Ei yhtään hyvää uutista

 Naistenklinikan hoitojen jälkeen pääsimme vielä kerran juttelemaan muutaman lääkärin kanssa siitä, että kuinka tästä eteenpäin. Viesti oli hyvin selkeä: kannattaisi vielä yrittää yhden ainokaisen kerran omilla soluilla, koska yhden kerran hoito on kuitenkin onnistunut ja raskauskin alkanut. Neuvoivat myös, että tekisimme enää korkeintaan yhden hoidon ja sen jälkeen luovuttaminen; elämän jatkaminen ilman lapsihaaveita. Kun otin puheeksi lahjasolut, niin heidän mielestään sitä vaihtoehtoa ei kannata harkita ollenkaan. En tiedä miksen haastanut lääkäreitä tästä silloin. Näin jälkikäteen olisi tehnyt mieli kysyä, että tietävätkö he itse millaista on elää todellisuudessa, jossa ei ole yhtään toivoa?

Lähdimme jälleen reippasti ja mieli kirkkaampana yksityiselle, jossa tiesimme saavamme vähän henkilökohtaisempaa otetta koko hommaan. Labratuloksissa selvisi, että olin haahuillut koko kevään jossain anemiassa, koska ferritiini-arvot olivat hälyyttävän alhaiset. Hoitoa ei voinut aloittaa ennen kuin rauta-arvot saataisiin järkeviin lukemiin. Neljän kuukauden ajan popsin ällöttäviä rautatabletteja kaksin käsin ja ferritiini nousi jotenkin hyväksyttäviin lukemiin. 

Tämän jälkeen alkoi se toivoa luova (viimeinen?) koeputkihoito. Maltillisesti menopuria ja jarruna fyremadelia. En ole aiemmin saanut mitään sivuoireita hormonihoidosta, mutta tällä kertaa lääkitystä seurasi pahoinvointi, rintojen jomotus ja pääkipu. Jos en olisi tiennyt paremmin, niin olisin ollut aivan varma, että olen raskaana.

Ensimmäinen ultra sai jo pienen epätoivon hiipimään. Toisella puolella munasarjoja folliikkeleja oli hiukan enemmän, mutta pienikokoisina, ja toisella puolella niitä uiskenteli vain neljä kappaletta, mutta sitäkin suurempina. Kasvu oli siis epätasaista eikä tarjolla ollut kuin 11 kappaletta. Jo silloin tiesin, että tästä ei seuraa mitään hyvää. Lääkäri ei kuitenkaan esittänyt olevansa huolissaan, vaikka joutuikin viivästyttämään siirtoa muutamalla päivällä.

Punktio meni niin mukavasti kuin se voi mennä, kiitos ihanien rauhottavien ja hyvän kipulääkityksen. Hyvää oloani ei kauaa pitkitetty ja pian sain kuulla, että oltiin saatu kerättyä vain neljä solua, jotka sisälsivät sen tärkeän elämälle mahdollistavan helmen. Todennäköisyysprosentit ja -laskut alkoivat raksuttamaan villisti mielessäni ja toivo alkoi murentua. Toivo murentui entisestään, kun sain tietää seuraavana päivänä, että vain 2 näistä oli kyennyt hedelmöittymään. Sen viikon viimeinen uutinen oli, että hedelmöittyneet munasolut olivat alkaneet jakaantumaan, mutta aivan liian nopeasti.

Tällä viikolla piti olla siirto, johon en ikinä päässyt. Molemmat alkiot olivat tuttuun tapaan alkaneet fragmentoitumaan, eikä loppujen lopuksi saatu mitään siirtokelpoista.

Ja jälleen kerran löydän itseni samasta tilanteesta, jossa toivo on viety enemmän kuin koskaan ja olen yksin pimeässä yhtä yksinäisen kohtuni kanssa. Kannattaisiko hei jo nyt ihan oikeasti luovuttaa?

Viimeinen hoito

Tällä kertaa minun on ollut todella vaikeaa alkaa kirjoittamaan tästä viimeisestä IVF-hoidosta, jonka saamme julkiselta puolelta. Olen huomannut, että mitä enemmän kirjoitan ja luen asiaan liittyviä kirjoituksia ja keskustelupalstoja, sitä enemmän elämäni pyörii tämän yhden asian ympärillä. Minun on helpompi olla, kun otan etäisyyttä asioihin ja annan niiden vaan tapahtua. Olen alkanut irrottautumaan tästä kamalasta elämänvaiheesta.

Luvattu kahden kuukauden jonotus IVF-hoitoon julkisella venyi taas viiden kuukauden mittaiseksi. Odotusta pidensi laboratorion ja klinikan muutto uusiin tiloihin. Tämän lisäksi hoito ei alkanut siitä, kun sain viimein ilmoittautua hoitoon, vaan piti tehdä taas uudet verikokeet ja varata aikaa hoidon suunnitteluun. Kaikki tämä, vaikka hoitoon ei tarvinnut tehdä mitään muutoksia, minkä tiesin hyvin etukäteen, mutta ilmeisesti lääkärit eivät.

Pahimmalta on tuntuneet lääkärin sanat, jotka toistuvat mielessäni päivittäin, että tämän enempää hoitoja ei ole luvassa heidän puolelta.

Emme ole sen arvoisia.

Kaikki alkoi lupaavasti. Punktio meni helpommin kuin ikinä, enkä kokenut pahempia kipuja missään vaiheessa. Julkinen puoli on ottanut käyttöönsä puudutuksen munasolukeräyksessä, enkä tuntenut yhtikäs mitään koko toimenpiteen aikana. Rauhoittavat lääkkeet tuntuivat myös potkivan paremmin kuin ennen. Olin rauhallinen ja kivuton ihanien hoitajien avustamana.

Punktion jälkeen kuulin loistavia uutisia, että yhteensä oli onnistuttu löytämään 18 munasolua. Myöhemmin kuulin, että näistä puolet oli lähtenyt jakautumaan, mikä oli paremmin kuin koskaan aiemmin hoidoissa.

Jostain syystä minulle päätettiin siirtää vain 3-päiväinen alkio. Siirtopäivänä elossa oli edelleen siirretyn alkion lisäksi 8 alkioita. Olin aivan innoissani. Kyllä näin suuresta määrästä olisi jonkun onnistuttava! Edellisellä kerralla vain 1-2 alkioita oli menetetty sen jälkeen, kun olivat onnistuneet alkaa jakautumaan.

Seuraavat uutiset pudottivat minut taas alas sinne suureen pimeään, josta olen löytänyt itseni niin usein ennenkin. Kaikista niistä pienistä oli onnistuttu pakastamaan vain yksi alkio. VAIN YKSI on jäljellä. Se yksi oli vain riisuttu pieni numero taulukossa ilman mitään selityksiä. Samalla tajusin miten epätodennäköistä on, että tuoresiirrossa saatu muutaman päivän ikäinen alkio olisi enää hengissä, jos kerta kuolemisprosentti on näin suuri.

Itkin kaikkien alkioiden kuolemaa sen saman päivän aikana, sen joka oli vielä sisälläni ja niiden jotka eivät ikinä edenneet pidemmälle. Samalla olen alkanut luopua toivosta. Yhteiskunta on luopunut meistä. Pian myös me itse.

Sokkokierto

Siinä kävi taas niin, että ei tullut oikein bongattua ovulaatiota varmuudella tässä kierrossa. Yhtä haasteellista siis kuin aiemminkin. Olin reissussa, kun sain vahvimmat viivat ja harmitus oli suuri, kun en ollut silloin kotona mieheni kanssa. Outoa oli, että hailakat viivat ilmestyivät testiin vielä kauan parempien viivojen jälkeen, aivan kuin ovulaatio olisikin ollut vasta edessäpäin. 1,5 viikon testaamiseen jälkeen kyllästyin tikkuihin ja luovutin, vaikka jonkunlaista positiivista koko ajan näyttikin. Tässä kuussa alkaa lääkkeellinen kierto ja laitan kaikki toiveeni siihen. Nyt sitten kaikki varpaat ja sormet ristiin, että tämä kierto kestäisi sen normaalin 28 päivää ja kuukautiset alkaisivat ensi viikolla. Tämä siitä syystä, että uusien työreissujen takia taas huhtikuussa PAS voi onnistua vain tähän väliin ilman suurempaa harmia töiden suhteen. Niin toivon, että onni olisi pitkästä aikaa taas meidän puolella.

Noin muuten raskaaksi jälleen tuleminen tuntuu aika utopistiselta ja kaukaiselta ajatukselta. Outoa ajatella nyt kuukausien jälkeen keskenmenosta, että se oli hetken aikaa myös meille totta. Olotilani on tasaantunut ja pystyn ajattelemaan menetystä ilman itkuun pillahtamista, mutta en ole oikein onnellinenkaan. Odotan muutosta ja ennen sitä tulen olemaan oman elämäni ulkopuolinen.

Älä tule ovulaatio

Kiirettä on pitänyt ja aika tuntuu liikkuvan nopeasti eteenpäin kohti seuraavaa kuukautta, jolloin alkaa taas lääkkeellinen kierto ja avautuu mahdollisuus uuteen oikeaan yritykseen raskautua. Kyllä sitä on taas odotettu. Tuntuu raastavalta ajatella, että keskenmenon takia menetin monta arvokasta kuukautta ja kiertoa.

Tänään on kp13 ja aloin pitkästä aikaa testailemaan myös ovulaatiota. Harmittavasti testi näytti hailakkaa plussaa. Harmi siksi, että olen tuhansien kilometrien päässä Suomesta ja miehestäni, ja olen kotona vasta 3 päivän kuluttua. Nyt täytyy vaan toivoa, ettei viivat vahvistuisi vielä pariin päivään. Olen aiemminkin saanut ovulaatiotesteihin hailakan plussan monen päivän ajan. Voi kunpa nytkin kävisi niin, kun sitä oikein sydämensä pohjasta toivoo.

Vuosipäivä

Aloitin tämän blogin melkein tasan vuosi sitten. Tasan vuosi sitten kävin myös läpi ensimmäistä koeputkihoitani. Vuodessa minulle on saatu aikaiseksi yhteensä vain kaksi tuoretta alkionsiirtoa. En ole tyytyväinen alkuunsakaan siihen palveluun, jota olen saanut yksityisellä tai julkiselta puolelta. Valtiotasolla ollaan nyt kovin huolissaan syntyvyyden laskusta. Näin ensalkuun voisin ehdottaa, että rahaa investoitaisiin nykyistä enemmän lapsettomuushoitoihin. Ensisynnyttäjien keski-ikä on noussut ja niin on samalla noussut myös pariskuntien määrä, jotka tarvitsevat tuekseen lapsettomuushoitoja. Tämän hetkisillä investoinneilla hoitoon pääsyä voi joutua odottamaan jopa 7 kuukautta niin kuin minä jouduin.

Julkisella puolella ei tunnu olevan yhtään kiire asian kanssa, vaikka itselleni tulee muutaman vuoden päästä jo 40 mittariin. Jokainen ohimenevä kuukausi, jolloin ei edes yritetä mitään, tuntuu hukkaan heitetyltä ja arvokkaalta tilaisuudelta. Viimeksi, kun olin lääkärissä, niin lähdin sieltä itkien pois. Lääkäriltä riitti vain sanat "kokeilkaa tässä kierrosta luomusti, joskus sellaisiakin ihmeitä tapahtuu". Se oli liikaa minulle ja kyynelkanavat avautuivat. Eivätkö he vieläkään tajua, etten voi saada luonnollisesti lasta. Itkin niin paljon, että muut potilaat luulivat varmaan, että olin juuri menettänyt lapsen. Tavallaan olenkin.

Koeputkihoidon jälkeen piti odottaa kaksi kuukautta ennen kuin ryhdyttiin tarkkailemaan ovulaation ajankohtaa, jotta voitaisiin harkita luonnolliseen kiertoon pakastetun alkion siirtoa. Jännitin paljon testaamista, koska kiertoni vaihtelee paljon ja olen saanut viime aikoina tosi epäselviä tuloksia. Ajattelin luottaa Clearbluehun, jota niin kovasti suositellaan. Clearblue näytti minulle 3 viikon ajan hailakkaa plussaa ja vilkkuvaa hymynaamaa. Ultrat osoittivat, että ei oltu lähelläkään ovulaatiota. Lääkäreille tuli jotenkin yllätyksenä, että minulla voi olla näin pitkiäkin kiertoja, vaikka olin ilmoittanut heille erikseen vuoden aikana ainakin neljä kiertoa, joiden pituus on 35-37 päivää. Kahden viikon hailakan plussailun jälkeen lääkäri ilmoitti tylysti, että turha tähän on mitään yrittää. Odotellaan taas kuukausi ja seuraava yritys voisi olla lääkkeelliseen kiertoon. Lähdin itkien menemään.

Tässä kuussa on siis napsittu sellaista lääkettä kuin Progynova, joka ilmeisesti estää ovulaation syntymisen. Mitä muuta se tekee - ei mitään hajua. Kukaan ei ole selittänyt tästä lääkkestä minulle mitään, mutta en välitä. Pääasia, että saataisiin nyt edes yksi alkio siirrettyä ennen Joulua.

Kohti uutta yritystä

Aika on mennyt hirvittävää vauhtia - niin kuin aina syksynä - ja taas ollaan uuden todellisen yrityksen kynnyksellä. Sain kunnalliselta hoidolta viestin digitaaliselle hoitopuolelle, että seuraavan kierron 1. päivästä voi taas ilmoittautua hoitoon lisääntymistieteenyksikköön. Minulla on vähän kaksijakoiset ajatukset seuraavasta yrityksestä. Mukavaa, että taas jotain tapahtuu, mutta en ole niin luottavaisin ja innostunein mielin niin kuin yleensä olen ollut munasolukeräykseen ja tuoresiirtoon tähtäävästä hoidosta. Pelkään ensinnäkin, että alkiot kuolevat sulatuksen aikana, jos sinne asti päästään. Suurin pelkoni kohdistuu kuitenkin ovulaation bongaamiseen. En ole viimeisen noin puolen vuoden aikana ole onnistunut löytää ovulaation ajankohtaa. Olen testaillut tikuilla, mutta tulos on aina epämääräinen. Ja tulos on sama suurin piirtein mihin kierron aikaan tahansa! Esimerkiksi tässä kierrosta testasin 12-16. päivät, joille sain kaikille haalean plussan. Tämän jälkeen 17. päivä oli selvä negatiivinen. 18-24. päivät jälleen haaleita plussia. Tästä eteenpäin en ole jaksanut enää testata, sillä se on niin turhauttavaa. Vatsassa ei ole ollut minkäänlaisia tuntemuksia, jotka auttaisivat edes vähän tunnistamaan, että mikä noista plussista on oikea plussa. Olen ihmetellyt, että miten muut potilaat selviävät tästä? Menevätkö jotkut ylimääräiselle ultrakäynnille yksityiselle asti vai onko muille ovulaation löytäminen vain niin helppoa?

Näiden pelkojen lisäksi olen lomamatkalla siihen aikaan, kun PAS:ia edeltävä ainoa ultra suurinpiirtein tulee olemaan. Mutta koska kiertoni on melko vaihteleva, on sille silti pienen pieni  mahdollisuus juuri oikeaan aikaan.

Oman elämänsä lääkäri

Tämä oli ensimmäinen kierto 10 kuukauteen, kun yritämme raskautta ns. sokkona. Aina aiemmissa kierroissa ovulaation ajankohta ja munasarjojen tilanne on tarkastettu yksityisellä ultrassa, joinakin kuukausina jopa kahdesti. Tällä kertaa päätin säästää ja en mennyt tuhlaamaan jälleen 150-300 euroa pelkästään tilanteen tarkastamiseen vähän kahdesta syystä: aiemminkaan tästä tarkastuksesta ei ole ollut paljon mitään hyötyä ja nyt on vain enää kaksi viikkoa aikaa ensimmäiseen käyntiin julkisella lapsettomuuspolilla.

Olenkin tässä kierrossa leikkinyt itse omalääkäriäni ja yrittänyt arvioida ovulaation ajankohtaa tekemällä useampia ovulaatiotestejä, sillä en pysty sitä fyysisesti mitenkään tunnistamaan. Tietysti juuri tässä kuussa testit ovat näyttäneet todella hailakkaa viivaa aina kp10-kp15 enkä ole pystynyt mitenkään varmuudella arvioimaan, onko ovulaatio nyt tapahtumassa vai ei. Täytyy siis testailla ainakin vielä toinenkin viikko, jos viivat alkaisivatkin vahvistumaan vähän myöhemmin. Joka tapauksessa toimiminen itse itsensä omalääkärinä ei tunnu olevan aivan niin helppoa kuin kuvittelin, vaikka olen oppinut tuntemaan kiertoni ja sen oikut melko hyvin viimeisen vuoden aikana. Kaikkien näiden ovulaatioihmettelyiden keskellä en voi taas kuin kiroilla itsekseni, että kuinka hemmetissä tämän maapallon suurin uhka on ylikansoitus, kun joillekin tämä lapsenteko on todellista rakettitiedettä!

Suuria toiveita en tästä kierrosta (taaskaan) elättele ja ajatukset alkavat olemaan jo vahvasti seuraavassa koeputkihoidossa. Vielä kaksi pitkää viikkoa ensimmäisiin vastauksiin seuraavasta askeleesta oman elämäni kuun valloituksesta.