Ihmeitä tapahtuu sittenkin meille

Herään aamulla. Istahdan hetkeksi sängylle, ja kannustan itseäni uuteen pettymykseen. "Et ole raskaana, mutta tulet kestämään sen. Aivan niin kuin ennekin. Haavekuplasi puhkeaa nyt, mutta sinulla on vielä toivo lahjasoluista." Olen ostanut kaupan halvimman liusketestin. Pissaan muovimukiin, dippaan testin nesteeseen ja lasken viiteentoista. Laitan testin huolettomasti lavuaarin reunalle odottamaan. En katso testiin vaan nousen vaa'alle (hmm, miksi olen laihtunut kilon?). Minuutti on kulunut. Kai siihen testiin voisi nyt vilkaista. Ihan sama. Testissä on kuitenkin vain yksi viiva. 

Katson testiin, katson itseäni peilistä, katson testiin. Riennän ulos kylpyhuoneesta mieheni luo: 

"Olen raskaana!"

Ihme on tapahtunut meille, enkä voi vieläkään käsittää sitä.

Yksi niistä testipäivistä

Tiedättekö sen tunteen, kun on pakko tehdä raskaustesti virallisena testipäivänä, vaikka kuukautiset ovat alkaneet jo pari päivää sitten (pp12)? Ei täriseviä käsiä, ei hakkaavaa sydäntä ja tikkuun osuu vaihteeksi 100%:n osumatarkkuudella. Tämän jälkeen vähän huolimaton ja epäkiinnostunut vilkaisu toisella silmällä puoliksi tyhjään ruutuun. Viimeiseksi tikun tunkeminen nopeasti roskikseen niin syvälle kuin viitsii tahraamatta käsiä. Tällainen oli minun virallinen testipäiväni. Yksi niistä monista samanlaisista. Tyylipuhdas nega. Ei siis mitään normaalista poikkeavaa. Tähän on tottunut, mutta aina yhtä vaikeaa hyväksyä.

Tämä marraskuu on ollut paljon vaikeampi kuin tämän vuoden elokuu, jolloin jouluna keskenmenneen vauvani olisi pitänyt syntyä. Kauhulla odotan joulukuuta saapuvaksi. Tänä vuonna tähän aikaan olin raskaana ensimmäistä kertaa, olin onneni kukkuloilla – sain maistaa hetken unelmieni elämää. Mieleeni on palautunut niitä päiviä ja tapahtumia, kun olin jo raskaana viime vuoden marraskuussa ja joulukuun alussa. Näitä tilanteita muistellessani pehmeä rauha ja onni laskeutuu mieleeni. Tämä oli sitä aikaa, kun elämääni löytyi harmaiden päivien pohjalta kirkasta valoa. Pehmeä ja rakkauden täyteinen olo vaihtuu raastavaan tyhjyyteen särkien sydämeni yhä uudelleen, kun mustat tapahtumat joululta pyyhkivät kaiken ihanan tunteen pois toimittaen tilalle vain surua. En ole jollain tasolla vieläkään yli keskenmenosta. En varmaan ikinä tule olemaan.

Jos tässä kuussa olisi alkanut raskaus, sen tuoma lohdutus olisi varmasti vaihtanut kaiken viime vuotena koetun surun onnelliseksi odotukseksi (pelkojen kera). Jos ja jos... Kuten tiedetään, raskaus ei nyt sitten alkanut, ja joudun läpikäymään kaiken uudelleen voimakkaiden muistojen läpi ilman mitään sen ihmeellisempää toivoa. Jos olisin viime jouluna tiennyt, että en olisi raskaana uudelleen tämän vuoden joulukuussa, en olisi varmasti selvinnyt. Nyt on alettava valmistelemaan itseään, että ensi vuonna tilanne on todennäköisesti aivan sama. Eli parempi alkaa yrittämään luoda tästä loppuvuodesta sellaisia muistoja, joita ei olisi ensi vuonna niin sydäntä särkevää ajatella.

Ei koskaan meidän juhla

"Äitiys on tehtävistä arvokkain."
Näin kirjoitetaan päivän lehdessä tänään äitienpäivänä, joka ei ole koskaan meidän juhlapäivä. Sydän sisälläni pienenee kasaan ja huutaa.

Tein tänä aamuna omista säännöistäni poiketen ennen virallista testipäivää raskaustestin (pp9, dpo15) ja se oli negatiivinen - kuinkas muuten. Ei tarvitse enää tunnustella oireita, mutta nyt sitäkin enemmän harmittaa syödä lääkkeitä vielä seuraavat täydet 5 päivää.

Koskaan en saa tietää mikä minussa on vikana. Koskaan en saa tietää millainen olisin äitinä. Koskaan en saa pientäni lohduttaa ja keinuttaa uneen. Tänään muu kansa juhlii ja minä päästän irti kaikki mahdottomat unelmani.

Ei jouluvauvaa

Viime jouluaatonaattona vietin 12 tuntia synnytysosastolla keskeytyneen keskenmenon ja lääkkeellisen tyhjennyksen takia. Silloin uskalsin toivoa, että kunpa ensi jouluna olisin samassa ympäristössä, mutta tällä kertaa niiden onnekkaiden joukossa, jotka ovat siellä viimeisimmillään. Tai ehkä voisin olla yksi niistä, joka oli jo raskaimman työn tehnyt ja saisi nyt silitellä pikkuistaan rauhaisan joulutunnelman syleilyssä.

Tämän pienen laskettu aika olisi ollut 10.12 ja viime vuoden haave oli lähellä toteutumista. Kohtalo uskalsi olla taas toista mieltä ja antoi minulle tänä aamuna negatiivisen tuloksen.

Pelkäsin tosi paljon sitä, että miten ottaisin vastaan pettymyksen, enkä taaskaan uskaltanut ruveta testaamaan yhtään ennen virallista päivää. Helpotuksekseni en murtunut. Tulos ei yllättänyt, sillä mitään oireita ei ollut näiden kahden viikon aikana - ei edes lääkkeiden aiheuttamia.

Pakkasessa olisi enää yksi huurupää odottamassa sulatusta. Pian saan varmaan sairaalalta ohjeita, että miten sen kanssa toimitaan mahdollisesti jo tässä kuussa.

Yhden viivan metsästystä

Sain sairaalalta ohjeet joulukuussa keskenmenon jälkeen, että raskaustesti olisi tehtävä viikolla kolme ja ilmoittaa mahdollisesta positiivisesta tuloksesta. Olin suorastaan innoissani tänä aamuna, että on sen viikon alku ja asiat etenevät edes jollain tavalla, sekä voin tehdä testin. Innostus loppui lyhyeen, sillä testin tulos oli niin epäselvä. Aluksi se näytti selkeästi negatiiviselta, mutta pienen odottelun jälkeen kykenin erottamaan todella haalean toisen viivan. Testiviiva oli niin haalea, että piti todella miettiä, että ilmoitanko tämän positiivisena tuloksena vai en, sillä kyse oli vielä marketin halvimmasta testistä. Ei nimittäin yhtään huvittanut panostaa kalliimpiin raskaustesteihin tällaisen asian todentamiseen. Ajattelin sitten toista Uuden Vuoden lupaustani siitä, että on aika alkaa ottamaan enemmän huomioon omia tarpeitani ja lopettaa sen ajatteleminen, että olenko jollekin liikaa vaivaksi. Ilmoitin sairaalalle miten asia on; todella haalea positiivinen. Katsotaan nyt sitten, saanko kutsun ylimääräiseen ultraan vai en. Olen joka tapauksessa menossa ultraan yksityiselle parin viikon päästä, mutta jos pääsen myös julkiselle puolelle, voin ehkä peruuttaa sen.

Viime viikolla olin jo toiveikas vuodon loppumisesta, mutta kyllä sitä edelleen vaan tulee. Välillä jopa hyytymien kera. Miten tästä voi erottaa, että milloin vuoto vaihtuu kuukautisiksi, uusista kivuista vai? Kun olin lääkkellisessä tyhjennyksessä sairaalassa (jo kolme viikkoa sitten!), niin hoitaja sanoi, että kuukautisia voisi odottaa jo ensi viikonloppuna. Tämä taitaa olla turha haave, jos raskausmateriaalia onkin vielä kohdussa. Niin toivon, että kuukautiset todella alkaisivat tämän kuun puolella, sillä se voi tarkoittaa sitä, että seuraava PAS voi toteutua jo sitä seuraavassa kierrossa helmikuun puolella. Tämän ajattelu tuo minulle valtavasti lohtua ja niin kovasti toivon nyt enemmän kuin muuta, että tämä suunnitelma toteutuisi ja kuukautiset alkaisivat pian.

So far so good

Viime päivinä olen miettinyt, että onko tässä kohtaa väärin päästää kaikki unelmat valloilleen ja tuntea varmuutta siitä, että tämä raskaus päättyy onnellisesti. Koska minulla ei ole kokemusta keskenmenosta, en osaa pelätä sitä kunnolla ja haluaisin alkaa heti kertomaan lähimmäisilleni maailmaani mullistaneesta uutisesta. On jotenkin niin ankeaa, että vielä tässäkään kohtaa ei saisi alkaa iloitsemaan ja nauttimaan liikoja, koska huonot asiat voivat tapahtua jo huomenna.

Pääsen kurkistamaan pientä ensimmäistä kertaa juuri ennen joulua, kun eletään noin 7+0 viikkoja. Jos sydän silloin lyö, aion päästää onnellisuuteni viimeistään irti.

Testipäivän aamu

Eilen heräsin neljältä aamuyöllä kamalaan vessahätään. Sitä ennen olin nähnyt unta raskaustestistä ja itse testaamishetkestä. En millään halunnut alkaa testaamaan niin aikaisin aamulla, sillä pelkäsin, että en saisi uudestaan unta tapahtuman jälkeen - oli sitten tulos negatiivinen tai positiivinen. Olen muutenkin työmatkalla ja tiedossa oli todella pitkä ja haastava työpäiväkin, ja unen määrä olisi oltava riittävä. En halunnut kuitenkaan mennä helpottamaan oloani ilman testausta, sillä lääkärin ohjeen mukaan se piti tehdä aamuvirtsasta. Päätin yrittää alkaa nukkumaan tukalasta olosta huolimatta. Nukuin koiranunta ja vähän yli kuusi ei ollut enää muuta vaihtoehtoa kuin nousta ylös, sillä vessahätä oli muuttunut aivan mahdottomaksi.

Käänsin testin nurinpäin ja menin sänkyyn odottamaan viittä minuuttia, joka meni aivan älyttömän nopeasti. Sitten oli pakko mennä kohtaamaan tulos; valot hotellin kylpyhuoneeseen ja testi oikeinpäin. Kuvailisin tunneskaalani siinä kohtaa totaalinen ällistyminen. Tältä tuntuu, kun on monta vuotta saanut tuijottaa yhtä viivaa ja aivan yllättäen niitä onkin kaksi. Tuijotin ja kääntelin testiä ymmälläni vaikka kuinka monta kertaa ympäri niiskuttaen samalla jotain itkun tapaista. Olin valmistautunut siihen, että tulos olisi selkeä negatiivinen tai jollain tapaa edes epäselvä, että pitäisi etsimällä etsiä sitä toista viivaa. Molemmat viivat loistivat yhtä vahvoina ja punaisina. Ei epäilystäkään. Tämä alkio oli kuin olikin sellainen supertarttuja, josta nähtiin merkkejä jo siirrossa, kun ei millään halunnut irrottaa otetta katetristakaan. Sinä hetkenä minulle tuli aavistus siitä, että tässä tyypissä voisi olla oikeanlaista potentiaalia meidän omaksi.

Kaksi viivaa

Tänä aamuna testiin piirtyi kaksi kauneinta ja vahvinta viivaa :')
Hyvää huomenta pikkuinen.

Typerä, turha raskaustesti

Tänään vasta sai ilmoittaa negatiivisen raskaustestin tuloksen sairaalaan, vaikka on jo kp5. Minulla oli muistutus testistä aamulla ja olin laittanut sen aivan vessanpöntön viereen, etten vaan unohtaisi aamuväsyneenä tehdä sitä. Niin vain kävin, että unohdin tehdä sen silti kaikista varotoimenpiteistä huolimatta heti aamusta. Olen ollut niin mielettömän epämotivoitunut koko testaamiseen, etten ole suonut sille melkein mitään ajatuksia enää, eikä se aamullakaan käynyt mielessä. Todella turhautuneena tein testin, koska oli pakko, ja katsoin epäkiinnostuneena 100% varman negatiivisen tuloksen.

Ilmoitin myöhemmin päivällä tuloksen sairaalan digitaaliselle hoitopolulle, mutta en ole saanut mitään viestiä, että mitä oikein tapahtuu seuraavaksi. Minulle ei ole ikinä tehnyt PAS:ia sulatetulla alkiolla ja haluisin pian kuulla, että milloin sellainen on mahdollinen. Jos sitä ei tehdä tästä kierrosta niin todennäköisesti se ei tule onnistumaan seuraavassakaan, jolloin on tiedossa paljon töitä ja ulkomaanmatkoja, että tuskin onnistun mitään lääkärikäyntejä luovimaan siihen ajankohtaan. Toinen mikä huolestuttaa on ovulaation bongaaminen. Olen ymmärtänyt, että on potilaan tehtävä yrittää hahmottaa, että milloin ovulaation ajankohta on. Toivon todella, että olen väärässä tästä asiasta. Itse tunnen ovulaation ehkä kerran vuodessa ja viime aikoina en ole saanut sitä testeillä näkyviin. Syynä on ollut lähinnä pitkä kierto ja olen parin viikon testaamisen jälkeen kyllästynyt koko hommaan.

On tämä kaikkineensa vaan niin totaalisen ahdistavaa, stressaavaa, ärsyttävää plus pari muuta turhautumisen tunnetta. Miksi kaiken pitää olla niin kompleksista, miten saisin yksinkertaisemman elämän? Sanonpahan vaan, että miehelläni on sata asiaa vähemmän mietittävää hoidon aikana, ja sekään ei tunnu reilulta. En ole pitkään aikaan jaksanut olla kateellinen kenelläkään, mutta on pakko taas hetken verran kadehtia niitä, jotka tulevat luomusti raskaaksi ja säästyvät kaikilta näiltä haasteilta, joita lapsettomuuden takia joutuu kärsimään.

Myöhässä

Kuukautiseni ovat myöhässä 3 päivää maksimikierrosta, ja jo viikon lyhyimmästä laskien. Tämä on vuoden sisällä vasta toinen kerta, kun ne ovat myöhässä. Koska sama tapahtui minulle kerran puoli vuotta aiemmin, ei ole mitään erityistä uskoa mahdolliseen raskauteen. Tein tyylipuhtaat negatiiviset raskaustestit kaupan halvimmilla testiliuskoilla kp27 ja kp29. Tein testit, jotta sain hyvällä omatunnolla nauttia skumppaa UV-yönä. Ei huvittaisi yhtään tuhlata rahaa kalliimpiin testeihin, sillä ketuttaa niin joka kerta nähdä se negatiivinen tulos. Mielummin olen testaamatta tämän enempää ja odotan rauhallisesti kuukautisten alkua. Mistään raskausoireista tai pms:stä ei ole merkkiäkään.

Mikä on mielestäni vähän ihmeellistä on se, että minulta varmistettiin klinikalla joulukuussa ultralla ovulaation ajankohta, ja sen mukaan luteaalivaihetta on kestänyt jo 18 päivää. Olisi mielenkiintoista tietää, että mikä tapahtuma tai hormoni pidättelee kohdun limakalvoa, ettei se alakaan vuotamaan ajallaan pois.