Toipuminen

Perjantaina toipuminen punktiosta lähti tosi hyvin käyntiin, eikä kamalia kiputiloja päässyt enää syntymään. Hoitaja sanoikin minulle, että on tärkeää ottaa kipu heti hallintaan, ettei se pääse ottamaan yliotetta. Ote taidettiin saada vahvemmilla kipulääkkeillä, joita otin vielä muutaman myöhemmin illalla osittain varmuuden vuoksi.

Olo oli niin hyvä, että pääsin hyvin liikkumaan jo samana päivänä kuin punktio oli. Seuraavana päivänä pääsin jo pidemmälle kävelylle eikä tarvinnut edes jatkaa vahvempaa lääkitystä. En edes tiennyt, että punktion jälkeen vatsa ei turpoa välttämättä ollenkaan ja näin onnekkaasti näyttää käyneen kohdallani nyt. Ihanaa, kun ei tarvitse yhtään spekuloida, että onko hyperimahaa vai ei, kun vatsa näyttää kerta täysin normaalilta. Ainoa mikä on vaivannyt eilisestä lähtien on muun vatsan oireilu, mikä tuntuu kertovan herkkyydestäni vahvoille kipulääkkeille.  Samankaltainen vatsakipu vaivasi minua monta päivää ensimmäiselläkin kerralla. Vointi oli loppujen lopuksi parempi kuin eilen ja pääsin normaalisti töihin. Tällä kertaa siis 2 päivän sairasloma riitti mainiosti.

Seuraava varattu aika sairaalaan on keskiviikolle, jolloin on tarkoitus tehdä tuore alkionsiirto. Tämä tarkoittaa siis, että alkio olisi 5 päivän ikäinen blastokysti. Aikavaraus on edelleen voimassa, eli tulokset näyttävät lupaavilta :)

Punktioraportti nro 2

Voi että miten onnellinen olen tästä päivästä, vaikka hädin tuskin olen toipunut punktiosta ja kipujakin on. Niin hyvin kaikki kuitenkin meni, etten voi kuin hymyillä. Seuraa punktioraportti nro 2.


Yöllä näin tosi outoa unta, jossa kerrottiin, että minun tulisi pistää jotain hormonia vielä ennen munasolukeräystä tunnin välein yön aikana. Heräsin paniikissa, että mitä lääkkeitä olen unohtanut ottaa ja missä ne oikein ovat. Nopeasti tajusin, että oli punktiopäivän aamu ja mitään pistoksia ei ole tarvinnut tehdä enää kahteen päivään.


Mies ja minä lähdimme hyvissä ajoin sairaalaa kohti aamulla, jotta ei tarvitsisi stressata parkkipaikan löytämisen kanssa. Hoitaja oli heti vastassa käytävällä ohjaamassa lepohuoneeseen ja mies käskettiin siltä istumalta labraan antamaan siemennestenäytettä. Samainen hoitaja tuli selvittämään, että mitä tapahtuu seuraavaksi ja että olisin vasta kuudes punktiojonossa, mikä tarkoitti sitä, että odottamaan joutuisi toista tuntia. Tämä ei haitannut minua yhtään, sillä olen edelleen siinä moodissa, että kiirettä ei ole tässä valmiissa maailmassa mihinkään (aah, miten tälläinen zen-olo onkaan auttanut minua hanskaamaan työpaineet- ja kiireet paremmin). Hoitaja oli tietoinen, että tämä on punktio nro 2 minulle ja aloin paasaamaan siitä, kuinka kipuinen olin 1. kerran jälkeen virtsaamisongelmia myöten. Ei jäänyt kellekään epäselväksi, että kuinka kamalaa oli ollut :)


Esilääkityksenä sain särkylääkettä ja otin myös vapaaehtoisen rauhoittavan. Sitten vaihdoin sairaalavaatteet päälle ennen kuin lääkkeet humahtaisi päähän. Kun mies tuli takaisin, minulla heitti mukavasti päästä ja olin tosi hyvällä tuulella, eikä tosiaan jännittänyt ollenkaan. Kahden tunnin odotusaika meni supernopeasti, vaikka en kyennyt juuri keskittyä ja lukea mitään rauhoittavan takia. Kun minut vihdoin tultiin hakemaan toimenpiteeseen, niin silloin tunsin ensimmäisen kunnon jännityksen kouraisevan vatsasta. Tässä vaiheessa mies lähti kaupungilla käymään asioilla ja oltiin sovittu, että palaisi sitten parin tunnin kuluttua.


Itse toimenpidehuoneessa sain heti lisää rauhoittavaa ja kipulääkkeitä. Mieli oli todella rauhallinen ja en pelännyt kohdun seinämän lävistävää neulaa ollenkaan. Hoitaja otti tosi mukavasti minut huomioon koko toimenpiteen ajan ja sain kehuja lääkäriltä, että kuinka helppoa hänen oli työskennellä, kun olin niin rauhallinen ja paikoillaan. Tällä kertaa ei tullut puudutusta, mutta tästä huolimatta en kokenut mitään kovin pahaa kipua kertaakaan. Toki neula nipistää ja keräys tuntuu hiukan epämiellyttävältä, mutta kaiken kaikkiaan toimenpide oli melko helppo ja hyvillä mielin jätin toimenpidehuoneen.


Sitten alkoi itselleni se jännittävin vaihe, että kuinka kipeäksi tulisin punktion jälkeen. Tälläkin kertaa munarakkuloita oli nimittäin toistakymmentä. Ennen kuin ehdin kunnolla edes istua takaisin lepohuoneessa, hoitaja tuli ilmoittamaan, että olivat löytäneet 13 munasolua kaikista niistä kerätyistä rakkuloista. 13! Maailman ihanin onnekkain epäonnennumero! Olin todella tyytyväinen tulokseen ja hoitajakin iloitsi niin hyvästä saaliista. Voisiko todennäköisyydet olla kerrankin meidän puolella?


Noin tunti punktion jälkeen minulle alkoi valitettavan tutusti kipu yltymään kovaksi siltä puolelta, jolta munarakkuloita kerättiin enemmän. Siinä vaiheessa, kun aloin kiemurtelemaan kivusta, oli pakko ilmoittaa hoitajille, että nyt tarvitsee jotain vahvempaa kuin Panadolia. Onneksi olin kertonut tarinani edellisestä punktiosta ja hoitaja ymmärsi heti antaa Tramalia. Mikä ihana tunne, kun kipu alkoi hellittämään tämän lääkkeen turvin.


Olin lopulta viimeinen sen päivän potilaista, joka pääsi lähtemään kotiin, sillä kivut olivat sen verran kovat. Taaskin jäi hieman ihmetyttämään, että miten muut tuntuvat pääsevän niin paljon helpommalla. Pääsin silti lähtemään erityisen hyvillä mielin kotiin, sillä sain reseptin vahvemmasta lääkkeestä kotiinvietäväksi. Tästä piti jonkun aikaa keskustella, mutta sain tahtoni lävitse. On niin paljon mukavempaa olla kotona toipumassa, kun on kunnon lääkkeet varmuuden vuoksi. Toistaiseksi kivut ovat nyt hallinnassa ja ovat paljon miedommat kuin viimeksi, eikä ole edes tarvinnut tukeutua kolmiolääkkeeeseen. Tämä punktiokokemus on ollut kaiken kaikkiaan monta kertaa parempi kuin ensimmäinen :) 10 pistettä siis julkisen puolen munasolukeräystoimenpiteelle ja sen henkilökunnalle.

Kp6 ja ajatuksia uudesta hoidosta

Ajattelin listata vähän tuntemuksia tästä juuri alkaneesta koeputkihoidosta, joka on meille järjestyksessään jo toinen:

• On se totta, että kun yhden hoidon on jo kertaalleen suorittanut, eivät piikit ja piikitykset tunnu juuri enää oikein miltään. Toki piikit pistävät, mutta tilanne ei hermostuta yhtään. Työnnän lääkkeen sisään ajattelematta pistääkö vai ei, eivätkä kädet hikoa niin kuin ensimmäisessä hoidossa. Viime marraskuussa saatoin istua ruisku kädessä useamman minuutin ajan ihmettelemässä, että milloin viitsin laittaa. Nyt olen suorittanut kaiken ennätysnopeasti - kynän korkki auki, piikki kiinni kynään, lääkkeen annostus ruiskuun, vatsapoimusta kiinni ja eikun menoksi.

• Tälläkään kertaa en ole saanut mitään sivuoireita lääkkeistä - toisaalta onkin vasta neljäs lääkkeellinen päivä.

• Ensimmäisellä kerralla hoito oli lähestulkoon mielessä vähintään kerran tunnissa. Tällä kertaa hädin tuskin muistan illalla, että on pistämisen aika. Toisena päivänä melkein unohdin kokonaan ja myöhästyin ajankohdasta yli puoli tuntia. Toivottavasti vähänlaisella stressaamisella olisi myönteinen vaikutus lopputulokseen.

• Viime kerralla mietin jonkun verran punktiota itse toimenpiteenä. Silloin ei tullut mieleenkään, että tuska alkaisi vasta punktion jälkeen. Nyt minua eniten mietityttää, että kuinka monen päivän sairaslomalla selviän. Sairaalasta kerrottiin, että tiedossa olisi vain 2 sairaslomapäivää. Viimeksi vielä neljäntenä päivänä oli liikkuminen vaikeaa, eli ajattelin neuvotella enemmän sairaslomapäiviä kuin luvatut kaksi. Niin toivon, että selviäisin pienemmillä kivuilla tällä kertaa. Toisenlainen lääkitys voi tässä auttaa.

• Minua stressasi todella paljon kesän alussa töiden suhteen, että minun pitäisi peruuttaa jotain jo luvattuja työmatkoja, sillä alkukesä oli superhektistä aikaa töissä. Töiden takia ei oikeastaan haitannut yhtään, että hoito siirtyi, sillä olisin joutunut todella haastaviin ja epämukaviin tilanteisiin. Nyt onneksi tilanne on hiukan helpompi ja minun ei tarvitse peruuttaa mitään isoja tapaamisia töissä sairasloman takia. Muutaman palaverin uudelleenjärjestely tuottaa hiukan haasteita, mutta eiköhän sekin jotenkin järjesty.

• Ensimmäisellä hoitokerralla mietitytti kovasti, että miten selviän kaikista juhlimishaasteista, sillä oli pikkujouluaika :) Juuri nyt punktion sairaslomani aikaan on ystäväni suuret juhlat, joita ollaan suunniteltu yli puolen vuoden ajan ja minultakin odotetaan ohjelmanumeroa ja kyydityksiä ja jos mitä. On ollut todella vaikeaa olla kertomatta, että en pääsekään mukaan. En ole vielä keksinyt, että miten hoidan koko tilanteen. Olen nyt vain yrittänyt livistää muilla tekosyillä kaikista tehtävistä ja voin vain kuvitella, että mitä jotkut saattavat jo ajatella minusta. On vaan pakko laitettava hoidon tällaisten asioiden edelle ja olla välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä. Juhlatoimikunnassa on niin paljon ihmisiä, joita en tunne ollenkaan ja ymmärrettävästi en halua tuoda tätä asiaa esille siinä ryhmässä. 

• Viimeksi tuskailin siitä, että aika menee niin hitaasti hoidon alettua. Nyt jotenkin minulla ei ole kiire mihinkään ja annan päivien lipua ohitseni hitaasti, nopeasti tai sillä tahdilla kuin ne nyt menevätkin. Olen niin turtunut odotukseen ja epäonnistumisiin, että olen oppinut olla kiirehtimättä. Itse matka voi olla nimittäin paljon parempi kuin se mihin se lopulta päättyy.

Vointeja

Vaikka olen kuinka juonut vettä ja levännyt, en ole vieläkään täysin toipunut punktiosta. Kaksi päivää olin täysin sänkypotilaana, kolmantena päivänä lähdin ensimmäisen kerran liikkeelle, neljäntenä vähensin särkylääkkeitä ja viidentenä menin viimein töihin pienissä kivuissa. Suurin haitta toipumisessa on ymmärtääkseni elimistön kuivuminen, sillä kaikki saatavilla oleva ylimääräinen neste kerääntyy punktioitujen munarakkuloiden tilalle ja aiheuttaa kivut siellä. Tämän lisäksi vatsani ei ole toiminut toimenpiteen jälkeen aivan normaalisti. Kivistävä ja kramppaava vatsa yhdistettynä munasarjavihlontaan ei ole ollut kokemuksena sieltä mukavimmasta päästä. Välillä en ole ottanut selvää tuleeko kipu munasarjoista vai suolesta, vai onko toisen kipuilu seuraus toisen oireilusta. Kaikista inhottavimpana koin kuitenkin sen, että punktiopäivänä virtsaaminen vihloi todella voimakkaasti munasarjoihin saakka ja kipulääkkeet eivät tuntuneet toimivan kotona enää ollenkaan. Juomisen takia vessassa piti rampata koko ajan, eli koko päivä oli yhtä suurta tuskaa ja epävarmuutta siitä, että mikä on normaalia ja mikä ei. Sen päivän iltana olinkin jo melkein lähdössä päivystykseen asian takia, sillä pelkäsin saaneeni ihmeellisesti  jonkun pahemman luokan virtsainfektion toimenpiteen yhteydessä. Seuraavana aamuna onneksi kipu ei ollut enää aivan samaa luokkaa ja puhelu klinikan hoitajan kanssa rauhoitti mieleni.

Olen luullut koko aikuisikäni, että minulla on melko kivuliaat kuukautiset. Näiden kipujen rinnalla ne eivät ole juuri mitään. Ja kuukautiskipuihin auttaa sentään 800mg buranaa hyvin. Voisin kuvitella, että endometrioosi voisi aiheuttaa juuri tällaista epätoivoista kipua ja vihlontaa alavatsassa. Kaikki sympatiat tästä vaivasta kärsiville.

Lääkäri teki siinä kyllä aikamoisen virhearvion, että olisin ollut työkykyinen toimeenpiteestä heti seuraavana päivänä. Tämän kokemuksen myötä pyytäisin mahdolliseen seuraavaan kertaan vähintään neljän päivän sairasloman, sekä reseptin johonkin paljon voimakkaampaan kipulääkkeeseen. Voihan toki olla, että minulla oli vain huonoa tuuria. Klinikan muut naiset, jotka olivat tulleet samaan toimenpiteeseen, eivät valitelleet kivuista punktion jälkeen yhtään - toisin kuin minä heidänkin edestä. Kuten mainitsin aiemmassa kirjoituksessa, tunsin operaation aikana yhden todella voimakkaan vihlonnan, joka oli ihan eri luokkaa kuin itse munarakkuloiden imurointi. Ehkä silloin tapahtui jotain, joka saattoi aiheuttaa verenpurkautuman ja hyytymän, joka on alkanut painaa hermoa. Kaikki tämä on toki pelkkää spekulaatiota ja ehkä saan jonkun vastauksen kipuiluun, kun tapaan lääkärin huomenna alkion siirron yhteydessä.

Punktio ohi, kivut ei

Nukuin yön ennen punktiota rauhallisesti, mutta heräsin ennen kellonsoittoa, mikä on todella harvinaista minulle. Olin odottanut, että nyt viimeistään aamulla jännittäisi jo paljon enemmän, mutta edelleen olin rauhallinen ja odottavaisin mielin.

Saavuimme miehen kanssa klinikalle hyvissä ajoin n. puoli tuntia ennen suunniteltua aikaa. Mies lähti antamaan omaa näytettä ja minulle laitettiin kanyyli käsivarteen, sekä annettiin selostus toimenpiteen kulusta. Olimme päättäneet miehen kanssa, että hän voi mennä välillä töihin ja noutaa minut myöhemmin lounastunnilla.

Kanyylin laittaminen ei tuntunut oikeastaan lainkaan ja sain heti sen perään pari Panadolia. Pian minut kutsuttiinkin jo toimenpidehuoneeseen. Itse toimenpide eteni tosi ripeästi. Samaan aikaan, kun lääkäri ultrasi sain kipulääkettä ja rauhoittavaa suoraan suoneen. Rauhoittava humahti nopeasti päähän ja silloin olikin lääkäri jo laittamassa puudutetta, joka yllätyksekseni ei tuntunut miltään. Itse punktion tunsin kyllä, mutta en sen aikana tuntenut oikeastaan kuin kerran todella voimakkaan vihlonnan, joka sai minut värähtämään kivusta. Hoitaja huomasi tämän ja sain heti lisää kipulääkettä ja rauhoittavaa. Punktio oli ohi muutamassa minuutissa ja pian pääsin lepohuoneeseen pötköttelemään.

Mikä tuli yllätyksenä, oli valtavat kivut munasarjoissa heti toimenpiteen jälkeen. Vatsaa pakotti todella paljon, ja pian minulle valkeni, etten mitenkään olisi kotiinlähtökunnossa vielä ensimmäisen tunnin aikana. Olin vähän kateellinen huoneen naapurille verhojen takana, sillä hän ei valitellut toimenpiteen jälkeisiä kipuja lainkaan. Naapuri lähtikin varmaan tunnin ennen minua, vaikka aika oli ollut jälkeeni. Valittelin kovia kipuja hoitajille ja sain maksimimäärät kaikkia mahdollisia kipulääkkeitä, jotka veivät pahimman terän kivusta n. 1,5 tunnin jälkeen. Silloin uskaltauduin myös ensimmäisen kerran vessaan. Vessakäynti meni hyvin, joten tein päätökseni kotiinlähdöstä kivuista huolimatta. Olin hiukan huolissani, sillä saisin ottaa seuraavat kipulääkkeet vasta niin monen tunnin kuluttua.

Kotona kivut eivät ole juuri hellittäneet, vaan ovat yhä todella voimakkaat. 1g Panadolia ja 800mg Buranaa ei helpota oloa yhtään. Vessassa käynti on myös äärimmäisen epämiellyttävää, sillä kipu munasarjoissa on niin voimakasta. Soittelin jo klinikalle kysyäkseni, että onko tämä täysin normaalia, mutta klinikka oli mennyt jo kiinni, eikä puheluuni vastattu. Nyt pähkäilen, että lähdenkö soittamaan HUS:in päivystykseen vai en. Ajatus päivystykseen lähtemisestä hirvittää minua, sillä en kykene edes seisomaan suorassa ja vain köpöttelemään tuskaliaasti eteenpäin.

Kunpa huomenna kaikki olisi paremmin.

2. IVF-ultra

Eilen oli koeputkihoidon 2. ultrakäynti ja samalla viimeinen kontrolli ennen punktiota. Punktio sovittiin tämän viikon torstaille.

Minulta löytyi useampi suurempi folliikkeli ja edelleen monta pientä. Ihana oli kuulla, että ollaan jo aivan loppusuoralla piikitysten kanssa. Eilen olivat viimeiset annokset Bemfolaa ja Orgalutrania. Tänään laitetaan enää irrotuspiikki, eli Gonapeptyl, joka ajoitetaan tasan 36 tuntia ennen punktiota. Gonapeptylin pitäisi olla vastaavanlainen piikki ja toimenpide kuin Orgalutran, eli en sitä yhtään jännitä. Mikä taas vähän jännittää, on edelleen tuo suuri munarakkuloiden lukumäärä, mikä aiheuttaa pientä vaaraa hypersimulaatiosta. Tästä syystä minulle määrättiin myös Ovitrelliä keräyksen yhteyteen. Lääkärin mukaan tämän lääkkeen kanssa hypersimulaation riski on todella pieni, jos ollenkaan. Ei auta muu kuin luottaa lääkärin sanaan.

Eilen myös alkoivat ensimmäiset tuntemukset, että jotain epätavallista on käynnissä. Vatsan alueella on ollut pientä kipua munasarjoissa, varsinkin vasemmalla puolen. Ylimääräistä turvotusta en ole juuri huomannut.

Tänään kivut ovat voimistuneet ja liikkumisen kanssa on pitänyt olla jo ihan eri tavalla varovainen. Vielä pärjään töissä ihan ok, mutta päivällä ehti käydä mielessä pariin kertaan, että pitäisikö tehdä loppuaika ennen punktiota työt etänä makuuasennossa. Hoitaja myös suositteli, ettei kannata harrastaa mitään liikuntaa, jossa hypitään tai tehdään kiertoliikkeitä, muutama päivä ennen ja jälkeen punktion. Tämä siitä syystä, että munajohtimet voivat kiertyä, jos niitä rasittaa väärällä tavalla. Jos näin kuitenkin kävisi, niin tapahtunut vaatii aina leikkaushoitoa. Otin varoitukset tosissaan ja aion olla koko viikon levossa töissä käymistä lukuun ottamatta. Olotila on jo muutenkin sellainen, ettei edes tee mieli lähteä rehkimään, sillä tuntuu, että kävelykin pitää tehdä normaalia rauhallisemmin.

Kp4 ja ajatuksia punktiosta

Kp4 - vasta! Aika matelee tappavan hitaasti. Mutta omaa syytäni, kun ajoitin koeputkihoidon sellaiseen kohtaaan elämässäni, kun ei ole suuria suunnitelmia ja töissä rauhallista. Työkiireet saisivat mielen muualle, mutta näyttää siltä, että saan keskittyä lähinnä kellon sekuntiviisareiden etenemiseen ainakin seuraavan viikon. Ehdin jo toivoa, että olisi jo punktiopäivä, että saisin jotain jännitystä elämääni. Punktiopäivänä saatan toivoa jotain aivan muuta.

Olen lukenut paljon muiden kokemuksista punktiosta. En osaa jännittää toimenpidettä ainakaan vielä kovin paljon. Polyypin poisto kohdusta oli minulle tosi helppo toimenpide ja lääkärin mukaan tuntemuksilta punktio pitäisi olla melko samanlainen. Jännitin polyypin poistoa turhankin paljon ja nyt yritän mennä toimenpiteeseen paljon rennommalla otteella. Jos nyt sinne asti päästään! Huomenna on nimittäin 1. ultra-aika, jossa katsotaan miten Bemfola on vaikuttanut munarakkuloiden kasvuun. Minulla on luottavainen olo siitä, että lääke on tehonnyt hyvin. Olen lävistänyt nahkani nyt kolme kertaa piikillä, ja en ole saanut minkäänlaisia oireita lääkkeestä, ei mielialavaihteluita eikä mitään outoja tuntemuksia tai turvotuksia vatsan alueella. Henkisesti tämä ei ole ollut vielä yhtään rankkaa, mutta tätä puolta koetellaan varmaan enemmän sitten myöhemmin.