Yksi niistä testipäivistä

Tiedättekö sen tunteen, kun on pakko tehdä raskaustesti virallisena testipäivänä, vaikka kuukautiset ovat alkaneet jo pari päivää sitten (pp12)? Ei täriseviä käsiä, ei hakkaavaa sydäntä ja tikkuun osuu vaihteeksi 100%:n osumatarkkuudella. Tämän jälkeen vähän huolimaton ja epäkiinnostunut vilkaisu toisella silmällä puoliksi tyhjään ruutuun. Viimeiseksi tikun tunkeminen nopeasti roskikseen niin syvälle kuin viitsii tahraamatta käsiä. Tällainen oli minun virallinen testipäiväni. Yksi niistä monista samanlaisista. Tyylipuhdas nega. Ei siis mitään normaalista poikkeavaa. Tähän on tottunut, mutta aina yhtä vaikeaa hyväksyä.

Tämä marraskuu on ollut paljon vaikeampi kuin tämän vuoden elokuu, jolloin jouluna keskenmenneen vauvani olisi pitänyt syntyä. Kauhulla odotan joulukuuta saapuvaksi. Tänä vuonna tähän aikaan olin raskaana ensimmäistä kertaa, olin onneni kukkuloilla – sain maistaa hetken unelmieni elämää. Mieleeni on palautunut niitä päiviä ja tapahtumia, kun olin jo raskaana viime vuoden marraskuussa ja joulukuun alussa. Näitä tilanteita muistellessani pehmeä rauha ja onni laskeutuu mieleeni. Tämä oli sitä aikaa, kun elämääni löytyi harmaiden päivien pohjalta kirkasta valoa. Pehmeä ja rakkauden täyteinen olo vaihtuu raastavaan tyhjyyteen särkien sydämeni yhä uudelleen, kun mustat tapahtumat joululta pyyhkivät kaiken ihanan tunteen pois toimittaen tilalle vain surua. En ole jollain tasolla vieläkään yli keskenmenosta. En varmaan ikinä tule olemaan.

Jos tässä kuussa olisi alkanut raskaus, sen tuoma lohdutus olisi varmasti vaihtanut kaiken viime vuotena koetun surun onnelliseksi odotukseksi (pelkojen kera). Jos ja jos... Kuten tiedetään, raskaus ei nyt sitten alkanut, ja joudun läpikäymään kaiken uudelleen voimakkaiden muistojen läpi ilman mitään sen ihmeellisempää toivoa. Jos olisin viime jouluna tiennyt, että en olisi raskaana uudelleen tämän vuoden joulukuussa, en olisi varmasti selvinnyt. Nyt on alettava valmistelemaan itseään, että ensi vuonna tilanne on todennäköisesti aivan sama. Eli parempi alkaa yrittämään luoda tästä loppuvuodesta sellaisia muistoja, joita ei olisi ensi vuonna niin sydäntä särkevää ajatella.

Ei jouluvauvaa

Viime jouluaatonaattona vietin 12 tuntia synnytysosastolla keskeytyneen keskenmenon ja lääkkeellisen tyhjennyksen takia. Silloin uskalsin toivoa, että kunpa ensi jouluna olisin samassa ympäristössä, mutta tällä kertaa niiden onnekkaiden joukossa, jotka ovat siellä viimeisimmillään. Tai ehkä voisin olla yksi niistä, joka oli jo raskaimman työn tehnyt ja saisi nyt silitellä pikkuistaan rauhaisan joulutunnelman syleilyssä.

Tämän pienen laskettu aika olisi ollut 10.12 ja viime vuoden haave oli lähellä toteutumista. Kohtalo uskalsi olla taas toista mieltä ja antoi minulle tänä aamuna negatiivisen tuloksen.

Pelkäsin tosi paljon sitä, että miten ottaisin vastaan pettymyksen, enkä taaskaan uskaltanut ruveta testaamaan yhtään ennen virallista päivää. Helpotuksekseni en murtunut. Tulos ei yllättänyt, sillä mitään oireita ei ollut näiden kahden viikon aikana - ei edes lääkkeiden aiheuttamia.

Pakkasessa olisi enää yksi huurupää odottamassa sulatusta. Pian saan varmaan sairaalalta ohjeita, että miten sen kanssa toimitaan mahdollisesti jo tässä kuussa.

Testipäivän aamu

Eilen heräsin neljältä aamuyöllä kamalaan vessahätään. Sitä ennen olin nähnyt unta raskaustestistä ja itse testaamishetkestä. En millään halunnut alkaa testaamaan niin aikaisin aamulla, sillä pelkäsin, että en saisi uudestaan unta tapahtuman jälkeen - oli sitten tulos negatiivinen tai positiivinen. Olen muutenkin työmatkalla ja tiedossa oli todella pitkä ja haastava työpäiväkin, ja unen määrä olisi oltava riittävä. En halunnut kuitenkaan mennä helpottamaan oloani ilman testausta, sillä lääkärin ohjeen mukaan se piti tehdä aamuvirtsasta. Päätin yrittää alkaa nukkumaan tukalasta olosta huolimatta. Nukuin koiranunta ja vähän yli kuusi ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin nousta ylös, sillä vessahätä oli muuttunut aivan mahdottomaksi.

Käänsin testin nurinpäin ja menin sänkyyn odottamaan viittä minuuttia, joka meni aivan älyttömän nopeasti. Sitten oli pakko mennä kohtaamaan tulos; valot hotellin kylpyhuoneeseen ja testi oikeinpäin. Kuvailisin tunneskaalani siinä kohtaa totaalinen ällistyminen. Tältä tuntuu, kun on monta vuotta saanut tuijottaa yhtä viivaa ja aivan yllättäen niitä onkin kaksi. Tuijotin ja kääntelin testiä ymmälläni vaikka kuinka monta kertaa ympäri niiskuttaen samalla jotain itkun tapaista. Olin valmistautunut siihen, että tulos olisi selkeä negatiivinen tai jollain tapaa edes epäselvä, että pitäisi etsimällä etsiä sitä toista viivaa. Molemmat viivat loistivat yhtä vahvoina ja punaisina. Ei epäilystäkään. Tämä alkio oli kuin olikin sellainen supertarttuja, josta nähtiin merkkejä jo siirrossa, kun ei millään halunnut irrottaa otetta katetristakaan. Sinä hetkenä minulle tuli aavistus siitä, että tässä tyypissä voisi olla oikeanlaista potentiaalia meidän omaksi.

Kaksi viivaa

Tänä aamuna testiin piirtyi kaksi kauneinta ja vahvinta viivaa :')
Hyvää huomenta pikkuinen.

Typerä, turha raskaustesti

Tänään vasta sai ilmoittaa negatiivisen raskaustestin tuloksen sairaalaan, vaikka on jo kp5. Minulla oli muistutus testistä aamulla ja olin laittanut sen aivan vessanpöntön viereen, etten vaan unohtaisi aamuväsyneenä tehdä sitä. Niin vain kävin, että unohdin tehdä sen silti kaikista varotoimenpiteistä huolimatta heti aamusta. Olen ollut niin mielettömän epämotivoitunut koko testaamiseen, etten ole suonut sille melkein mitään ajatuksia enää, eikä se aamullakaan käynyt mielessä. Todella turhautuneena tein testin, koska oli pakko, ja katsoin epäkiinnostuneena 100% varman negatiivisen tuloksen.

Ilmoitin myöhemmin päivällä tuloksen sairaalan digitaaliselle hoitopolulle, mutta en ole saanut mitään viestiä, että mitä oikein tapahtuu seuraavaksi. Minulle ei ole ikinä tehnyt PAS:ia sulatetulla alkiolla ja haluisin pian kuulla, että milloin sellainen on mahdollinen. Jos sitä ei tehdä tästä kierrosta niin todennäköisesti se ei tule onnistumaan seuraavassakaan, jolloin on tiedossa paljon töitä ja ulkomaanmatkoja, että tuskin onnistun mitään lääkärikäyntejä luovimaan siihen ajankohtaan. Toinen mikä huolestuttaa on ovulaation bongaaminen. Olen ymmärtänyt, että on potilaan tehtävä yrittää hahmottaa, että milloin ovulaation ajankohta on. Toivon todella, että olen väärässä tästä asiasta. Itse tunnen ovulaation ehkä kerran vuodessa ja viime aikoina en ole saanut sitä testeillä näkyviin. Syynä on ollut lähinnä pitkä kierto ja olen parin viikon testaamisen jälkeen kyllästynyt koko hommaan.

On tämä kaikkineensa vaan niin totaalisen ahdistavaa, stressaavaa, ärsyttävää plus pari muuta turhautumisen tunnetta. Miksi kaiken pitää olla niin kompleksista, miten saisin yksinkertaisemman elämän? Sanonpahan vaan, että miehelläni on sata asiaa vähemmän mietittävää hoidon aikana, ja sekään ei tunnu reilulta. En ole pitkään aikaan jaksanut olla kateellinen kenelläkään, mutta on pakko taas hetken verran kadehtia niitä, jotka tulevat luomusti raskaaksi ja säästyvät kaikilta näiltä haasteilta, joita lapsettomuuden takia joutuu kärsimään.

Testipäivästä

Tässä ensimmäisessä koeputkihoidossa suositeltu testipäivä tuntui olevan ikuisuuksien päässä, lähes tavoittelemattomissa. Lopulta kuukautiset alkoivat jo viisi päivää ennen virallista testipäivää. Tämä ei sinänsä ollut mitenkään poikkeavaa, sillä kuukautiseni alkavat yleensä ärsyttävästi aina aivan ajallaan tai muutaman päivän liian aikaisin. Niin toivoisin, että kierto olisi joskus edes hitusen pidempi normaalista, että saisin vähän pidempään elää haavemaailmassa.

Tänä vuonna olen tainnut päästä tekemään raskaustestin vasta kolme kertaa. Kesällä tein yhden kierron aikana kaksikin testiä, sillä tapahtui jotain niin harvinaista, että kuukautiseni olivat viikon myöhässä. Olin aivan varma raskaudestani, sillä minulla oli muitakin "oireita", kuten lämmönnousua ja vilunväristyksiä. Sen kierron pettymys riipaisi jonnekin todella syvälle. Testin ainoa viiva huusi ivallisesti: ”Hah, luulitko muka pääseväsi näin helpolla!” Se kierto oli vasta 3., jonka aikana seurattiin ovulaatiotani lääkärin valvonnassa. Tänä vuonna on ollut yhteensä jo 6 yrityskertaa, joissa ovulaationi ja raskaudelle otollinen "unelmatilanne" on varmennettu ultrassa. Tämän jälkeen oli sitten se surullinen ja epäonnistunut koeputkihoito.

Nyt viikonloppuna, kun oli virallinen testipäivä, suututti aivan hirveästi, etten päässyt jännittämään testille saakka. Päätinkin aamulla tehdä jotain todella outoa, avasin raskaustestin paketistaan ja tein tämän vuoden kolmannen testin. Yhtään ei jännittänyt, sillä tiesin hyvin tuloksen. Silti jossain sisimmässäni halusin uskoa pieneen ihmeeseen. Vain yksi viiva piirtyi testiin aivan heti kirkuvan punaisena.

Huomenna menen taas klinikan lääkärille ihmettelemään, että mitä munasarjoille kuuluu ja arvioimaan päivämäärää ovulaatiolle. Tuntuu aika turhalta, sillä ei me mitään vauvaa kuitenkaan onnistuta tekemään.