Siirtopäivä

Aika menee hurjaa vauhtia. Juurihan olin punktiossa ja tänään on jo alkionsiirtopäivä. Tällä kertaa olen kuullut vain hyviä uutisia tuloksista ja olen ollut lähes varma koko ajan, että alkionsiirto tapahtuu juuri tänään. Kaiken kaikkiaan ICSI-menetelmällä hedelmöittyi 9 kpl yhdestätoista kypsästä munasolusta, mikä on järisyttävän hyvä tulos tällaiselle, jolle edelliskerralla oli saaliina vain yksi kunnolla jakautunut munasolu. Tällä hetkellä yksi alkio on laitettuna pakastimeen, yksi siirrettävänä kohtuuni tänään ja loput jatkoviljeltäviksi. Muiden kohtalo selviää vasta myöhemmin.

Alkionsiirto on nopea tapahtuma. Ensin saa tietää labratulokset, jotka saa kuulla henkilöllisyystodistuksen esittämisen jälkeen. Olin yhtä hymyä, kun labratyöskentelijä kertoi viimeisimmän tilanteen. Tässä vaiheessa alkoi taas kurkkua kuristaa koko tuleva toimitus liikutuksen takia. Sitten housut alas ja ylös tuolille, kylmää metallia sisään samalla kun painetaan ultralaitteella vatsaa ja tietysti täynnä olevaa virtsarakkoa. Olin juonut vain kolme lasia vettä, mutta silti piti keskittyä kunnolla siihen, ettei liiku tai tapahdu jotain vielä nolompaa, kun rakkoa painetaan sillä tavalla kunnolla. Julkisella puolella ei potilaille ole omaa näyttöä, josta voisi seurata toimenpiteen kulkua. Sokkona olin mukana tilanteessa, kaikki oli ohi ennen kuin tajusinkaan ja vähän hölmistyneenä nousin lähteäkseni. Toivotettiin paljon onnea, onnea, onnea - tallensin niistä jokaisen kuiskauksena pienelle matkalaiselle. Lähdin sairaalalta sisimmässäni tunne jostain arvokkaasta, jota tästä päivästä alkaen kannan niin varovasti, rakastaen ja hellästi kuin vain tiedän.

Punktioraportti nro 2

Voi että miten onnellinen olen tästä päivästä, vaikka hädin tuskin olen toipunut punktiosta ja kipujakin on. Niin hyvin kaikki kuitenkin meni, etten voi kuin hymyillä. Seuraa punktioraportti nro 2.


Yöllä näin tosi outoa unta, jossa kerrottiin, että minun tulisi pistää jotain hormonia vielä ennen munasolukeräystä tunnin välein yön aikana. Heräsin paniikissa, että mitä lääkkeitä olen unohtanut ottaa ja missä ne oikein ovat. Nopeasti tajusin, että oli punktiopäivän aamu ja mitään pistoksia ei ole tarvinnut tehdä enää kahteen päivään.


Mies ja minä lähdimme hyvissä ajoin sairaalaa kohti aamulla, jotta ei tarvitsisi stressata parkkipaikan löytämisen kanssa. Hoitaja oli heti vastassa käytävällä ohjaamassa lepohuoneeseen ja mies käskettiin siltä istumalta labraan antamaan siemennestenäytettä. Samainen hoitaja tuli selvittämään, että mitä tapahtuu seuraavaksi ja että olisin vasta kuudes punktiojonossa, mikä tarkoitti sitä, että odottamaan joutuisi toista tuntia. Tämä ei haitannut minua yhtään, sillä olen edelleen siinä moodissa, että kiirettä ei ole tässä valmiissa maailmassa mihinkään (aah, miten tälläinen zen-olo onkaan auttanut minua hanskaamaan työpaineet- ja kiireet paremmin). Hoitaja oli tietoinen, että tämä on punktio nro 2 minulle ja aloin paasaamaan siitä, kuinka kipuinen olin 1. kerran jälkeen virtsaamisongelmia myöten. Ei jäänyt kellekään epäselväksi, että kuinka kamalaa oli ollut :)


Esilääkityksenä sain särkylääkettä ja otin myös vapaaehtoisen rauhoittavan. Sitten vaihdoin sairaalavaatteet päälle ennen kuin lääkkeet humahtaisi päähän. Kun mies tuli takaisin, minulla heitti mukavasti päästä ja olin tosi hyvällä tuulella, eikä tosiaan jännittänyt ollenkaan. Kahden tunnin odotusaika meni supernopeasti, vaikka en kyennyt juuri keskittyä ja lukea mitään rauhoittavan takia. Kun minut vihdoin tultiin hakemaan toimenpiteeseen, niin silloin tunsin ensimmäisen kunnon jännityksen kouraisevan vatsasta. Tässä vaiheessa mies lähti kaupungilla käymään asioilla ja oltiin sovittu, että palaisi sitten parin tunnin kuluttua.


Itse toimenpidehuoneessa sain heti lisää rauhoittavaa ja kipulääkkeitä. Mieli oli todella rauhallinen ja en pelännyt kohdun seinämän lävistävää neulaa ollenkaan. Hoitaja otti tosi mukavasti minut huomioon koko toimenpiteen ajan ja sain kehuja lääkäriltä, että kuinka helppoa hänen oli työskennellä, kun olin niin rauhallinen ja paikoillaan. Tällä kertaa ei tullut puudutusta, mutta tästä huolimatta en kokenut mitään kovin pahaa kipua kertaakaan. Toki neula nipistää ja keräys tuntuu hiukan epämiellyttävältä, mutta kaiken kaikkiaan toimenpide oli melko helppo ja hyvillä mielin jätin toimenpidehuoneen.


Sitten alkoi itselleni se jännittävin vaihe, että kuinka kipeäksi tulisin punktion jälkeen. Tälläkin kertaa munarakkuloita oli nimittäin toistakymmentä. Ennen kuin ehdin kunnolla edes istua takaisin lepohuoneessa, hoitaja tuli ilmoittamaan, että olivat löytäneet 13 munasolua kaikista niistä kerätyistä rakkuloista. 13! Maailman ihanin onnekkain epäonnennumero! Olin todella tyytyväinen tulokseen ja hoitajakin iloitsi niin hyvästä saaliista. Voisiko todennäköisyydet olla kerrankin meidän puolella?


Noin tunti punktion jälkeen minulle alkoi valitettavan tutusti kipu yltymään kovaksi siltä puolelta, jolta munarakkuloita kerättiin enemmän. Siinä vaiheessa, kun aloin kiemurtelemaan kivusta, oli pakko ilmoittaa hoitajille, että nyt tarvitsee jotain vahvempaa kuin Panadolia. Onneksi olin kertonut tarinani edellisestä punktiosta ja hoitaja ymmärsi heti antaa Tramalia. Mikä ihana tunne, kun kipu alkoi hellittämään tämän lääkkeen turvin.


Olin lopulta viimeinen sen päivän potilaista, joka pääsi lähtemään kotiin, sillä kivut olivat sen verran kovat. Taaskin jäi hieman ihmetyttämään, että miten muut tuntuvat pääsevän niin paljon helpommalla. Pääsin silti lähtemään erityisen hyvillä mielin kotiin, sillä sain reseptin vahvemmasta lääkkeestä kotiinvietäväksi. Tästä piti jonkun aikaa keskustella, mutta sain tahtoni lävitse. On niin paljon mukavempaa olla kotona toipumassa, kun on kunnon lääkkeet varmuuden vuoksi. Toistaiseksi kivut ovat nyt hallinnassa ja ovat paljon miedommat kuin viimeksi, eikä ole edes tarvinnut tukeutua kolmiolääkkeeeseen. Tämä punktiokokemus on ollut kaiken kaikkiaan monta kertaa parempi kuin ensimmäinen :) 10 pistettä siis julkisen puolen munasolukeräystoimenpiteelle ja sen henkilökunnalle.

Unelmatilanne

Kävin loppuviikosta vielä kerran seurantaultrassa ihmettelemässä lääkärin kanssa, että millainen tilanne munasarjoissa on. Olen nyt syönyt kierron päivät kp2-8 1 kpl Letrozolea iltaisin. Lääkäri kertoi sen, jonka olen kuullut ja nähnyt niin monta kertaa aiemminkin: päällä on unelmatilanne mahdollisen raskautumisen kannalta. Tämä tarkoittaa tässä kierrossa sitä, että oikean puolen munasarjassa erottautuu yksi selkeästi suurempi 1.8 mm kokoinen munarakkula, joka tulisi irtoamaan viimeistään tänään eli maanantaina. Lääkäri ei määrännyt pistoshoitona Ovitrellea, sillä luomutilanne näytti niin hyvältä, eikä halunnut ottaa sitä riskiä, että Ovitrelle irrottaisi munarakkulan liian aikaisin. Meidän tehtäväksi jäi heilutella peittoa ainakin kerran viikonlopun aikana.

Samalla käynnillä puhuimme myös mahdollisesti seuraavasta hoidosta, joka voisi alkaa jo tämän kuun lopussa. En ole vielä tehnyt lopullista päätöstä asiaan suhteen. Minulla on tärkeä ja pakollinen työjuttu tammikuussa juuri silloin, kun olisi mahdollinen punktioviikko. Eli jos kierto osuu niin hassusti juuri sille viikolle, on minun vaan luovuttava ajatuksesta koeputkihoidosta jo tammikuussa. Sekin mietityttää, että olen varannut julkiselle puolelle ensikäynnin lapsettomuusasioissa heti vuoden alussa, ja tuskin siinä käynnissä on paljon järkeä, jos on koeputkihoito yksityiselle silloin menossa samanaikaisesti.

Bemfola-reseptit lähtivät kuitenkin varmuuden vuoksi mukaan. Lääkekattoni on 200 euroa vajaa täydet, eli saisin lääkkeistä jotain alennusta, jos ostan ne vielä tämän vuoden puolella. Vuoden vaihteessa lääkekatto menee taas nollille. Tylynä sanoin lääkärille, että onko väliä täytänkö lääkekattoa nyt vai seuraavalle vuodelle, sillä ennustan, että joudun ostamaan samat lääkkeet vielä niin monta kertaa ensi vuonnakin.

On kyllä ankeaa, että näistä lapsettomuushoidon lääkkeistä vain Bemfolasta saa Kela-korvausta ja lasketaan mukaan lääkekattoon. Monella köyhällä saattaa jäädä lapsettomuushoidot tekemättä lääkkeiden kalliin hinnan takia. Täytyykin tehdä blogipostaus erikseen siitä, että kuinka paljon rahaa meillä kului klinikkakäynteihin, koeputkihoitoon ja lääkkeisiin viime vuoden aikana. Vähän hirvittää jo etukäteen, että millaisista summista loppujen lopuksi on kyse ja haluanko edes tietää.

Viesti klinikalta

Näin aamuyöstä levotonta unta, että olin klinikalla selvittämässä ainokaisen munasoluni tilannetta. Muistan, kuinka tiirailin mikroskoopilla helmimaljan elämän atomia ja pystyin erottamaan sen jakautuneen monisoluiseksi blastokystiksi. Tunsin valtavaa onnea ja helpotusta. Uni halusi rauhoittaa yöllä vellovaa mieltäni mahdollisista huonoista uutisista, jotka odottaisivat minua aamulla.

Heräsin ja katsoin heti kännykkääni, joka vilkkui sappuneesta viestistä. Olin pettynyt, että olinkin nähnyt vain unta ja avasin viestin hätäillen. Sydämeni värähti sisäänpäin. Hedelmöittynyt munasoluni on jakaantunut alkioksi! Toivo elää siis yhä ja ajanvaraukseni tiistaille alkion siirtoon pidetään voimassa. Kuinka jotain niin pientä voi rakastaa jo näin paljon?

Niistä munasoluista

Harmittavasti vain 8 munasolua onnistuttiin löytämään niistä 32 munarakkulasta, jotka punktioitiin eilen. Tämä tultiin kertomaan minulle jo eilen heti toimenpiteen jälkeen. Tässä vaiheessa en ollut vielä kovin huolissani, vaikka odotin kyllä paljon parempaa tulosta.

Tänä aamuna kuulin huonoja uutisia. Näistä 8 munasolusta vain 4 olivat kypsiä. Ja edelleen näistä neljästä vain yksi on lähtenyt hedelmöittymään ja jakautumaan. "Vain yksi!" Parahdin puhelimeen ja tunsin syvää tyhjyyttää rinnassani. Tämä tarkoittaa sitä, että emme saa yhtään pakkaseen ja koko hoito on tämän ainokaisen varassa. Huomenna saan viestin siitä, että onko toivoa jäljellä alkion siirtoon ensi tiistaina. Tänään itkin ensimmäisen kerran tämän hoidon aikana. Voi kuinka toivonkaan, että jakautunut hiukkanen jaksaisi tiistaihin ja siitä eteenpäin.

Kaikki tämä kärsimys on saattanut olla turhaa.