Ollako vai eikö olla

Soitan lapsettomuusklinikalle: Raskaana ollaan, mutta on menossa kesken. Vähän helpottaa tieto, että meitä ei heitetä tilanteeni perusteella heti lahjasoluhoitojonon hännille. Keskenmenon takia joku saatetaan päästää kuitenkin ohi. No, yksi kuukausi sinne tai tänne. Olen odottanut kohta vuosikymmenen. Tai siltä ainakin tuntuu.

Sovimme niin, että tulen heti klinikalle verikokeisiin ja ultraan, jotta tilanne varmistuisi ja voisin alkaa hyvästelemään ihmeen, joka ei kovin kummoinen ihme ollutkaan. En saa omalle lääkärilleni aikaa vaan toiselle, joka on kerran tehnyt minulle inseminaation. Kurkataan sisälle ja ensin tulee vastaan lisää ruskeaa vuotoa. Ihmeekseni kohtu on säilyttänyt muotonsa eikä ole aivan tyhjä. Sisällä on pyöreä möykky, mutta ei sykettä, joka voisi näkyä jo näillä viikoilla (5+6). Alkio on hyvin pieni viikkoihin nähden. Aivan liian pieni (ajattelen). Ei varsinkaan mitään hännänalkua, jonka voisi erottaa 7. viikolla. En ole toiveikas, eikä lääkärikään näytä siltä. Menen verikokeisiin.

Koriongonadotropiini (hCG) on reilusti yli 6000 mIU/ml, mikä voi tarkoittaa huonoa tai sitten hyvää, jos hedelmöitys onkin tapahtunut todella paljon myöhemmin kuin miten olen laskenut. Toisaalta hCG-hormonin määrä on hyvin yksilöllinen, eikä yksi luku kerro vielä mitään. Nyt odotetaan pari päivää. Viimeinen tuomio tulee seuraavan verikokeen tuloksen ja ultran myötä. Aloitan mielessäni hiljaisen hyvästelyn.

 

Fragmenteista viallinen

Pyysin julkiselta puolelta selvitystä, että miksi niin lupaava hedelmöityshoitoni oli tuottanut vain kaksi siirtokelpoista alkiota.

Solubiologi yllätti minut eräs päivä puhelullaan kesken sellaisen työpäivän, jota ei muuten muistaisi. Mukava nainen kertoi, että hoidossani oli havaittu voimakasta alkioiden fragmentoitumista, minkä takia viljelyä ei voinut jatkaa. Ymmärsin heti, että ensimmäisen hoitoni epäonnistuminen oli varmasti johtunut samasta syystä. Haastoin biologia, että kannattaako tästä ilmiöstä huolestua varsinkin, kun se näyttää tapahtuneen jo kahdesti. Hän ei osannut sanoa selkeää vastausta, sillä toinen hoito oli kuitenkin tuottanut useamman laadukkaan alkion. Tässä saattoi kuitenkin piileä juurisyy sille, että miksi kohdallani raskautuminen on niin hankalaa. Vaikka onnistuisimme hedelmöittymään luonnollisesti, on todennäköistä, että alkio sisältää näitä fragmentteja, jotka aina pilaavat raskauden jatkumisen.

Tämä tieto oli jollain tavalla helpotus. Olen syyllistänyt itseäni ja meitä liian monta kertaa siitä, että en vaan osaa tulkita ovulaatiotestejä oikein, tai että ajoitus on jotenkin muuten aina väärin. Biologin soiton jälkeen en ole enää kertaakaan itkenyt sitä, että kuukautiset ovat alkaneet. Olen katsonut vihdoin totuutta peiliin; minä en voi ikinä tulla raskaaksi. Tämä tarkoittaa sitä, että toivo on viimein menetetty. Jonkunlainen lasti on pudonnut harteilta. Asia harmittaa ja v*tuttaa edelleen, mutta en enää itke sen takia. Ystävät, jotka ovat nyt viimeisen puolen vuoden aikana tulleet raskaaksi tai synnyttäneet olen kylmästi laittanut ohisektoriin, mikä tarkoittaa, että olen lopettanut heidän seuraamisen instagrammissa ja facebookissa, sekä välttelen totta kai myös tapaamista tosielämässä. Olen itsekkäästi keskittynyt vai omaan jaksamiseen ja asioiden tekemiseen, joista minulle tulee hyvä olo. Tämä on julmaa ja kylmää muita kohtaan, mutta minua ei enää kiinnosta kuin oma selviäminen - vain näin suojelen itseäni itseni tuhoamiselta.

Siirtopäivä

Aika menee hurjaa vauhtia. Juurihan olin punktiossa ja tänään on jo alkionsiirtopäivä. Tällä kertaa olen kuullut vain hyviä uutisia tuloksista ja olen ollut lähes varma koko ajan, että alkionsiirto tapahtuu juuri tänään. Kaiken kaikkiaan ICSI-menetelmällä hedelmöittyi 9 kpl yhdestätoista kypsästä munasolusta, mikä on järisyttävän hyvä tulos tällaiselle, jolle edelliskerralla oli saaliina vain yksi kunnolla jakautunut munasolu. Tällä hetkellä yksi alkio on laitettuna pakastimeen, yksi siirrettävänä kohtuuni tänään ja loput jatkoviljeltäviksi. Muiden kohtalo selviää vasta myöhemmin.

Alkionsiirto on nopea tapahtuma. Ensin saa tietää labratulokset, jotka saa kuulla henkilöllisyystodistuksen esittämisen jälkeen. Olin yhtä hymyä, kun labratyöskentelijä kertoi viimeisimmän tilanteen. Tässä vaiheessa alkoi taas kurkkua kuristaa koko tuleva toimitus liikutuksen takia. Sitten housut alas ja ylös tuolille, kylmää metallia sisään samalla kun painetaan ultralaitteella vatsaa ja tietysti täynnä olevaa virtsarakkoa. Olin juonut vain kolme lasia vettä, mutta silti piti keskittyä kunnolla siihen, ettei liiku tai tapahdu jotain vielä nolompaa, kun rakkoa painetaan sillä tavalla kunnolla. Julkisella puolella ei potilaille ole omaa näyttöä, josta voisi seurata toimenpiteen kulkua. Sokkona olin mukana tilanteessa, kaikki oli ohi ennen kuin tajusinkaan ja vähän hölmistyneenä nousin lähteäkseni. Toivotettiin paljon onnea, onnea, onnea - tallensin niistä jokaisen kuiskauksena pienelle matkalaiselle. Lähdin sairaalalta sisimmässäni tunne jostain arvokkaasta, jota tästä päivästä alkaen kannan niin varovasti, rakastaen ja hellästi kuin vain tiedän.

PP3

Nyt eletään sitten piinapäiviä ja päivää nro 3. Raskaustesti minun tulee tehdä pp12. En ole ajatellut tehdä yhtään testiä sen aikaisemmin kahdesta syystä: 1) Kiertoni on ollu viime aikoina vain 25-26 ja epäilen kuukautisten alkavan kuitenkin hyvissä ajoin ennen virallista testipäivää 2) Haluan olla tässä onnellisuuskuplassa niin kauan kuin siihen on mahdollisuus. Totta puhuen pelkään testin tekemistä ja vain yhden viivan näkemistä niin hirveästi, etten ole varma pystynkö siihen edes pp12:na.

On jo viikko siitä, kun olin punktiossa. Viikko on mennyt hujauksessa ohi osittain kovien työkiireiden takia. Silti tuntuu siltä, että siitä on jo ikuisuus, kun pistin koeputkihoidon ensimmäisen piikin nahkaani. Töissä on hurja kiire, koska joululoma on aivan nurkan takana. Kolleegat ovat todella stressaantuneita ja olen yrittänyt parhaani, ettei heidän stressinsä tarttuisi minuun ja vaikuttaisi näin pikkuisen alkutaipaleeseen. Minun on vaikeaa ottaa suurempia paineita nyt töistä, sillä omassa elämässäni käyn läpi jotain niin paljon tärkeämpää. En osaa yhtään olla muiden tahdissa, jotka tuntuvat nauttivan hektisyydestä.

Alkiolla on kriittiset hetket menossa, sillä nyt viimeistään sen tulisi kiinnittyä kohtuuni. Yön aikana tunsin nipistyksen tunnetta alavatsalla, mutta mahdotonta sanoa liittykö se edelleen herkkiin munasarjoihin vai onko jotain uutta tapahtumassa. Jos en paremmin tietäisi, niin olisin epäilleeni olleeni raskaana jo punktiopäivästä saakka. Vatsa on ollut turvonnut ja rintoja on aristellut tähän päivään saakka. Vaikea olisi tunnistaa alkaneen raskauden oireita näiden nykyisten vaivojen seassa.

Pidä kiinni pikkuinen

On oikeastaan aika omituinen ajatus, että pikkuiseni on näiden menneen viiden päivänä aikana hedelmöittynyt ja kehittynyt pieneksi alkioksi monen kilometrin päässä munajohtimistani. Kaukana sieltä, jossa sen kuuluisi olla. Koen koeputkihoidon kokonaisuudessaan erittäin hämmentävänä ja ihmeellisenä asiana, mutta miten muutenkaan kuvailla elämän syntyä - varsinkin, jos se tehdään helmimaljalla laboratorio-olosuhteissa. Tänään ei tarvitse ajatella möykkyä enää helmimaljalla, sillä nyt se on jo löytänyt tiensä kohtuuni.

Siinä vaiheessa, kun olin taas takaisin klinikalla ja laboratorion henkilökunta kertoi alkion kehittyneen hienoksi blastokystiksi (alkiorakkula) viikonlopun aikana, oli vaikeaa lausua kiitosta ääni värisemättä. Ajattelin, että romahdan liikutuksesta jo ennen kuin pientä saadaan edes siirrettyä. Onnistuin ryhdistäytymään, kun sain alkaa selostamaan lääkärille punktion jälkeen piinaavista kivuista. Niiden muisteleminen tyrehdyttää suloisimmatkin onnen kyyneleet. Lääkäri ultrasi, mutta ei löytänyt mitään erikoista syytä koville kivuille. Päinvastoin hän kertoi ainakin toisen munasarjan toipuneen oikein hyvin. Toisessa näkyi jonkun verran nestettä, mutta ei niin paljon, että olisin saanut mitään erityisiä lisäohjeita sen hoitamiseen.

Alkion siirto toimenpiteenä meni kivuttomasti. Siirto tehtiin ohuella katetrilla, joka näytti maailman pisimmältä ja terävimmältä neulalta (huh, ei olisi pitänyt katsoa). Ainoa asia, joka tuntui vähän ikävältä oli se, kun ultralaitteella piti painaa hyvän näkyvyyden saamiseksi alavatsaani, joka painoi virtsarakkoani, ja joka taas kiusasi edelleen arkoja munasarjojani. Purin huultani ja saatoin jopa pidättää hengitystäni siihen asti, että lääkäri kertoi alkion olevan paikoillaan. Hoitaja näytti minulle ruudulta, että mihin kohtaan kuului katsoa. Siinä kohtaa loisti valkeana pieni piste - aivan kuin pikkuinen tähti olisi juuri syntynyt elämään sisälläni. Ja niinhän se onkin.

Kunhan vaan nyt kiinnittyisit, pitäisit tiukasti kiinni.
.

Viesti klinikalta

Näin aamuyöstä levotonta unta, että olin klinikalla selvittämässä ainokaisen munasoluni tilannetta. Muistan, kuinka tiirailin mikroskoopilla helmimaljan elämän atomia ja pystyin erottamaan sen jakautuneen monisoluiseksi blastokystiksi. Tunsin valtavaa onnea ja helpotusta. Uni halusi rauhoittaa yöllä vellovaa mieltäni mahdollisista huonoista uutisista, jotka odottaisivat minua aamulla.

Heräsin ja katsoin heti kännykkääni, joka vilkkui sappuneesta viestistä. Olin pettynyt, että olinkin nähnyt vain unta ja avasin viestin hätäillen. Sydämeni värähti sisäänpäin. Hedelmöittynyt munasoluni on jakaantunut alkioksi! Toivo elää siis yhä ja ajanvaraukseni tiistaille alkion siirtoon pidetään voimassa. Kuinka jotain niin pientä voi rakastaa jo näin paljon?