkä 12. Olin sopinut lomiani elokuulle, mutta nyt ne pitää varmaan peruuttaa, mutta ei voi siirtää heinäkuullekaan, koska sinne on jo sovittu työmatkoja. En voi pitää lomia, en saa lapsettomuushoitoja, elämäni on vain työtä, työtä ja työtä.

Tuntuu, että kuljen sumussa, enkä perille pääse.
Meille ei ole tarkoitettu lasta.

Kp1 ja harmitus

Edellinen viikko oli kurjin hetkeen. Ilmeisesti aktiivisten petihommien takia sain aiheutettua itselleni virtsatietulehduksen, joka ei ole ollut harmina moneen vuoteen. Myöskin antibiooteilta olen säästynyt ainakin viimeiset neljä vuotta ja kyllä otti päähän alkaa sekoittamaan vatsaa niillä. Ostin samalla apteekkireissulla hiivalääkkeitä, sillä antibioottikuuri laukaisee minulla 100% varmuudella aina aivan hirvittävän ja kammottavan hiivatulehduksen. Tätäkään vaivaa minulla ei ole vuosiin ollut, ja oikein "innolla" odotan tapaamista tämän vanhan hankaluuden kanssa.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Olen kokenut olevani jouluukuusta saakka väsyneempi kuin aiemmin ja kävin työterveyslääkärillä juttelemassa asiasta. Verikokeet osoittivat sitten, että minulla on lievä anemia, eli rautaakin saa ruveta popsimaan urakalla seuraavat 3-4 kuukautta. Apteekista lähti tavaraa mukaan varmaan jollain sadalla eurolla - kyllä taas kirpaisi.

Viikon viimeisen päivän kruunasi kuukautisten alkaminen, mikä tuli aika yllätyksenä, sillä en odottanut superlyhyttä kiertoa (kp24), kun joulukuun oli odotettua pidempi (kp31). Eniten tässä lyhyessä kierrossa harmitti se, että todennäköisesti seuraava ehtii alkaa juuri, kun minulla on ensimmäinen käynti julkisen puolen lapsettomuusklinikalla. Tämä taas siirtää hoitojen alun ainakin kuukaudella eteenpäin, mahdollisesti jopa huhtikuulle saakka, jolloin minulla on sovittuna jo yksi kiva reissu ja hiihtolomankin olin suunnitellut pitäväni vasta silloin. Eli kevään kaikki kivat suunnitelmat menevät todennäköisesti aivan pipariksi. Tai oikeastaan on aivan turha yrittää suunnitellla keväälle yhtään mitään, kun hoidon ajankohta on yksi suuri mysteeri.

Kirsikkana kakun päällä kaikki nämä ikävät asiat tapahtui vielä viikolla, joka oli minulle töissä henkisesti erittäin raskas stressin ja ahdistuksen takia. Työyhteisössäni on muutama henkilö, jotka toiminnallaan myrkyttävät työilmapiiriä, mikä vaikuttaa jo omaankin hyvinvointiin. En päässyt koko viikonloppuna ikävien asioiden puimisesta eroon, vaan viikko alkoi samalla ahdistuksella.

Tästä viikosta on pakko tulla paljon parempi.