Vuosi 2017

2017. Olit melko julma ja lohduton. Muistan sinut vuotena, jolloin annoin kaikkeni asialle, joka ei kuitenkaan onnistunut. Tämä vuosi opetti minulle, että vaikka kaikkesi yrität niin se ei silti takaa haluamaasi lopputulosta. Tämä on ensimmäinen kerta, kun olen totaalisen epäonnistunut jossain, johon olen panostanut täysillä.

Ilokseni voin todeta, että selvisin vastoinkäymisistä ilman totaalista masentumista ja tällä hetkellä mieli on levollinen, odottava ja iloinen. Joulukuussa minulla alkoi eräs todella mielenkiintoinen työprojekti, joka vei minut täysin mukanaan. Pitkästä aikaa olen todella innostunut töistäni. Työkiireet saivat minut unohtamaan epäonnistuneen koeputkihoidon lähes tyystin. Jouluna sain keskittyä vain ihanaan lomailuun ja rentoiluun. Tuntuu, että akut ovat todella latautuneet ja jaksan lähteä lapsettomuusasian kimppuun ihan uusin voimavaroin.

Vieläkään minun ei ole tarvinnut päättää, että miten toimin tammikuun hoidon kanssa - kuukautiset eivät ole alkaneet vieläkään, vaikka on jo kp 27 (normi on 25). Lähdenkin tästä huolettomin mielin kohti vuotta 2018 ja teen tarvittavat päätökset vasta huomenna.

Unelmatilanne

Kävin loppuviikosta vielä kerran seurantaultrassa ihmettelemässä lääkärin kanssa, että millainen tilanne munasarjoissa on. Olen nyt syönyt kierron päivät kp2-8 1 kpl Letrozolea iltaisin. Lääkäri kertoi sen, jonka olen kuullut ja nähnyt niin monta kertaa aiemminkin: päällä on unelmatilanne mahdollisen raskautumisen kannalta. Tämä tarkoittaa tässä kierrossa sitä, että oikean puolen munasarjassa erottautuu yksi selkeästi suurempi 1.8 mm kokoinen munarakkula, joka tulisi irtoamaan viimeistään tänään eli maanantaina. Lääkäri ei määrännyt pistoshoitona Ovitrellea, sillä luomutilanne näytti niin hyvältä, eikä halunnut ottaa sitä riskiä, että Ovitrelle irrottaisi munarakkulan liian aikaisin. Meidän tehtäväksi jäi heilutella peittoa ainakin kerran viikonlopun aikana.

Samalla käynnillä puhuimme myös mahdollisesti seuraavasta hoidosta, joka voisi alkaa jo tämän kuun lopussa. En ole vielä tehnyt lopullista päätöstä asiaan suhteen. Minulla on tärkeä ja pakollinen työjuttu tammikuussa juuri silloin, kun olisi mahdollinen punktioviikko. Eli jos kierto osuu niin hassusti juuri sille viikolle, on minun vaan luovuttava ajatuksesta koeputkihoidosta jo tammikuussa. Sekin mietityttää, että olen varannut julkiselle puolelle ensikäynnin lapsettomuusasioissa heti vuoden alussa, ja tuskin siinä käynnissä on paljon järkeä, jos on koeputkihoito yksityiselle silloin menossa samanaikaisesti.

Bemfola-reseptit lähtivät kuitenkin varmuuden vuoksi mukaan. Lääkekattoni on 200 euroa vajaa täydet, eli saisin lääkkeistä jotain alennusta, jos ostan ne vielä tämän vuoden puolella. Vuoden vaihteessa lääkekatto menee taas nollille. Tylynä sanoin lääkärille, että onko väliä täytänkö lääkekattoa nyt vai seuraavalle vuodelle, sillä ennustan, että joudun ostamaan samat lääkkeet vielä niin monta kertaa ensi vuonnakin.

On kyllä ankeaa, että näistä lapsettomuushoidon lääkkeistä vain Bemfolasta saa Kela-korvausta ja lasketaan mukaan lääkekattoon. Monella köyhällä saattaa jäädä lapsettomuushoidot tekemättä lääkkeiden kalliin hinnan takia. Täytyykin tehdä blogipostaus erikseen siitä, että kuinka paljon rahaa meillä kului klinikkakäynteihin, koeputkihoitoon ja lääkkeisiin viime vuoden aikana. Vähän hirvittää jo etukäteen, että millaisista summista loppujen lopuksi on kyse ja haluanko edes tietää.

Takaisin klinikalla

Pää painuneena kävin eilen lapsettomuusklinikalle ensimmäistä kertaa sitten alkionsiirron. Tietysti osuin paikalla juuri silloin, kun aulassa yksi pariskunta hihkui onnistumisen riemua ja positiivista raskaustestiä hoitajalle. Siinä vaihdettiin lämpimiä halauksia ja taisin nähdä muutaman ilonkyyneleenkin. Tämän lisäksi ilmottautumisjonossa edelläni oli seesteisen näköinen nainen ehkä 7. kuulla raskaana. Niin sitä taas alleviivattiin ja väännettiin puukkoa haavassa, että kaikki muut raskautuvat, mutta emme me.

Lääkäri esitteli käynnin aikana suunnitelmaa mahdollisesta uudesta koeputkihoidosta. Tämä voitaisiin toteuttaa jo heti tammikuun kierron aikana. Minua epäilyttää todella paljon kannattaako minun siihen ryhtyä, sillä epäilen, että todennäköisyydet kohdallani ovat paljon huonommat kuin muilla. Kaikki kivut ja särky sävytettynä tuhansien eurojen laskulla negatiivisin tuloksin ei houkuttele sitten yhtään. Ilmaisin huoleni myös lääkärille, mutta hänen mukaansa uudella suunnitelmalla voidaan päästä paljon parempaan lopputulokseen ja saada alkioita jopa pakkaseen asti (niin varmaan). 

Uusi suunitelma olisi seuraavanalainen: Munasolujen kasvatus aloitetaan Letrozole-tableteilla ja tätä jatkettaisiin ymmärtääkseni noin viikon ajan. Vasta tämän jälkeen aloitettaisiin pistoshoito. Tällä menetelmällä hoidossa pienemmät munarakkulat, jotka olivat syynä vatsani ärsytyksiin ja kipuiluihin, pyritään häivyttämään heti kierron alussa pois. Letrozole auttaa siis valikoimaan parhaimmat ja suurimmat folliikkelit jatkoon, sekä myöhemmin Bemfolalla vahvistetaan vain näiden suurimpien kasvua. Lopputuloksena punktioitavana pitäisi olla vain suurimpia ja parhaimpia munarakkuloita, parhaimmassa tapauksessa 10-15 kappaletta munasoluineen. 

Henkisesti olisin valmis kokeilemaan tätä hoitoa, suurempi kysymys on nyt raha - toisaalta ei minua huvita laittaa rahaa mihinkään muuhunkaan.

Testipäivästä

Tässä ensimmäisessä koeputkihoidossa suositeltu testipäivä tuntui olevan ikuisuuksien päässä, lähes tavoittelemattomissa. Lopulta kuukautiset alkoivat jo viisi päivää ennen virallista testipäivää. Tämä ei sinänsä ollut mitenkään poikkeavaa, sillä kuukautiseni alkavat yleensä ärsyttävästi aina aivan ajallaan tai muutaman päivän liian aikaisin. Niin toivoisin, että kierto olisi joskus edes hitusen pidempi normaalista, että saisin vähän pidempään elää haavemaailmassa.

Tänä vuonna olen tainnut päästä tekemään raskaustestin vasta kolme kertaa. Kesällä tein yhden kierron aikana kaksikin testiä, sillä tapahtui jotain niin harvinaista, että kuukautiseni olivat viikon myöhässä. Olin aivan varma raskaudestani, sillä minulla oli muitakin "oireita", kuten lämmönnousua ja vilunväristyksiä. Sen kierron pettymys riipaisi jonnekin todella syvälle. Testin ainoa viiva huusi ivallisesti: ”Hah, luulitko muka pääseväsi näin helpolla!” Se kierto oli vasta 3., jonka aikana seurattiin ovulaatiotani lääkärin valvonnassa. Tänä vuonna on ollut yhteensä jo 6 yrityskertaa, joissa ovulaationi ja raskaudelle otollinen "unelmatilanne" on varmennettu ultrassa. Tämän jälkeen oli sitten se surullinen ja epäonnistunut koeputkihoito.

Nyt viikonloppuna, kun oli virallinen testipäivä, suututti aivan hirveästi, etten päässyt jännittämään testille saakka. Päätinkin aamulla tehdä jotain todella outoa, avasin raskaustestin paketistaan ja tein tämän vuoden kolmannen testin. Yhtään ei jännittänyt, sillä tiesin hyvin tuloksen. Silti jossain sisimmässäni halusin uskoa pieneen ihmeeseen. Vain yksi viiva piirtyi testiin aivan heti kirkuvan punaisena.

Huomenna menen taas klinikan lääkärille ihmettelemään, että mitä munasarjoille kuuluu ja arvioimaan päivämäärää ovulaatiolle. Tuntuu aika turhalta, sillä ei me mitään vauvaa kuitenkaan onnistuta tekemään.

Suunnitelmia

Soitin eilen surkeana klinikalle ja kerroin negatiivisesta tuloksesta. Lääkäri soitteli myöhemmin takaisin ja totesi, että hoito oli mennyt sillä tavalla pieleen osaltani, että munasolut olivat kypsyneet liian epätasaisesti keräyksen ajankohtaan nähden - osa mennyt yliajalle, suurin osa oli aivan liian pieniä ja sitten ne, jotka olivat sopivia niin olivat kaikki virheellisiä tapauksia. Sekin ainokainen, joka siirrettiin kohtuun saakka, oli todennäköisesti sekundaa, kun ei jaksanut kiinnittyä. Mahdollisessa seuraavassa hoidossa lääkitys olisikin täysin erilainen.

Seuraavaa hoitoa ajatellen olenkin nyt muutaman kinkkisen asian edessä. Rahatilanteemme ei ole nyt hyvä ja tästä syystä soittelinkin jo julkiselle puolelle ja sain varattua vastaanottoajan omalle terveysasemalle heti vuoden alusta. Julkisella puolellahan homma toimii niin, että lähete pitää hakea omalta terveysasemalta lapsettomuuspoliklinikalle. Olimme miehemme kanssa sopineet, että jos tästä kierrosta ei tärppää niin seuraava hoito tehdään julkisella puolella. Mutta nyt mietityttää, että kuinka julkisella osataan suunnitella juuri minulle sopiva ja vaadittu lääkecocktaili. Sekin mietityttää, että onko julkisella sama käytäntö, että alkioita viljellään blastokystiksi asti ja siirrot vasta 5/6:na päivänä. Olen lukenut paljon kertomuksia siitä, että siirrellään vain 2- tai 3-päiväisiä alkioita, joilla on huonompi todennäköisyys jakautumiseen eteenpäni kuin 100-soluisilla blastokystilla. Minua epäilyttää käyttää aikaa tällaisiin hoitoihin ja siirtoihin, jos todennäköisyys raskautumiseen on huonompi.

Voisiko lukijoillani olla enemmän tietoa, että kuinka hyvin yksityisen ja julkisen puolen yhteistyö oikein pelaa? Voidaanko esimerkiksi yksityisen puolen laboratoriotestejä hyödyntää julkisella puolella mutkattomasti? Toinen asia mikä mietityttää on se, että vähennetäänkö yksityisellä tehtyjen koeputkihoitojen lukumäärä suoraan julkisen puolen hoidoista? Olen kuullut tosi ristiriitaista tietoa tästä ja mietityttää nyt tosissaan, että kuinka rehellinen kannattaa julkisella olla hoitohistoriasta yksityisellä klinikalla.

Hoitokrapula

Poden koetputkihoidon jälkeistä krapulaa oireina keskittysmisvaikeudet, kiinnostuksen puute, väsymys ja apea mieliala. Uusi kierto on aina uuden alku, mutta enää en jaksa uskoa, että sillä olisi mitään merkitystä meille, kun ollaan niin viallisia.

Luottokorttini on tuhansia euroja miinuksella ja kohtu tyhjempi kuin säästötili pahojen päivien varalle. Ei kovin hyvin tunnu nyt menevän. Mitään joululahjoja en tänä vuonna voi ostaa, en edes rakkaille sukulaislapsille puhumattakaan omaa hyvinvointia edistävistä lomamatkoista, psykologipalveluista tai hemmotteluhoidoista. Kyllä niin paljon tarvitsisin lomaa tästä kaikesta ja henkistä tukea, mutta kun kaikki raha ja tulevat rahat on jo poltettu meidän tulevaisuuden vauvaan, jota emme ikinä saa. Ei auta muu kuin niellä kyyneleet ja painaa duunissa normaalisti aivan kuin mitään erityistä ei olisi tapahtunut. Samalla kuuntelen ystäväni onnea, joka on juuri jäänyt äitiyslomalle tultuaan raskaaksi (tietenkin) ensimmäisellä yrittämällä. On se niin vaikeaa kantaa tätä kaikkea olematta yhtään katkera, mutta on vaan yritettävä parhaansa.

En olisi selvinnyt tästä tähänkään päivään ilman ihanaa ja rakastavaa miestäni. Kuinka hän osaakin sanoa juuri oikeat sanat ja kannustaa eteenpäin tässä mahdottoman tuntuisessa tilanteessa. Jos jotain hyvää hoidoista olen saanut, on mainittava meidän parisuhde, joka on vahvistunut ihan uudelle levelille. Kiitollisuus tästä saa minut nousemaan ylös sängystä tekohymyilemään muulle elämälle.

Ei enää piinapäiviä

Tänään kesken työpaikan Suomi 100 -juhlien kuukautiset alkoivat. Viimeinen palaveri meni sumussa ja kotimatka sokeana kyynelistä.

Aamulla rintani eivät olleet enää yhtään arat ja aloin pelkäämään pahinta. Päivällä alkoivat kuukautimaiset kivut ja tiesin heti, että tässä tämä nyt sitten oli.
Tuntuu niin julmalta, että rintani oireet huijasivat minua uskomaan raskauteen, ja että tämä kierto sattui vielä olemaan lyhyempi kuin mikään kierroistani koskaan. En näköjään ansaitse edes hitustakaan ylimääräistä toivoa.

Kaikki asiat tuntuvat nyt turhilta ja vähäpätöiseltä. Päällimmäisenä on mielessä suru ja ajatus pikkuisen kuolemasta, vaikka se vasta minimaalinen solumöykky olikin. En ole ihan varma minkä ajatuksen voimin jaksan tästä eteenpäin.

PP7: jännitys tiivistyy

Pp5:nä pääsin vihdoin takaisin urheilun pariin. Vatsassa ei ole ollut enää mitään tuntemuksia ja urheileminen sujui hyvin, mitä nyt pieni tauko oli tehnyt tehtävänsä ja treenit tuntuivat haastavammalta kuin yleensä. Ilokseni huomasin, että levon ansiosta pieni selkäjumi, joka on vaivannut minua koko syksyn ajan, oli kadonnut kokonaan. Ilman tätä operaatiota en olisi malttanut levätä selkääni kuntoon.

Mitään muuta poikkeavaa ei kehossani ole kuin edelleen aristavat ja turvonneet rinnat.
Joka aamu herään ensimmäisenä tunnustelemaan, onko aristus ja turvotus yhä siellä. Arvioisin, että rinnat ovat suurentuneet noin puoli kuppikokoa. En voi olla muistuttamatta itseäni, että Terolutin lääkeselosteen mukaan turvotusta esiintyy vain 1/1000:lla lääkettä käyttävillä ja raskauden mahdollisuus on hyvinkin olemassa. Kipu pitää minut toiveikkaana ja positiivisin mielin. Aina kun ajattelen positiivista raskaustestiä, kehoni lävistää käsittämätön onnentunne. Olen välillä poikennut jo suuresti asioiden edelle ja kuvitellut mielessäni ne hetket, kun kerromme ilouutisesta lähisukulaisillemme. Samalla, kun tiedän, että tällainen unelmointi on vähän rikollista, en voi olla jatkamatta sitä. Ne ajatukset tuntuvat vaan niin hyviltä ja ihanilta, vaikka aavistan myös niissä piilevän vaaran. Mitä enemmän elettyjä unelmia, sitä enemmän niitä rikotaan mahdollisella negatiivisella tuloksella.

Olen viime päivinä uskaltautunut ajattelemaan lauantaista testihetkeä (PP12). En tiedä vieläkään miten uskallan ikinä katsoa tikkuun. Tapahtuman ajatteleminen saa vatsani nipistelemään ja sykkeeni nousemaan. Kerran ajatuksissani se testi oli negatiivinen, mikä sai sisääni suuren tyhjän olon tunteen. Olen lukenut muiden tarinoita, joissa jotkut ovat saanut jo PP7:nä tikkuun kaksi viivaa, kun sisään on siirretty 5-päiväinen alkio (niin kuin minulle). Ikipäivänä en kykenisi tekemään testiä vielä. Sitäpaitsi viimeisen kierron mukaan kuukautiseni pitäisi alkaa Itsenäisyyspäivänä, eli eletään nyt siihen saakka ainakin.

Viisi yötä Jouluun on.

PP4: oireita vai toiveita

Rinnat alkoivat aristaa huomattavasti enemmän eilen. Ajattelin automaattisesti, että aristus on sivuoire Teroluteista (keltarauhashormoni), ja koska olen napsinut niitä jo useamman päivän ajan, ovat tuntemukset tästä syystä lisääntyvät. Sitten muistin, että olen syönyt Terolutia kuuriluontoisesti ennenkin, mutta silloin en huomannut rinnoissa mitään muutosta. Hetken mielijohteesta aloin googlailemaan asiaa saadakseni käsitystä siitä onko tämä yleinen sivuoire ko. lääkkeestä. Yllättäen kovin moni ei näytä tästä valittavan. Avasin tarkemman lääkeselosteen ja siellä tosiaan kerrottiin samaa - rintojen aristus on listattu käyttöön liittyvänä haittavaikutuksena, mutta esiintyy alle 10% käyttäjistä. Rintani ovat myös hieman pingottuneet, mutta rintojen turvotus on haittavaikutuksena jo erittäin harvinainen, esiintyvyys alle 0,01%. En voi olla ajattelematta, että ovatko todennäköisyydet Terolutien suhteen puolellani, vai onko kyse mahdollisista alkuraskauden oireista.  Jos ajattelen tätä täysin matemaattisesti, on blastokystilla moninkertaisesti suurempi todennäköisyys kiinnittyä (jopa 50%) kuin se että kärsisin Terolutin haittavaikutuksista.

Ennen koeputkihoitoja, kun piinailin kuukaudesta toiseen luomukierroissa, uskoin vakaasti siihen, että rintani kertoisivat minulle sen, onko raskaus alkanut vai ei. Rintani eivät tavallisesti nimittäin ikinä kipuile ennen kuukautisia. Kuukaudesta toiseen rintani pysyivät aivan samanlaisina, ei pienintäkään aristusta missään muodossa. Nyt tilanne on tosiaan toinen - olen saanut merkin, jota olen niin kauan odottanut. Olen iloissani, mutta järkiminäni toppuuttelee, että näiden oireiden pitäisi alkaa vasta viikon päästä ja kaikki on Terolutin syytä.

Muina oireina on todella lievä menkkamainen jomotus alavatsalla. Huomasin sen nyt aamulla. Mutta tämä taas voin ihan yhtä hyvin olla palautumista punktiosta.

Ei auta muu kuin piinailla ja seurailla näiden oireiden kehittymistä. Ja tietysti toivoa parasta.

PP3

Nyt eletään sitten piinapäiviä ja päivää nro 3. Raskaustesti minun tulee tehdä pp12. En ole ajatellut tehdä yhtään testiä sen aikaisemmin kahdesta syystä: 1) Kiertoni on ollu viime aikoina vain 25-26 ja epäilen kuukautisten alkavan kuitenkin hyvissä ajoin ennen virallista testipäivää 2) Haluan olla tässä onnellisuuskuplassa niin kauan kuin siihen on mahdollisuus. Totta puhuen pelkään testin tekemistä ja vain yhden viivan näkemistä niin hirveästi, etten ole varma pystynkö siihen edes pp12:na.

On jo viikko siitä, kun olin punktiossa. Viikko on mennyt hujauksessa ohi osittain kovien työkiireiden takia. Silti tuntuu siltä, että siitä on jo ikuisuus, kun pistin koeputkihoidon ensimmäisen piikin nahkaani. Töissä on hurja kiire, koska joululoma on aivan nurkan takana. Kolleegat ovat todella stressaantuneita ja olen yrittänyt parhaani, ettei heidän stressinsä tarttuisi minuun ja vaikuttaisi näin pikkuisen alkutaipaleeseen. Minun on vaikeaa ottaa suurempia paineita nyt töistä, sillä omassa elämässäni käyn läpi jotain niin paljon tärkeämpää. En osaa yhtään olla muiden tahdissa, jotka tuntuvat nauttivan hektisyydestä.

Alkiolla on kriittiset hetket menossa, sillä nyt viimeistään sen tulisi kiinnittyä kohtuuni. Yön aikana tunsin nipistyksen tunnetta alavatsalla, mutta mahdotonta sanoa liittykö se edelleen herkkiin munasarjoihin vai onko jotain uutta tapahtumassa. Jos en paremmin tietäisi, niin olisin epäilleeni olleeni raskaana jo punktiopäivästä saakka. Vatsa on ollut turvonnut ja rintoja on aristellut tähän päivään saakka. Vaikea olisi tunnistaa alkaneen raskauden oireita näiden nykyisten vaivojen seassa.

Pidä kiinni pikkuinen

On oikeastaan aika omituinen ajatus, että pikkuiseni on näiden menneen viiden päivänä aikana hedelmöittynyt ja kehittynyt pieneksi alkioksi monen kilometrin päässä munajohtimistani. Kaukana sieltä, jossa sen kuuluisi olla. Koen koeputkihoidon kokonaisuudessaan erittäin hämmentävänä ja ihmeellisenä asiana, mutta miten muutenkaan kuvailla elämän syntyä - varsinkin, jos se tehdään helmimaljalla laboratorio-olosuhteissa. Tänään ei tarvitse ajatella möykkyä enää helmimaljalla, sillä nyt se on jo löytänyt tiensä kohtuuni.

Siinä vaiheessa, kun olin taas takaisin klinikalla ja laboratorion henkilökunta kertoi alkion kehittyneen hienoksi blastokystiksi (alkiorakkula) viikonlopun aikana, oli vaikeaa lausua kiitosta ääni värisemättä. Ajattelin, että romahdan liikutuksesta jo ennen kuin pientä saadaan edes siirrettyä. Onnistuin ryhdistäytymään, kun sain alkaa selostamaan lääkärille punktion jälkeen piinaavista kivuista. Niiden muisteleminen tyrehdyttää suloisimmatkin onnen kyyneleet. Lääkäri ultrasi, mutta ei löytänyt mitään erikoista syytä koville kivuille. Päinvastoin hän kertoi ainakin toisen munasarjan toipuneen oikein hyvin. Toisessa näkyi jonkun verran nestettä, mutta ei niin paljon, että olisin saanut mitään erityisiä lisäohjeita sen hoitamiseen.

Alkion siirto toimenpiteenä meni kivuttomasti. Siirto tehtiin ohuella katetrilla, joka näytti maailman pisimmältä ja terävimmältä neulalta (huh, ei olisi pitänyt katsoa). Ainoa asia, joka tuntui vähän ikävältä oli se, kun ultralaitteella piti painaa hyvän näkyvyyden saamiseksi alavatsaani, joka painoi virtsarakkoani, ja joka taas kiusasi edelleen arkoja munasarjojani. Purin huultani ja saatoin jopa pidättää hengitystäni siihen asti, että lääkäri kertoi alkion olevan paikoillaan. Hoitaja näytti minulle ruudulta, että mihin kohtaan kuului katsoa. Siinä kohtaa loisti valkeana pieni piste - aivan kuin pikkuinen tähti olisi juuri syntynyt elämään sisälläni. Ja niinhän se onkin.

Kunhan vaan nyt kiinnittyisit, pitäisit tiukasti kiinni.
.

Vointeja

Vaikka olen kuinka juonut vettä ja levännyt, en ole vieläkään täysin toipunut punktiosta. Kaksi päivää olin täysin sänkypotilaana, kolmantena päivänä lähdin ensimmäisen kerran liikkeelle, neljäntenä vähensin särkylääkkeitä ja viidentenä menin viimein töihin pienissä kivuissa. Suurin haitta toipumisessa on ymmärtääkseni elimistön kuivuminen, sillä kaikki saatavilla oleva ylimääräinen neste kerääntyy punktioitujen munarakkuloiden tilalle ja aiheuttaa kivut siellä. Tämän lisäksi vatsani ei ole toiminut toimenpiteen jälkeen aivan normaalisti. Kivistävä ja kramppaava vatsa yhdistettynä munasarjavihlontaan ei ole ollut kokemuksena sieltä mukavimmasta päästä. Välillä en ole ottanut selvää tuleeko kipu munasarjoista vai suolesta, vai onko toisen kipuilu seuraus toisen oireilusta. Kaikista inhottavimpana koin kuitenkin sen, että punktiopäivänä virtsaaminen vihloi todella voimakkaasti munasarjoihin saakka ja kipulääkkeet eivät tuntuneet toimivan kotona enää ollenkaan. Juomisen takia vessassa piti rampata koko ajan, eli koko päivä oli yhtä suurta tuskaa ja epävarmuutta siitä, että mikä on normaalia ja mikä ei. Sen päivän iltana olinkin jo melkein lähdössä päivystykseen asian takia, sillä pelkäsin saaneeni ihmeellisesti  jonkun pahemman luokan virtsainfektion toimenpiteen yhteydessä. Seuraavana aamuna onneksi kipu ei ollut enää aivan samaa luokkaa ja puhelu klinikan hoitajan kanssa rauhoitti mieleni.

Olen luullut koko aikuisikäni, että minulla on melko kivuliaat kuukautiset. Näiden kipujen rinnalla ne eivät ole juuri mitään. Ja kuukautiskipuihin auttaa sentään 800mg buranaa hyvin. Voisin kuvitella, että endometrioosi voisi aiheuttaa juuri tällaista epätoivoista kipua ja vihlontaa alavatsassa. Kaikki sympatiat tästä vaivasta kärsiville.

Lääkäri teki siinä kyllä aikamoisen virhearvion, että olisin ollut työkykyinen toimeenpiteestä heti seuraavana päivänä. Tämän kokemuksen myötä pyytäisin mahdolliseen seuraavaan kertaan vähintään neljän päivän sairasloman, sekä reseptin johonkin paljon voimakkaampaan kipulääkkeeseen. Voihan toki olla, että minulla oli vain huonoa tuuria. Klinikan muut naiset, jotka olivat tulleet samaan toimenpiteeseen, eivät valitelleet kivuista punktion jälkeen yhtään - toisin kuin minä heidänkin edestä. Kuten mainitsin aiemmassa kirjoituksessa, tunsin operaation aikana yhden todella voimakkaan vihlonnan, joka oli ihan eri luokkaa kuin itse munarakkuloiden imurointi. Ehkä silloin tapahtui jotain, joka saattoi aiheuttaa verenpurkautuman ja hyytymän, joka on alkanut painaa hermoa. Kaikki tämä on toki pelkkää spekulaatiota ja ehkä saan jonkun vastauksen kipuiluun, kun tapaan lääkärin huomenna alkion siirron yhteydessä.

Viesti klinikalta

Näin aamuyöstä levotonta unta, että olin klinikalla selvittämässä ainokaisen munasoluni tilannetta. Muistan, kuinka tiirailin mikroskoopilla helmimaljan elämän atomia ja pystyin erottamaan sen jakautuneen monisoluiseksi blastokystiksi. Tunsin valtavaa onnea ja helpotusta. Uni halusi rauhoittaa yöllä vellovaa mieltäni mahdollisista huonoista uutisista, jotka odottaisivat minua aamulla.

Heräsin ja katsoin heti kännykkääni, joka vilkkui sappuneesta viestistä. Olin pettynyt, että olinkin nähnyt vain unta ja avasin viestin hätäillen. Sydämeni värähti sisäänpäin. Hedelmöittynyt munasoluni on jakaantunut alkioksi! Toivo elää siis yhä ja ajanvaraukseni tiistaille alkion siirtoon pidetään voimassa. Kuinka jotain niin pientä voi rakastaa jo näin paljon?

Niistä munasoluista

Harmittavasti vain 8 munasolua onnistuttiin löytämään niistä 32 munarakkulasta, jotka punktioitiin eilen. Tämä tultiin kertomaan minulle jo eilen heti toimenpiteen jälkeen. Tässä vaiheessa en ollut vielä kovin huolissani, vaikka odotin kyllä paljon parempaa tulosta.

Tänä aamuna kuulin huonoja uutisia. Näistä 8 munasolusta vain 4 olivat kypsiä. Ja edelleen näistä neljästä vain yksi on lähtenyt hedelmöittymään ja jakautumaan. "Vain yksi!" Parahdin puhelimeen ja tunsin syvää tyhjyyttää rinnassani. Tämä tarkoittaa sitä, että emme saa yhtään pakkaseen ja koko hoito on tämän ainokaisen varassa. Huomenna saan viestin siitä, että onko toivoa jäljellä alkion siirtoon ensi tiistaina. Tänään itkin ensimmäisen kerran tämän hoidon aikana. Voi kuinka toivonkaan, että jakautunut hiukkanen jaksaisi tiistaihin ja siitä eteenpäin.

Kaikki tämä kärsimys on saattanut olla turhaa.

Punktio ohi, kivut ei

Nukuin yön ennen punktiota rauhallisesti, mutta heräsin ennen kellonsoittoa, mikä on todella harvinaista minulle. Olin odottanut, että nyt viimeistään aamulla jännittäisi jo paljon enemmän, mutta edelleen olin rauhallinen ja odottavaisin mielin.

Saavuimme miehen kanssa klinikalle hyvissä ajoin n. puoli tuntia ennen suunniteltua aikaa. Mies lähti antamaan omaa näytettä ja minulle laitettiin kanyyli käsivarteen, sekä annettiin selostus toimenpiteen kulusta. Olimme päättäneet miehen kanssa, että hän voi mennä välillä töihin ja noutaa minut myöhemmin lounastunnilla.

Kanyylin laittaminen ei tuntunut oikeastaan lainkaan ja sain heti sen perään pari Panadolia. Pian minut kutsuttiinkin jo toimenpidehuoneeseen. Itse toimenpide eteni tosi ripeästi. Samaan aikaan, kun lääkäri ultrasi sain kipulääkettä ja rauhoittavaa suoraan suoneen. Rauhoittava humahti nopeasti päähän ja silloin olikin lääkäri jo laittamassa puudutetta, joka yllätyksekseni ei tuntunut miltään. Itse punktion tunsin kyllä, mutta en sen aikana tuntenut oikeastaan kuin kerran todella voimakkaan vihlonnan, joka sai minut värähtämään kivusta. Hoitaja huomasi tämän ja sain heti lisää kipulääkettä ja rauhoittavaa. Punktio oli ohi muutamassa minuutissa ja pian pääsin lepohuoneeseen pötköttelemään.

Mikä tuli yllätyksenä, oli valtavat kivut munasarjoissa heti toimenpiteen jälkeen. Vatsaa pakotti todella paljon, ja pian minulle valkeni, etten mitenkään olisi kotiinlähtökunnossa vielä ensimmäisen tunnin aikana. Olin vähän kateellinen huoneen naapurille verhojen takana, sillä hän ei valitellut toimenpiteen jälkeisiä kipuja lainkaan. Naapuri lähtikin varmaan tunnin ennen minua, vaikka aika oli ollut jälkeeni. Valittelin kovia kipuja hoitajille ja sain maksimimäärät kaikkia mahdollisia kipulääkkeitä, jotka veivät pahimman terän kivusta n. 1,5 tunnin jälkeen. Silloin uskaltauduin myös ensimmäisen kerran vessaan. Vessakäynti meni hyvin, joten tein päätökseni kotiinlähdöstä kivuista huolimatta. Olin hiukan huolissani, sillä saisin ottaa seuraavat kipulääkkeet vasta niin monen tunnin kuluttua.

Kotona kivut eivät ole juuri hellittäneet, vaan ovat yhä todella voimakkaat. 1g Panadolia ja 800mg Buranaa ei helpota oloa yhtään. Vessassa käynti on myös äärimmäisen epämiellyttävää, sillä kipu munasarjoissa on niin voimakasta. Soittelin jo klinikalle kysyäkseni, että onko tämä täysin normaalia, mutta klinikka oli mennyt jo kiinni, eikä puheluuni vastattu. Nyt pähkäilen, että lähdenkö soittamaan HUS:in päivystykseen vai en. Ajatus päivystykseen lähtemisestä hirvittää minua, sillä en kykene edes seisomaan suorassa ja vain köpöttelemään tuskaliaasti eteenpäin.

Kunpa huomenna kaikki olisi paremmin.

Viimeinen pistos

Eilen vein Gonapeptylin "the irrotuspiikin" nahan läpi kuin vanha tekijä. Ruisku näytti aivan samalta kuin jarruna toiminut Orgalutran. Ainoastaan annosmäärä lääkettä oli varmaan tuplasti enemmän. Piikin paksuuden sijasta pienen kylmän hien otsalle nosti Gonapeptylin mahdolliset haittavaikutukset, joita lueskelin ennen pistämistä. Vakava masennus sivuoireena sai lääkeselostuksessa oikein oman kappaleensa. Muutaman muun oireen luettuani päätin laittaa listan pois ja pistää miettimättä mahdollisia seurauksia.

 Pistospäivät olivat sitten kai siinä tämän kierron aikana. En ole aivan varma tuleeko vielä jotain muuta lääkkeitä kuin keltarauhashormoni punktion jälkeen. Munarakkuloiden keräyksen aikana hoitaja antaa minulle Ovitrellen, eikä tarvitse sitä itse pistellä.

Kaiken kaikkiaan jäi ihan hyvät tunnelmat pistoshoidosta, ja voisin hyvin ryhtyä tähän uudestaankin, jos tämä ensimmäinen kierros ei tuota haluttua tulosta. Minun on vaikea uskoa, että olisin niiden 30-40% onnekkaan joukossa, joilla onnistaa jo ensimmäisen IVF-hoidon aikana.

Huomenna on sitten vihdoin odotettu punktio, eli munarakkuloiden keräyspäivä. Outoa, mutta odotan tapahtumaa melko innoissani, eikä minua jännitä paljon muuta kuin hyvällä tavalla. Vihdoinkin tapahtuu jotain todella merkittävää ja projektissa otetaan (toivottavasti) huima harppaus eteenpäin. Eniten minua pelottaa, että hoidossa olisi menty sillä tavalla pieleen, että kypsyneet munarakkulat olisivat lähteneet karkaamaan liian aikaisin, eikä lääkäri onnistuisi keräämään yhtään munasolua talteen.

2. IVF-ultra

Eilen oli koeputkihoidon 2. ultrakäynti ja samalla viimeinen kontrolli ennen punktiota. Punktio sovittiin tämän viikon torstaille.

Minulta löytyi useampi suurempi folliikkeli ja edelleen monta pientä. Ihana oli kuulla, että ollaan jo aivan loppusuoralla piikitysten kanssa. Eilen olivat viimeiset annokset Bemfolaa ja Orgalutrania. Tänään laitetaan enää irrotuspiikki, eli Gonapeptyl, joka ajoitetaan tasan 36 tuntia ennen punktiota. Gonapeptylin pitäisi olla vastaavanlainen piikki ja toimenpide kuin Orgalutran, eli en sitä yhtään jännitä. Mikä taas vähän jännittää, on edelleen tuo suuri munarakkuloiden lukumäärä, mikä aiheuttaa pientä vaaraa hypersimulaatiosta. Tästä syystä minulle määrättiin myös Ovitrelliä keräyksen yhteyteen. Lääkärin mukaan tämän lääkkeen kanssa hypersimulaation riski on todella pieni, jos ollenkaan. Ei auta muu kuin luottaa lääkärin sanaan.

Eilen myös alkoivat ensimmäiset tuntemukset, että jotain epätavallista on käynnissä. Vatsan alueella on ollut pientä kipua munasarjoissa, varsinkin vasemmalla puolen. Ylimääräistä turvotusta en ole juuri huomannut.

Tänään kivut ovat voimistuneet ja liikkumisen kanssa on pitänyt olla jo ihan eri tavalla varovainen. Vielä pärjään töissä ihan ok, mutta päivällä ehti käydä mielessä pariin kertaan, että pitäisikö tehdä loppuaika ennen punktiota työt etänä makuuasennossa. Hoitaja myös suositteli, ettei kannata harrastaa mitään liikuntaa, jossa hypitään tai tehdään kiertoliikkeitä, muutama päivä ennen ja jälkeen punktion. Tämä siitä syystä, että munajohtimet voivat kiertyä, jos niitä rasittaa väärällä tavalla. Jos näin kuitenkin kävisi, niin tapahtunut vaatii aina leikkaushoitoa. Otin varoitukset tosissaan ja aion olla koko viikon levossa töissä käymistä lukuun ottamatta. Olotila on jo muutenkin sellainen, ettei edes tee mieli lähteä rehkimään, sillä tuntuu, että kävelykin pitää tehdä normaalia rauhallisemmin.

Melkein rutiinia

Vaihdoin mieltä viikonloppuna ja teinkin pistämiset suunniteltua aikaisemmin ennen juhlia. Pikkujoulut olivat täynnä ihmisiä ja olisi ollut liian tuskallista varata vessaa pistämiseen, kun muut vieraat saattavat jonotella ja ihmetellä oven takana. Laitoin siis lääkkeet kotona ja lähdimme vähän myöhemmin juhliin.

Eilen iltana alkoi Orgalutran sujumaan jo ihan hyvin. Iho joustaa vieläkin, mutta uskallan työntää piikin rohkeammin sisään. Olen löytänyt nyt niin hyvän kulman ja vatsan kohdan pistää, että kipua ei tunnu juuri lainkaan. Menee vain muutama minuutti illassa ja saan molemmat lääkkeet laitettua. Tätä voi kutsua jo melkein rutiiniksi.

Myöhemmin tänään on tapaaminen lääkärin kanssa ja toinen ultrakäynti. Jännittävää nähdä miten hyvin 17+15 follikkeelia ovat kasvaneet, ja milloin onkaan punktiopäivä. Kaikki tämä selviää jo tämän päivän aikana.

Vielä pistämisestä

 Eilen illalla tuskailin tavallista enemmän pistämistä, sillä mielessä oli vieläkin ei niin hyvä 1. kokemus Orgalutranin piikin kanssa.

 Pistän aina Bemfolan ennen Orgalutrania. Hassua, mutta tällä kertaa Bemfolan laittaminen sattui tavallista enemmän ja sain vertakin valumaan, mitä tapahtuu vain harvoin. Minulla oli pitkä tauko ennen kuin sain laitettua Orgalutranin vatsanahkaan. Sitä ennen piti pyytää miestäkin kannustamaan pöydän toiselle puolen. Taas piikki iskeytyi takkuisesti läpi ihon, mutta ihmeellisesti en tuntenut kipua juuri lainkaan. Ihanaa huomata, että Orgalutran on myös mahdollista pistää kivuttomasti.

 Tätä ajatusta tarvitsen nyt mieleeni tsemppaamaan enemmän kuin ikinä, sillä tänään vietän pistämisen ajankohdan pikkujouluissa. Pistämisoperaatio tulee siis suorittaa ystäväni vessassa kesken juhlien. En haluaisi millään lähteä kotiin aikaisin piikkiin takia, sillä koolla on joukko ystäviä, joita en ole nähnyt pitkään aikaan. Useimmat ovat lähdössä juhlien jälkeen kaupungin yöhön jatkoille, ja voi olla että itsekin haluan mennä joukon mukana. Nyt vaan hirvittävästi onnea minulle, että pistäminen menee vieraassa paikassa hyvin välittämättä riehakkaasta pikkujouluhälinästä oven takana.

Orgalutran

Avasin tänä iltana Orgalutranin itsevarmana paketista ja vertailin sen piikkiä Bemfolaan. Hoitaja oli aiemmin päivällä varoittanut, että piikki voi tuntea tylpemmältä kuin muut ruiskut ja se tulee pistää siksi 45:en asteen kulmassa. Lisäksi lääke voi kirveltää ja tuntua vähän ikävältä vatsassa useamman minuutin ajan. Tihrustin ja silmäilin piikkien kokoja ja eroavuuksia, mutta en pystynyt kunnolla erottamaan silmämääräisesti eroa näiden välillä.

Pistämisessä ero olikin sitten huomattava. Ensimmäistä kertaa en saanut piikkiä lävistettyä ihoani ensi yritämällä. Iho jousti vastaan ja jouduin luovuttamaan. Vedin pari kertaa happea ja pyyhin kuvitteellisen hikipisaran otsaltani. Vaihdon pistospaikkaa ja päätin käyttää rohkeammin voimaa. Toisella kerralla sain piikin eteenpäin ja suihkautettua aineen sisään. Eikä se lopulta sattunut sen enempää kuin Bemfolakaan. Lääke ei myöskään kirvellyt niin paljon kuin mitä olin odottanut. Tuntui hyvältä, kun tehtävä oli ohi ja aivan kuin olisin saanut juuri pienen erävoiton.

1. IVF-ultra

Tänään koitti koeputkihoidon 1. ultrakäynti. Olin aivan innoissani ja en jännittänyt käyntiä, vaikka oma lääkärini oli tällä kertaa poissa ja pääsin ihmettelemään ultranäyttöä ihan uuden lääkärin kanssa. Tämä lääkäri oli aivan ihmeissään siitä, että en ole raskautunut luomusti, sillä mitään näkyvää tekijää ei lapsettomuuteen ole. No sitähän minäkin - on hyvin turhauttavaa, kun joka kuussa on "unelmatilanne", mutta raskaustesti on ikuisesti vain yhtä viivaa

Kuten arvasin, kroppani on antanut hyvän vasteen lääkkeelle ja kasvamassa 17+15=32 folliikkeliä. Osasin odottaa tätä, sillä aikaisemmin pienikin määrä Letrozolea on kasvattunut munarakkuloita hyvin. Suorastaan liiankin hyvin, ja on pitänyt pelätä monikkoraskautta parin kierron aikana. Tämähän toki on ollut pelkästään lääkärin pelko, sillä itselläni uskoa on ollut hädin tuskin yhdenkään munasolun hedelmöittymiseen luomusti.

Aika hurja luku tuo 32 ja  niin se oli lääkäristäkin. Hän vihjaili siihen suuntaan, että toivoi osan surkastuvan ensi viikon punktioon mennessä pois laskuista, sillä muuten olo voi muuttua epämiellyttävän turpeaksi. Lääkäri määräsi jo tästä päivästä alkaen jarrulääkettä nimeltään Orgalutran Bemfolan lisäksi. Illalla siis yhden piikin sijasta saa pistellä kaksin kappalein. Orgalutran on kai vähän ikävämpi pistää kuin Bemfola, mutta otan tämän vain yhtenä lisäkokemuksena tähän jännitysnäytelmää.

Seuraavan kerran lääkäriin 4 päivän kuluttua ja sitten lyödäänkin lukkoon jo punktiopäivä.

Kp4 ja ajatuksia punktiosta

Kp4 - vasta! Aika matelee tappavan hitaasti. Mutta omaa syytäni, kun ajoitin koeputkihoidon sellaiseen kohtaaan elämässäni, kun ei ole suuria suunnitelmia ja töissä rauhallista. Työkiireet saisivat mielen muualle, mutta näyttää siltä, että saan keskittyä lähinnä kellon sekuntiviisareiden etenemiseen ainakin seuraavan viikon. Ehdin jo toivoa, että olisi jo punktiopäivä, että saisin jotain jännitystä elämääni. Punktiopäivänä saatan toivoa jotain aivan muuta.

Olen lukenut paljon muiden kokemuksista punktiosta. En osaa jännittää toimenpidettä ainakaan vielä kovin paljon. Polyypin poisto kohdusta oli minulle tosi helppo toimenpide ja lääkärin mukaan tuntemuksilta punktio pitäisi olla melko samanlainen. Jännitin polyypin poistoa turhankin paljon ja nyt yritän mennä toimenpiteeseen paljon rennommalla otteella. Jos nyt sinne asti päästään! Huomenna on nimittäin 1. ultra-aika, jossa katsotaan miten Bemfola on vaikuttanut munarakkuloiden kasvuun. Minulla on luottavainen olo siitä, että lääke on tehonnyt hyvin. Olen lävistänyt nahkani nyt kolme kertaa piikillä, ja en ole saanut minkäänlaisia oireita lääkkeestä, ei mielialavaihteluita eikä mitään outoja tuntemuksia tai turvotuksia vatsan alueella. Henkisesti tämä ei ole ollut vielä yhtään rankkaa, mutta tätä puolta koetellaan varmaan enemmän sitten myöhemmin.

Juhlimishaasteita

En ole jutellut lapsettomuushoidosta kenenkään muun kuin tietysti puolison ja klinikan henkilökunnan kanssa. Tämä tuottaa tietynlaisia haasteita arkielämässä varsinkin juhlien suhteen, sillä olen vähentänyt alkoholin nauttimisen muutamaan annokseen kuukaudessa.

On nimittäin ihmeellistä, miten suomalaisessa juomakulttuurissa valvotaan niin herkästi muiden juomatapoja. Olen pari kertaa joutunut ikävään tilanteeseen, jossa udellaan juomattomuuttani. On inhottavaa, kun ei voi rehellisesti vastata.

En oikeasti tiedä, miten tulen selviytymään tulevasta pikkujoulukaudesta. Juhlia on varattuna lähestulkoon Jouluun saakka ja olen jo kauan miettinyt kuumeisesti, minkälaisia selityksiä voisin piilottaa takataskuihin. On käynyt jopa mielessä täyttää normaali viinipullo alkoholittomalla viinillä. Kamalinta olisi kuitenkin jäädä kiinni siitä, sillä yleensä juhlissa maistellaan ristiin toisten tuomia juomia.

Olen tähän asti tänä vuonna pääasiassa yrittänyt välttää kaikenlaisia tapahtumia, joissa minun oletetaan nauttivan alkoholia yhdessä muiden kanssa. Niihin illanistujaisiin, joihin on tullut mentyä, olen yksinkertaisesti lähtenyt aikaisin kotiin siinä vaiheessa, kun on alettu kaataa toista juomaa lasiin. Samalla sosiaalinen elämäni on kuin kalpea haamu entisestä, jossa olin se sosiaaliperhonen, joka jätti juhlat viimeisenä.

Kaipaan entistä elämääni, mutta enemmän uutta, jossa keinutan pienokaista.

Kp1-2

Vuoto alkoi eilen ennen kuin ehdin tässä kuussa miettiä viivojen etsimistä. Viimeinen toivo luomuraskaudesta mureni ja nyt viimeistään tajusin koeputkihoidon todella alkavan. Seuraavan yön näin unta piikeistä ja piikittämisestä, vaikka olin sopinut itseni kanssa, etten niitä pelkää. Vaikka yö oli levottomin aikoihin, kertaakaan ei käynyt mielessä ajatus hoidon siirtämisestä tuonnempaan.

Kaikki mitä olen lukenut muista blogeista ja keskustelupalstoilta tapahtuu nyt minulle.

Avasin tänään Bemfola-ruiskun paketista ensimmäistä kertaa. Piikittäminen on tuttua aiemmilta kuukausilta, mutta ei tällaisen ruiskun kanssa. Helpotukseksi piikki oli todella pieni, ehkä pienin, jonka olen nähnyt näihin tarkoituksiin. Silti käteni hikosivat ja etsin sopivaa kohtaa vatsaltani kauan. Olen aika vähärasvainen vatsan alueelta. Siksi minun pitää vetää nahkaa aika napakasti esiin ja puristaa kunnolla. Kerran sain piikistä ikävän patin ja mustelman. Siitä lähtien olen keskittynyt toimenpiteeseen huolella. Bemfolan laittaminen ei sattunut yhtään ja aine meni helpommin sisään kuin tärisevä Ovitrelle. Taisin tuulettaa vähän.

Yleisfiilis on todella hyvä ja olen välillä jopa riemukkaan hyvällä tuulella. Paras päätös ikinä <3

Hoidon suunnitelma

Tunteiluista faktoihin. Hoitosuunnitelmani näyttää tältä: Koeputkihoito lyhyellä kaavalla. Aloitus Bemfola -nimisellä lääkkeellä pistoksin ihon alle kp2-kp6 ja tämän jälkeen 1. ultra. Ja that´s it! Loppukuun suunnitelma mietitään uusiksi 1. ultran jälkeen. Sitä ennen on turha miettiä, että mitä lääkkeitä ja kuinka paljon. Kunhan nyt suurinpiirtein ymmärtää, että milloin on seuraavat ultrat, keräys ja itse siirtopäivä, ettei vaan varaa mitään lomamatkaa juuri siihen ajankohtaan.

Täytyy sanoa, että oma lääkärini toimii kaikessa todella rennolla otteella. Tällainen toimintatapa sopii minulle kyllä erittäin hyvin, sillä oikeastaan hänen takiaan en osaa jännittää mitään hoitoon liittyviä mahdollisesti inhottavia tapahtumia. Mm. punkteerauksen hän lupasi suorittaa 5 minuutissa ja sairaslomaa tarvitaan korkeintaan yksi päivä. Tällaiset kommentit ovat välillä saaneet minut hämmennyksiin, melkein jopa huvittuneeksi, sillä niin monesti olen lukenut pahoista kivuista liittyen munasolujen keräykseen. Aion silti luottaa omaan lääkäriin, enkä luoda turhia pelkoja tai jännityksiä itselleni hoidon kulusta.

Katsoin yhden youtube-videon Bemfola -lääkkeestä ja uskon pistosten menevän hyvin. Minulla on jo kokemusta Ovitrellen pistämisestä ja Bemfola on hyvin samankaltainen. Yksi asia jäi tosin mietityttämään. Youtube-videon ääni käski välttämään ehdottomasti kaikenlaista raskasta liikuntaa hoidon aikana. Itse urheilen aika paljonkin ja pari kertaa viikossa kunnon syketreeniä. Kysyin tätä myös omalta lääkäriltä, mutta hän vastasi tutulla rennolla tyylillään, että urheilla voi mielin määrin.

Taidan kuitenkin varmuuden vuoksi jättää raskaimmat treenit tekemättä. Todennäköisesti vatsa voi tuntua muutenkin niin erilaiselta, ettei edes huvita hytkymään.

Onnellinen

Eilen kävin IVF/ICSI -hoidon 1. suunnittelukäynnillä. Luulin, että jännittäisin kovasti tapaamista lääkärin kanssa, sillä nyt konkreettisesti olin tekemässä päätöstä koeputkihoitojen aloittamisesta. En kuitenkaan hermoillut yhtään, olin tunteiltani aivan turta. Odottaessani vuoroani kävi jopa mielessä, että haluanko lasta tällä tavalla pakotetusti tarpeeksi tai oikealla tavalla. Ovatko asiat vain vieneet tähän pisteeseen miettimättä kunnolla missään vaiheessa, onko tämä todella sitä miten haluan asioiden menevän?

Ennen kuin ehdin saada asioita mietittyä johtopäätökseensä saakka, kutsuttiin minut jo tuttuun huoneeseen. Lääkäri ei kertonut oikeastaan mitään uutta tai yllättävää - niin monta kertaa olimme  käyneet hoidon kulun jo aiemmin läpi kevyempien hoitosuunnittelujen lomassa. Mitä pidemmälle suunnittelu meni eteenpäin sitä varmempi olin päätöksestäni - nyt tämä tehdään ja ensi viikolla tämä alkaa! Kunhan vaan en ole raskaana tästä kierrosta, mihin uskoani riittää vain häivähdyksen verran. Tämän kierron piinaviikot eivät ole edes olleet yhtään piinavia. Niin paljon olen katsonut eteenpäin kohti koeputkihoitojen piinaviikkoja -  siellä vasta voidaan puhua oikeista mittasuhteista jännittämisen suhteen.

Tänään minut on vallannut outo tunne; olen rauhallinen, mutta sisälläni kihelmöi - aivan kuin pieniä kipinöitä poksahtelisi kurkunpäässä aina silloin tällöin. Vihdoin voin sen sanoa - olen onnellinen.  Tällaiselta tuntuu, kun elämä on ollut harmaata monta kuukautta, ellei jo useamman vuoden, ja sitten yhtäkkiä onnellisuus valtaakin sinut päästä hattuun saakka, eikä mikään huoleta.

En voi olla ajattelematta, miltä tuntuu nähdä kaksi viivaa ensimmäisen kerran, kun jo päätös hoitojen aloittamisesta saa minut säkenöimään näin.

Miksi yksityiselle?

En todellakaan kuvitellut sinä päivänä, kun varasin ensimmäisen käynnin yksityiselle lapsettomuusklinikalle, että tulisin olemaan sielä vakiasiakas siitä lähtien näin monta kuukautta. Jos olisin tämän tiennyt etukäteen, niin olisin saattanut harkita hyvinkin julkista.

En ajanvaraushetkellä kestänyt ajatusta yhdenkään kuukauden hukkaamisesta odotteluun ja epätietoisuuteen, minkä pelkäsin käyvän toteen julkisella puolella. "Maksoi mitä maksoi." - oli mentaliteettini silloin, mutta nyt rahanmeno on alkanut hirvittää. Hoito on ollut toki todella yksilöllistä, ajanvaraus helppoa ja henkilökunta on aivan ihanaa. Tämän lisäksi asioin aina saman lääkärin kanssa, joka on Suomen huippuja. Uskon saavani rahalle vastinetta, vaikka lopputulos ei ole ollut vielä toiveiden mukainen. Toisaalta, voiko parempaankaan rahansa sijoittaa kuin oma lapsi?

Parasta mitä lapsettomuushoidot tähän mennessä ovat minulle tuottaneet on toivo. Ennen hoitojen aloittamista olin todella surullinen ja allapäin, sillä en tiennyt, miten päästä eteenpäin.

Olen ajatellut, että jos ensimmäinen koeputkihoito epäonnistuu niin siirryn sitten samalla hetkellä julkisen puolen jonoon. Tähän odotukseen alkaa jo tottua melkein.

Taustoja

Vauva on ollut haavena jo useamman vuoden, mutta jossain syvällä sisimmässäni olen aina tiennyt, ettei se ole minulle itsestäänselvyys.

Jätin hormonaalisen ehkäisyn pois jo 15 vuotta sitten, mutta muussa tarkoituksessa kuin saada lapsia  2-kymppisenä. Siitä lähtien poikaystäviä on tullut ja mennyt. Joskus ehkäisyn kanssa on ollut tarkempaa, mutta mitä vanhemmaksi olen tullut, sitä vähemmän siitä on huolehdittu. Nykyisen mieheni kanssa sovimme jo vuonna 2015, että lapsi on tervetullut milloin vain.
Vasta viimeisen vuoden aikana olen tutustunut kiertooni kunnolla ja oppinut, että ne päivät, joita olen pitänyt varmoina päivinä, eivät niin varmoja ole olleetkaan. Mahdollisuuksia raskautua luomusti on siis ollut enemmän kuin tiesinkään. Mutta sitä suurempi mahdollisuus siihen, että jokin ei toimi kuten pitäisi.

Jo kymmenen vuotta sitten minulle tuli tunne, että en tule raskaaksi helposti. Mistä tämä ajatus on tullut ensimmäisen kerran, sitä en muista. Joka tapauksessa raskautumisen mahdollisuuksia on siis ollut useampi menneisyydessä, mutta milloinkaan mitään vahinkoa ei ole päässyt sattumaan - onko minulla ollut vaan aivan uskomaton (huono) tuuri, tai sitten jotain muuta on pahasti pielessä.

Mikä on pielessä? Tätä olen yrittänyt selvittää jo parin vuoden ajan ilman lopullista vastausta. Meidän diagnoosi on se kaikista turhauttavin: selittämätön lapsettomuus. Molempien labratestit eivät ole osoittaneet minkäänlaista pientäkään poikkeamaa. Minulla on säännöllinen kierto ja ovuloin ihmeellisesti joka kuussa. Minulla ei ole endometrioosia, eikä PCOS:ää. Kroppani reagoi kaikkiin lääkkeisiin kuin unelma. Ainoa toivenpilke oli tänä vuonna löytynyt polyyppi kohdussa (hyvälaatuinen kasvain), joka poistettiin heti seuraavalla viikolla sen paljastumisen jälkeen. Polyyppien tiedetään ehkäisevän raskauksia ja voivat olla syitä varhaisille keskenmenoille. Mutta ei sellainen polyyppi ole voinut olla kohdussani ikuisesti estämässä elämää sisääni!

Huomenna minulla koeputkihoidon suunnittelukäynti. En keksi enää muutakaan, miten jatkaa eteenpäin.

Vain yksi viiva

Vain yksi viiva – ja maailmani romahtaa taas hiukan, niin pienesti, että ulkopuolinen sitä tuskin huomaa.

Kuinka on mahdollista surra jotain, mitä ei ole ikinä ollut olemassa? Aivan kuin joku olisi kuollut, mutta ei aivan kuitenkaan.

Tämä blogi on oma tarinani lapsettomuudesta ja toiveesta saada joskus oma pienokainen syliin.

Olen itse saanut hurjasti vertaistukea lapsettomuusblogeista ja haluan nyt jakaa oman matkani kohti suurta onnea tai kamalaa pettymystä.

Tervetuloa mukaan!