Viimeinen hoito

Tällä kertaa minun on ollut todella vaikeaa alkaa kirjoittamaan tästä viimeisestä IVF-hoidosta, jonka saamme julkiselta puolelta. Olen huomannut, että mitä enemmän kirjoitan ja luen asiaan liittyviä kirjoituksia ja keskustelupalstoja, sitä enemmän elämäni pyörii tämän yhden asian ympärillä. Minun on helpompi olla, kun otan etäisyyttä asioihin ja annan niiden vaan tapahtua. Olen alkanut irrottautumaan tästä kamalasta elämänvaiheesta.

Luvattu kahden kuukauden jonotus IVF-hoitoon julkisella venyi taas viiden kuukauden mittaiseksi. Odotusta pidensi laboratorion ja klinikan muutto uusiin tiloihin. Tämän lisäksi hoito ei alkanut siitä, kun sain viimein ilmoittautua hoitoon, vaan piti tehdä taas uudet verikokeet ja varata aikaa hoidon suunnitteluun. Kaikki tämä, vaikka hoitoon ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia, minkä tiesin hyvin etukäteen, mutta ilmeisesti lääkärit eivät.

Pahimmalta on tuntuneet lääkärin sanat, jotka toistuvat mielessäni päivittäin, että tämän enempää hoitoja ei ole luvassa heidän puolelta.

Emme ole sen arvoisia.

Kaikki alkoi lupaavasti. Punktio meni helpommin kuin ikinä, enkä kokenut pahempia kipuja missään vaiheessa. Julkinen puoli on ottanut käyttöönsä puudutuksen munasolukeräyksessä, enkä tuntenut yhtikäs mitään koko toimenpiteen aikana. Rauhoittavat lääkkeet tuntuivat myös potkivan paremmin kuin ennen. Olin rauhallinen ja kivuton ihanien hoitajien avustamana.

Punktion jälkeen kuulin loistavia uutisia, että yhteensä oli onnistuttu löytämään 18 munasolua. Myöhemmin kuulin, että näistä puolet oli lähtenyt jakautumaan, mikä oli paremmin kuin koskaan aiemmin hoidoissa.

Jostain syystä minulle päätettiin siirtää vain 3-päiväinen alkio. Siirtopäivänä elossa oli edelleen siirretyn alkion lisäksi 8 alkioita. Olin aivan innoissani. Kyllä näin suuresta määrästä olisi jonkun onnistuttava! Edellisellä kerralla vain 1-2 alkioita oli menetetty sen jälkeen, kun olivat onnistuneet alkaa jakautumaan.

Seuraavat uutiset pudottivat minut taas alas sinne suureen pimeään, josta olen löytänyt itseni niin usein ennenkin. Kaikista niistä pienistä oli onnistuttu pakastamaan vain yksi alkio. VAIN YKSI on jäljellä. Se yksi oli vain riisuttu pieni numero taulukossa ilman mitään selityksiä. Samalla tajusin miten epätodennäköistä on, että tuoresiirrossa saatu muutaman päivän ikäinen alkio olisi enää hengissä, jos kerta kuolemisprosentti on näin suuri.

Itkin kaikkien alkioiden kuolemaa sen saman päivän aikana, sen joka oli vielä sisälläni ja niiden jotka eivät ikinä edenneet pidemmälle. Samalla olen alkanut luopua toivosta. Yhteiskunta on luopunut meistä. Pian myös me itse.

Kp8 ja Orgalutran

Vaikka pistäminen on mennyt hyvin tässä hoidossa, silti melko vastahakoisesti otin Orgalutranin pois eilen paketistaan ja viivyttelin toimenpiteen aloittamista myöhäisiltaan. Kyseessä on siis ns. jarrulääke, joka estää munasolujen ennenaikaista irtoamista ennen suunniteltua munasolupunktiota.
Orgalutranin vaikuttava aine on ganireliksi ja se kuuluu gonadotropiinia vapauttavien hormonien estäjien lääkeaineryhmään ja se vaikuttaa estämällä luonnollisen gonadotropiinia vapauttavan hormonin (GnRH) toimintaa. (*Lääkeinfo.fi)

Orgalutranin piikki on tylpempi ja neula vähän paksumpi kuin muissa lääkkeissä, ja tästä syystä sitä on hankalampi saada ihosta lävitse. Tämä oli hyvin mielessäni edelliskerroista ja tartuin rohkeasti ruiskuun ja työnsin sitä heti hieman suuremmalla voimalla kuin Gonal F:ää vatsanahasta sisään n. 45 asteen kulmassa. Eihän se kivalta tuntunut, mutta ei kovin ollut kivuliastakaan. Ja mikä parasta, sain heti piikin helposti ihon lävitse. Tämän jälkeen tuttu kirvely ympäröi pistoskohtaa, mutta meni nopeasti ohitse.

Vatsan alueella ja muutenkaan ei ole ollut vielä mitään tuntemukisia kasvavista munarakkuloista. On alkanut mietityttämään, että toimiiko koko lääkitys tällä kertaa ollenkaan. Toisaalta viimeksi minulla ei ollut selviä tuntemuksia ennen kuin kp10-päivänä. Tilanne selviää hyvinkin pian, sillä huomisaamuna (kp10) on aika ensimmäiseen IVF-ultraan. Todennäköisesti tämä jää viimeiseksi ultraksi ennen punktiota, jos kaikki menee niin kuin pitääkin.

Julkisella

Ja niin kuukautiset alkoivat sen päivän iltana, kun ehdin jo myöhästymistä alleviivata täällä blogissa.
Ennen kp1:stä ehdin käydä juttelemassa omassa terveyskeskuksessa lapsettomuudestani. Aikaa sain odottaa kolmisen viikkoa. Terveyskeskuksessa minut vastaanotti aivan ihana ja empaattinen lääkäri, joka osasi myötäelää tuskaani juuri oikealla tavalla. Hän oli paljon empaattisempi kuin oma lääkärini yksityisellä. Kerrottuani koko tarinani sisältäen epäonnistuneen IVF-hoidon lääkäri oli sitä mieltä, että mitään tutkimuksia ei tarvita ja hän laittaa niillä puhein lähetteen HUS:iin. Tämän jälkeen kaikki on edennyt odotettua nopeammin ja 1. aikani julkisen puolen lapsettomuuspolilla on jo helmikuun lopussa. Sain yhteydenoton HUS:ilta vain 1,5 vuorokautta terveyskeskuskäynnin jälkeen ja olin todella yllättynyt näin nopeasta lähetteen käsittelyajasta. Ennen helmikuun alkua minun täytyy käydä verikokeissa ja toimittaa kaikki tiedot yksityisen puolen hoidoista kuntapuolen tutkivalle lääkärille.

Asiat siis etenevät. Ei toki samaa tahtia kuin mitä ne etenisivät yksityisellä. Mietin pitkään, että olisin tehnyt yhden IVF-hoidon tammikuussa tutulla yksityisellä klinikalla odottaessa julkiselle puolelle, mutta minulta olisi mennyt kaikki säästöni pahimpien päivien varalle. Ehkä parempi säästää niitä rahoja siihen, kun olen liian vanha julkiselle. Tähänkään ei ole valitettavasti kovin pitkä aika.

Vointeja

Vaikka olen kuinka juonut vettä ja levännyt, en ole vieläkään täysin toipunut punktiosta. Kaksi päivää olin täysin sänkypotilaana, kolmantena päivänä lähdin ensimmäisen kerran liikkeelle, neljäntenä vähensin särkylääkkeitä ja viidentenä menin viimein töihin pienissä kivuissa. Suurin haitta toipumisessa on ymmärtääkseni elimistön kuivuminen, sillä kaikki saatavilla oleva ylimääräinen neste kerääntyy punktioitujen munarakkuloiden tilalle ja aiheuttaa kivut siellä. Tämän lisäksi vatsani ei ole toiminut toimenpiteen jälkeen aivan normaalisti. Kivistävä ja kramppaava vatsa yhdistettynä munasarjavihlontaan ei ole ollut kokemuksena sieltä mukavimmasta päästä. Välillä en ole ottanut selvää tuleeko kipu munasarjoista vai suolesta, vai onko toisen kipuilu seuraus toisen oireilusta. Kaikista inhottavimpana koin kuitenkin sen, että punktiopäivänä virtsaaminen vihloi todella voimakkaasti munasarjoihin saakka ja kipulääkkeet eivät tuntuneet toimivan kotona enää ollenkaan. Juomisen takia vessassa piti rampata koko ajan, eli koko päivä oli yhtä suurta tuskaa ja epävarmuutta siitä, että mikä on normaalia ja mikä ei. Sen päivän iltana olinkin jo melkein lähdössä päivystykseen asian takia, sillä pelkäsin saaneeni ihmeellisesti  jonkun pahemman luokan virtsainfektion toimenpiteen yhteydessä. Seuraavana aamuna onneksi kipu ei ollut enää aivan samaa luokkaa ja puhelu klinikan hoitajan kanssa rauhoitti mieleni.

Olen luullut koko aikuisikäni, että minulla on melko kivuliaat kuukautiset. Näiden kipujen rinnalla ne eivät ole juuri mitään. Ja kuukautiskipuihin auttaa sentään 800mg buranaa hyvin. Voisin kuvitella, että endometrioosi voisi aiheuttaa juuri tällaista epätoivoista kipua ja vihlontaa alavatsassa. Kaikki sympatiat tästä vaivasta kärsiville.

Lääkäri teki siinä kyllä aikamoisen virhearvion, että olisin ollut työkykyinen toimeenpiteestä heti seuraavana päivänä. Tämän kokemuksen myötä pyytäisin mahdolliseen seuraavaan kertaan vähintään neljän päivän sairasloman, sekä reseptin johonkin paljon voimakkaampaan kipulääkkeeseen. Voihan toki olla, että minulla oli vain huonoa tuuria. Klinikan muut naiset, jotka olivat tulleet samaan toimenpiteeseen, eivät valitelleet kivuista punktion jälkeen yhtään - toisin kuin minä heidänkin edestä. Kuten mainitsin aiemmassa kirjoituksessa, tunsin operaation aikana yhden todella voimakkaan vihlonnan, joka oli ihan eri luokkaa kuin itse munarakkuloiden imurointi. Ehkä silloin tapahtui jotain, joka saattoi aiheuttaa verenpurkautuman ja hyytymän, joka on alkanut painaa hermoa. Kaikki tämä on toki pelkkää spekulaatiota ja ehkä saan jonkun vastauksen kipuiluun, kun tapaan lääkärin huomenna alkion siirron yhteydessä.

Niistä munasoluista

Harmittavasti vain 8 munasolua onnistuttiin löytämään niistä 32 munarakkulasta, jotka punktioitiin eilen. Tämä tultiin kertomaan minulle jo eilen heti toimenpiteen jälkeen. Tässä vaiheessa en ollut vielä kovin huolissani, vaikka odotin kyllä paljon parempaa tulosta.

Tänä aamuna kuulin huonoja uutisia. Näistä 8 munasolusta vain 4 olivat kypsiä. Ja edelleen näistä neljästä vain yksi on lähtenyt hedelmöittymään ja jakautumaan. "Vain yksi!" Parahdin puhelimeen ja tunsin syvää tyhjyyttää rinnassani. Tämä tarkoittaa sitä, että emme saa yhtään pakkaseen ja koko hoito on tämän ainokaisen varassa. Huomenna saan viestin siitä, että onko toivoa jäljellä alkion siirtoon ensi tiistaina. Tänään itkin ensimmäisen kerran tämän hoidon aikana. Voi kuinka toivonkaan, että jakautunut hiukkanen jaksaisi tiistaihin ja siitä eteenpäin.

Kaikki tämä kärsimys on saattanut olla turhaa.

Punktio ohi, kivut ei

Nukuin yön ennen punktiota rauhallisesti, mutta heräsin ennen kellonsoittoa, mikä on todella harvinaista minulle. Olin odottanut, että nyt viimeistään aamulla jännittäisi jo paljon enemmän, mutta edelleen olin rauhallinen ja odottavaisin mielin.

Saavuimme miehen kanssa klinikalle hyvissä ajoin n. puoli tuntia ennen suunniteltua aikaa. Mies lähti antamaan omaa näytettä ja minulle laitettiin kanyyli käsivarteen, sekä annettiin selostus toimenpiteen kulusta. Olimme päättäneet miehen kanssa, että hän voi mennä välillä töihin ja noutaa minut myöhemmin lounastunnilla.

Kanyylin laittaminen ei tuntunut oikeastaan lainkaan ja sain heti sen perään pari Panadolia. Pian minut kutsuttiinkin jo toimenpidehuoneeseen. Itse toimenpide eteni tosi ripeästi. Samaan aikaan, kun lääkäri ultrasi sain kipulääkettä ja rauhoittavaa suoraan suoneen. Rauhoittava humahti nopeasti päähän ja silloin olikin lääkäri jo laittamassa puudutetta, joka yllätyksekseni ei tuntunut miltään. Itse punktion tunsin kyllä, mutta en sen aikana tuntenut oikeastaan kuin kerran todella voimakkaan vihlonnan, joka sai minut värähtämään kivusta. Hoitaja huomasi tämän ja sain heti lisää kipulääkettä ja rauhoittavaa. Punktio oli ohi muutamassa minuutissa ja pian pääsin lepohuoneeseen pötköttelemään.

Mikä tuli yllätyksenä, oli valtavat kivut munasarjoissa heti toimenpiteen jälkeen. Vatsaa pakotti todella paljon, ja pian minulle valkeni, etten mitenkään olisi kotiinlähtökunnossa vielä ensimmäisen tunnin aikana. Olin vähän kateellinen huoneen naapurille verhojen takana, sillä hän ei valitellut toimenpiteen jälkeisiä kipuja lainkaan. Naapuri lähtikin varmaan tunnin ennen minua, vaikka aika oli ollut jälkeeni. Valittelin kovia kipuja hoitajille ja sain maksimimäärät kaikkia mahdollisia kipulääkkeitä, jotka veivät pahimman terän kivusta n. 1,5 tunnin jälkeen. Silloin uskaltauduin myös ensimmäisen kerran vessaan. Vessakäynti meni hyvin, joten tein päätökseni kotiinlähdöstä kivuista huolimatta. Olin hiukan huolissani, sillä saisin ottaa seuraavat kipulääkkeet vasta niin monen tunnin kuluttua.

Kotona kivut eivät ole juuri hellittäneet, vaan ovat yhä todella voimakkaat. 1g Panadolia ja 800mg Buranaa ei helpota oloa yhtään. Vessassa käynti on myös äärimmäisen epämiellyttävää, sillä kipu munasarjoissa on niin voimakasta. Soittelin jo klinikalle kysyäkseni, että onko tämä täysin normaalia, mutta klinikka oli mennyt jo kiinni, eikä puheluuni vastattu. Nyt pähkäilen, että lähdenkö soittamaan HUS:in päivystykseen vai en. Ajatus päivystykseen lähtemisestä hirvittää minua, sillä en kykene edes seisomaan suorassa ja vain köpöttelemään tuskaliaasti eteenpäin.

Kunpa huomenna kaikki olisi paremmin.

Viimeinen pistos

Eilen vein Gonapeptylin "the irrotuspiikin" nahan läpi kuin vanha tekijä. Ruisku näytti aivan samalta kuin jarruna toiminut Orgalutran. Ainoastaan annosmäärä lääkettä oli varmaan tuplasti enemmän. Piikin paksuuden sijasta pienen kylmän hien otsalle nosti Gonapeptylin mahdolliset haittavaikutukset, joita lueskelin ennen pistämistä. Vakava masennus sivuoireena sai lääkeselostuksessa oikein oman kappaleensa. Muutaman muun oireen luettuani päätin laittaa listan pois ja pistää miettimättä mahdollisia seurauksia.

 Pistospäivät olivat sitten kai siinä tämän kierron aikana. En ole aivan varma tuleeko vielä jotain muuta lääkkeitä kuin keltarauhashormoni punktion jälkeen. Munarakkuloiden keräyksen aikana hoitaja antaa minulle Ovitrellen, eikä tarvitse sitä itse pistellä.

Kaiken kaikkiaan jäi ihan hyvät tunnelmat pistoshoidosta, ja voisin hyvin ryhtyä tähän uudestaankin, jos tämä ensimmäinen kierros ei tuota haluttua tulosta. Minun on vaikea uskoa, että olisin niiden 30-40% onnekkaan joukossa, joilla onnistaa jo ensimmäisen IVF-hoidon aikana.

Huomenna on sitten vihdoin odotettu punktio, eli munarakkuloiden keräyspäivä. Outoa, mutta odotan tapahtumaa melko innoissani, eikä minua jännitä paljon muuta kuin hyvällä tavalla. Vihdoinkin tapahtuu jotain todella merkittävää ja projektissa otetaan (toivottavasti) huima harppaus eteenpäin. Eniten minua pelottaa, että hoidossa olisi menty sillä tavalla pieleen, että kypsyneet munarakkulat olisivat lähteneet karkaamaan liian aikaisin, eikä lääkäri onnistuisi keräämään yhtään munasolua talteen.

2. IVF-ultra

Eilen oli koeputkihoidon 2. ultrakäynti ja samalla viimeinen kontrolli ennen punktiota. Punktio sovittiin tämän viikon torstaille.

Minulta löytyi useampi suurempi folliikkeli ja edelleen monta pientä. Ihana oli kuulla, että ollaan jo aivan loppusuoralla piikitysten kanssa. Eilen olivat viimeiset annokset Bemfolaa ja Orgalutrania. Tänään laitetaan enää irrotuspiikki, eli Gonapeptyl, joka ajoitetaan tasan 36 tuntia ennen punktiota. Gonapeptylin pitäisi olla vastaavanlainen piikki ja toimenpide kuin Orgalutran, eli en sitä yhtään jännitä. Mikä taas vähän jännittää, on edelleen tuo suuri munarakkuloiden lukumäärä, mikä aiheuttaa pientä vaaraa hypersimulaatiosta. Tästä syystä minulle määrättiin myös Ovitrelliä keräyksen yhteyteen. Lääkärin mukaan tämän lääkkeen kanssa hypersimulaation riski on todella pieni, jos ollenkaan. Ei auta muu kuin luottaa lääkärin sanaan.

Eilen myös alkoivat ensimmäiset tuntemukset, että jotain epätavallista on käynnissä. Vatsan alueella on ollut pientä kipua munasarjoissa, varsinkin vasemmalla puolen. Ylimääräistä turvotusta en ole juuri huomannut.

Tänään kivut ovat voimistuneet ja liikkumisen kanssa on pitänyt olla jo ihan eri tavalla varovainen. Vielä pärjään töissä ihan ok, mutta päivällä ehti käydä mielessä pariin kertaan, että pitäisikö tehdä loppuaika ennen punktiota työt etänä makuuasennossa. Hoitaja myös suositteli, ettei kannata harrastaa mitään liikuntaa, jossa hypitään tai tehdään kiertoliikkeitä, muutama päivä ennen ja jälkeen punktion. Tämä siitä syystä, että munajohtimet voivat kiertyä, jos niitä rasittaa väärällä tavalla. Jos näin kuitenkin kävisi, niin tapahtunut vaatii aina leikkaushoitoa. Otin varoitukset tosissaan ja aion olla koko viikon levossa töissä käymistä lukuun ottamatta. Olotila on jo muutenkin sellainen, ettei edes tee mieli lähteä rehkimään, sillä tuntuu, että kävelykin pitää tehdä normaalia rauhallisemmin.

Vielä pistämisestä

 Eilen illalla tuskailin tavallista enemmän pistämistä, sillä mielessä oli vieläkin ei niin hyvä 1. kokemus Orgalutranin piikin kanssa.

 Pistän aina Bemfolan ennen Orgalutrania. Hassua, mutta tällä kertaa Bemfolan laittaminen sattui tavallista enemmän ja sain vertakin valumaan, mitä tapahtuu vain harvoin. Minulla oli pitkä tauko ennen kuin sain laitettua Orgalutranin vatsanahkaan. Sitä ennen piti pyytää miestäkin kannustamaan pöydän toiselle puolen. Taas piikki iskeytyi takkuisesti läpi ihon, mutta ihmeellisesti en tuntenut kipua juuri lainkaan. Ihanaa huomata, että Orgalutran on myös mahdollista pistää kivuttomasti.

 Tätä ajatusta tarvitsen nyt mieleeni tsemppaamaan enemmän kuin ikinä, sillä tänään vietän pistämisen ajankohdan pikkujouluissa. Pistämisoperaatio tulee siis suorittaa ystäväni vessassa kesken juhlien. En haluaisi millään lähteä kotiin aikaisin piikkiin takia, sillä koolla on joukko ystäviä, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Useimmat ovat lähdössä juhlien jälkeen kaupungin yöhön jatkoille, ja voi olla että itsekin haluan mennä joukon mukana. Nyt vaan hirvittävästi onnea minulle, että pistäminen menee vieraassa paikassa hyvin välittämättä riehakkaasta pikkujouluhälinästä oven takana.

Orgalutran

Avasin tänä iltana Orgalutranin itsevarmana paketista ja vertailin sen piikkiä Bemfolaan. Hoitaja oli aiemmin päivällä varoittanut, että piikki voi tuntea tylpemmältä kuin muut ruiskut ja se tulee pistää siksi 45:en asteen kulmassa. Lisäksi lääke voi kirveltää ja tuntua vähän ikävältä vatsassa useamman minuutin ajan. Tihrustin ja silmäilin piikkien kokoja ja eroavuuksia, mutta en pystynyt kunnolla erottamaan silmämääräisesti eroa näiden välillä.

Pistämisessä ero olikin sitten huomattava. Ensimmäistä kertaa en saanut piikkiä lävistettyä ihoani ensi yritämällä. Iho jousti vastaan ja jouduin luovuttamaan. Vedin pari kertaa happea ja pyyhin kuvitteellisen hikipisaran otsaltani. Vaihdon pistospaikkaa ja päätin käyttää rohkeammin voimaa. Toisella kerralla sain piikin eteenpäin ja suihkautettua aineen sisään. Eikä se lopulta sattunut sen enempää kuin Bemfolakaan. Lääke ei myöskään kirvellyt niin paljon kuin mitä olin odottanut. Tuntui hyvältä, kun tehtävä oli ohi ja aivan kuin olisin saanut juuri pienen erävoiton.

1. IVF-ultra

Tänään koitti koeputkihoidon 1. ultrakäynti. Olin aivan innoissani ja en jännittänyt käyntiä, vaikka oma lääkärini oli tällä kertaa poissa ja pääsin ihmettelemään ultranäyttöä ihan uuden lääkärin kanssa. Tämä lääkäri oli aivan ihmeissään siitä, että en ole raskautunut luomusti, sillä mitään näkyvää tekijää ei lapsettomuuteen ole. No sitähän minäkin - on hyvin turhauttavaa, kun joka kuussa on "unelmatilanne", mutta raskaustesti on ikuisesti vain yhtä viivaa

Kuten arvasin, kroppani on antanut hyvän vasteen lääkkeelle ja kasvamassa 17+15=32 folliikkeliä. Osasin odottaa tätä, sillä aikaisemmin pienikin määrä Letrozolea on kasvattunut munarakkuloita hyvin. Suorastaan liiankin hyvin, ja on pitänyt pelätä monikkoraskautta parin kierron aikana. Tämähän toki on ollut pelkästään lääkärin pelko, sillä itselläni uskoa on ollut hädin tuskin yhdenkään munasolun hedelmöittymiseen luomusti.

Aika hurja luku tuo 32 ja  niin se oli lääkäristäkin. Hän vihjaili siihen suuntaan, että toivoi osan surkastuvan ensi viikon punktioon mennessä pois laskuista, sillä muuten olo voi muuttua epämiellyttävän turpeaksi. Lääkäri määräsi jo tästä päivästä alkaen jarrulääkettä nimeltään Orgalutran Bemfolan lisäksi. Illalla siis yhden piikin sijasta saa pistellä kaksin kappalein. Orgalutran on kai vähän ikävämpi pistää kuin Bemfola, mutta otan tämän vain yhtenä lisäkokemuksena tähän jännitysnäytelmää.

Seuraavan kerran lääkäriin 4 päivän kuluttua ja sitten lyödäänkin lukkoon jo punktiopäivä.

Kp1-2

Vuoto alkoi eilen ennen kuin ehdin tässä kuussa miettiä viivojen etsimistä. Viimeinen toivo luomuraskaudesta mureni ja nyt viimeistään tajusin koeputkihoidon todella alkavan. Seuraavan yön näin unta piikeistä ja piikittämisestä, vaikka olin sopinut itseni kanssa, etten niitä pelkää. Vaikka yö oli levottomin aikoihin, kertaakaan ei käynyt mielessä ajatus hoidon siirtämisestä tuonnempaan.

Kaikki mitä olen lukenut muista blogeista ja keskustelupalstoilta tapahtuu nyt minulle.

Avasin tänään Bemfola-ruiskun paketista ensimmäistä kertaa. Piikittäminen on tuttua aiemmilta kuukausilta, mutta ei tällaisen ruiskun kanssa. Helpotukseksi piikki oli todella pieni, ehkä pienin, jonka olen nähnyt näihin tarkoituksiin. Silti käteni hikosivat ja etsin sopivaa kohtaa vatsaltani kauan. Olen aika vähärasvainen vatsan alueelta. Siksi minun pitää vetää nahkaa aika napakasti esiin ja puristaa kunnolla. Kerran sain piikistä ikävän patin ja mustelman. Siitä lähtien olen keskittynyt toimenpiteeseen huolella. Bemfolan laittaminen ei sattunut yhtään ja aine meni helpommin sisään kuin tärisevä Ovitrelle. Taisin tuulettaa vähän.

Yleisfiilis on todella hyvä ja olen välillä jopa riemukkaan hyvällä tuulella. Paras päätös ikinä <3

Hoidon suunnitelma

Tunteiluista faktoihin. Hoitosuunnitelmani näyttää tältä: Koeputkihoito lyhyellä kaavalla. Aloitus Bemfola -nimisellä lääkkeellä pistoksin ihon alle kp2-kp6 ja tämän jälkeen 1. ultra. Ja that´s it! Loppukuun suunnitelma mietitään uusiksi 1. ultran jälkeen. Sitä ennen on turha miettiä, että mitä lääkkeitä ja kuinka paljon. Kunhan nyt suurinpiirtein ymmärtää, että milloin on seuraavat ultrat, keräys ja itse siirtopäivä, ettei vaan varaa mitään lomamatkaa juuri siihen ajankohtaan.

Täytyy sanoa, että oma lääkärini toimii kaikessa todella rennolla otteella. Tällainen toimintatapa sopii minulle kyllä erittäin hyvin, sillä oikeastaan hänen takiaan en osaa jännittää mitään hoitoon liittyviä mahdollisesti inhottavia tapahtumia. Mm. punkteerauksen hän lupasi suorittaa 5 minuutissa ja sairaslomaa tarvitaan korkeintaan yksi päivä. Tällaiset kommentit ovat välillä saaneet minut hämmennyksiin, melkein jopa huvittuneeksi, sillä niin monesti olen lukenut pahoista kivuista liittyen munasolujen keräykseen. Aion silti luottaa omaan lääkäriin, enkä luoda turhia pelkoja tai jännityksiä itselleni hoidon kulusta.

Katsoin yhden youtube-videon Bemfola -lääkkeestä ja uskon pistosten menevän hyvin. Minulla on jo kokemusta Ovitrellen pistämisestä ja Bemfola on hyvin samankaltainen. Yksi asia jäi tosin mietityttämään. Youtube-videon ääni käski välttämään ehdottomasti kaikenlaista raskasta liikuntaa hoidon aikana. Itse urheilen aika paljonkin ja pari kertaa viikossa kunnon syketreeniä. Kysyin tätä myös omalta lääkäriltä, mutta hän vastasi tutulla rennolla tyylillään, että urheilla voi mielin määrin.

Taidan kuitenkin varmuuden vuoksi jättää raskaimmat treenit tekemättä. Todennäköisesti vatsa voi tuntua muutenkin niin erilaiselta, ettei edes huvita hytkymään.

Onnellinen

Eilen kävin IVF/ICSI -hoidon 1. suunnittelukäynnillä. Luulin, että jännittäisin kovasti tapaamista lääkärin kanssa, sillä nyt konkreettisesti olin tekemässä päätöstä koeputkihoitojen aloittamisesta. En kuitenkaan hermoillut yhtään, olin tunteiltani aivan turta. Odottaessani vuoroani kävi jopa mielessä, että haluanko lasta tällä tavalla pakotetusti tarpeeksi tai oikealla tavalla. Ovatko asiat vain vieneet tähän pisteeseen miettimättä kunnolla missään vaiheessa, onko tämä todella sitä miten haluan asioiden menevän?

Ennen kuin ehdin saada asioita mietittyä johtopäätökseensä saakka, kutsuttiin minut jo tuttuun huoneeseen. Lääkäri ei kertonut oikeastaan mitään uutta tai yllättävää - niin monta kertaa olimme  käyneet hoidon kulun jo aiemmin läpi kevyempien hoitosuunnittelujen lomassa. Mitä pidemmälle suunnittelu meni eteenpäin sitä varmempi olin päätöksestäni - nyt tämä tehdään ja ensi viikolla tämä alkaa! Kunhan vaan en ole raskaana tästä kierrosta, mihin uskoani riittää vain häivähdyksen verran. Tämän kierron piinaviikot eivät ole edes olleet yhtään piinavia. Niin paljon olen katsonut eteenpäin kohti koeputkihoitojen piinaviikkoja -  siellä vasta voidaan puhua oikeista mittasuhteista jännittämisen suhteen.

Tänään minut on vallannut outo tunne; olen rauhallinen, mutta sisälläni kihelmöi - aivan kuin pieniä kipinöitä poksahtelisi kurkunpäässä aina silloin tällöin. Vihdoin voin sen sanoa - olen onnellinen.  Tällaiselta tuntuu, kun elämä on ollut harmaata monta kuukautta, ellei jo useamman vuoden, ja sitten yhtäkkiä onnellisuus valtaakin sinut päästä hattuun saakka, eikä mikään huoleta.

En voi olla ajattelematta, miltä tuntuu nähdä kaksi viivaa ensimmäisen kerran, kun jo päätös hoitojen aloittamisesta saa minut säkenöimään näin.