Yllättävä päätös

Olen ollut alamaissa viimeisimmän negatiivisen tuloksen jälkeen. Pakkanen on tyhjä ja kaikki täytyy aloittaa taas alusta. Kaiken lisäksi julkisella puolella ei niin vain aloiteta IVF:ää seuraavasta kierrosta vaan jonotusta on taas pari kuukautta tiedossa. Tämän päälle lasketaan klinikan kesäsulku, joka on labran muuton takia tällä kertaa vielä pidempi. Kaikki tämä yhteenlaskettuna tarkoittaa noin neljän kuukauden odotusta oman kierron ajankohdan huomioon ottaen. Ajatus siitä, että vasta syys-lokakuussa meille suotaisi enemmän toivoa, tuntuu niin ahdistavalta, että en oikein pysty käsittelemään sitä.

Yritin hetken totutella ajatukseen siitä, että luovuttaisin koko touhusta ja alkaisin nauttimaan enemmän vaihtoehtoisesta elämästä - tekemään kaikkea sitä, josta olen haaveillut, mutta ei ole ollut mahdollista toteuttaa raskaushaaveiden kanssa, esimerkiksi seikkailemaan maihin, joissa esiintyy zikavirusta. Tajusin nopeasti, että ei nämä toiset haaveet ole vieläkään mitään tämän toisen rinnalla. En usko pystyväni toteuttamaan niitä saatika nauttimaan niistä ennen kuin joku lääkäri sanoo minulle päin naamaa, että on turha enää yrittää.

Tästäpä syystä vierailimme yksityisellä lapsettomuusklinikalla (eri klinikka kuin 2 vuotta sitten) keskustelemassa vaihtoehdoista kevyemmistä hoidoista. Yllättäen uusi kierto alkoi niinkin pian kuin 3 päivää (!) lugesteronin ja progynovan lopetuksesta, ja olin varma, että tähän kiertoon ei ehtisi suunnitella enää mitään. Lääkäri luki kaikki paperini vanhoista hoidoista ja tuli siihen tulokseen, että suosittelisi meille inseminaatiota, jonka vielä ehtisi tehdä tähän kiertoon, kunhan aloittaisin letrozolit heti samana päivänä. En olisi aiemmin uskonut, että suostuisin ikinä inseminaatioon, sillä hoidossa on melko huono 10-15% onnistumisprosentti. Tämä tuntuu kuitenkin loistavalta ratkaisulta, sillä henkisesti minulle on tärkeää, että edes jotain yritetään tosissaan sinä aikana, kun odotetaan syyskuuta ja uutta IVF:ää. Ennen kaikkea saisin itselleni sitä elintärkeää toivoa. Ilman tätä välihoitoa odotus tuntuisi uuvuttavan pitkältä. Rahaa palaa, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin IVF:ssä. Olen onnellinen, että säästämilleni rahoille tulee ansaitsemaansa käyttöä.

Mieheni on tietysti matkoilla juuri silloin, kun inseminaation todennäköinen ajankohta olisi. En anna tämän masentaa itseäni (ainakaan vielä) vaan yritämme sitten vain uudestaan seuraavaan kiertoon.

Viimeinen mahdollisuus

Meillä on enää yksi pakkasalkio jäljellä viime elokuun ICSI-hoidoista julkisella. Klinikalta kysyttiin, jos haluaisimme pitää hiukan hengähdystaukoa ja sopia siirron myöhemmäksi. Klinikan henkilökunta ei tunnu ottavan paljon paineita siitä, että olen kohta aivan liian vanha raskautumaan. Todennäköisyydet huonontuvat kuukausi kuukaudelta ja itse koen voimakkaasti, ettei minulla ole todellakaan yhtään aikaa hukattavaksi. Ilmoitin siltä istumalta vastauksena, että uusi lääkkellinen kierto saa alkaa puolestani heti kuin se on vain mahdollista.

Onkin mielenkiintoista nähdä, että kuinka monta päivää siihen menee, että tuolla alhaalla alkaa jotain tapahtumaan. Progynova on nimittäin melko tehokas hormoni ja olen syönyt sitä hevoskuurin verran neljän viikon ajan.

Sinänsä meitä ei haittaa, vaikka kuukautiset eivät ala ihan heti, sillä olen lähdössä matkoille nyt pariksi viikoksi, eikä ultraus olisi onnistunut helposti muutenkaan tähän väliin. Kerrankin minulla on tuuria aikataulujen sumplimisessa! On tavallaan myös helpotus, että työkuviot ovat nyt seisahduksissa, eikä minun tarvitse ottaa stressiä hoidon aikatauluttamisesta töiden suhteen. 

Jos tämä seuraavakin PAS menee mönkään, niin olen jo alkanut miettiä, että milloinkahan pääsen seuraavaan kerran munankeruuoperaatioon. Täytyykö taas jonottaa julkisella sen puoli vuotta vai pääsenkö ohituskaistalla jo vaikka kesäkuussa ennen kesätaukoa? Jos joudun jonoon uudestaan, olen melko varma, että hermoni eivät tule sitä kestämään ja voisin harkita jonotuksen aikana hoitoja myös yksityisellä puolen. Olen säästänyt rahaa 1,5 vuoden verran hoitoja varten ja nyt olisi kertynyt jo melko hyvä määrä puskuria hoidon toteuttamiseen.

Yhden viivan metsästystä

Sain sairaalalta ohjeet joulukuussa keskenmenon jälkeen, että raskaustesti olisi tehtävä viikolla kolme ja ilmoittaa mahdollisesta positiivisesta tuloksesta. Olin suorastaan innoissani tänä aamuna, että on sen viikon alku ja asiat etenevät edes jollain tavalla, sekä voin tehdä testin. Innostus loppui lyhyeen, sillä testin tulos oli niin epäselvä. Aluksi se näytti selkeästi negatiiviselta, mutta pienen odottelun jälkeen kykenin erottamaan todella haalean toisen viivan. Testiviiva oli niin haalea, että piti todella miettiä, että ilmoitanko tämän positiivisena tuloksena vai en, sillä kyse oli vielä marketin halvimmasta testistä. Ei nimittäin yhtään huvittanut panostaa kalliimpiin raskaustesteihin tällaisen asian todentamiseen. Ajattelin sitten toista Uuden Vuoden lupaustani siitä, että on aika alkaa ottamaan enemmän huomioon omia tarpeitani ja lopettaa sen ajatteleminen, että olenko jollekin liikaa vaivaksi. Ilmoitin sairaalalle miten asia on; todella haalea positiivinen. Katsotaan nyt sitten, saanko kutsun ylimääräiseen ultraan vai en. Olen joka tapauksessa menossa ultraan yksityiselle parin viikon päästä, mutta jos pääsen myös julkiselle puolelle, voin ehkä peruuttaa sen.

Viime viikolla olin jo toiveikas vuodon loppumisesta, mutta kyllä sitä edelleen vaan tulee. Välillä jopa hyytymien kera. Miten tästä voi erottaa, että milloin vuoto vaihtuu kuukautisiksi, uusista kivuista vai? Kun olin lääkkellisessä tyhjennyksessä sairaalassa (jo kolme viikkoa sitten!), niin hoitaja sanoi, että kuukautisia voisi odottaa jo ensi viikonloppuna. Tämä taitaa olla turha haave, jos raskausmateriaalia onkin vielä kohdussa. Niin toivon, että kuukautiset todella alkaisivat tämän kuun puolella, sillä se voi tarkoittaa sitä, että seuraava PAS voi toteutua jo sitä seuraavassa kierrossa helmikuun puolella. Tämän ajattelu tuo minulle valtavasti lohtua ja niin kovasti toivon nyt enemmän kuin muuta, että tämä suunnitelma toteutuisi ja kuukautiset alkaisivat pian.

ovulaatioyllätys

Päätin olla ottamatta stressiä viimeisestä luomuyrityksestä ennen hoidon alkua ja ovulaatiotakin testailin aika randomisti.  Töistä olen stressannut sitäkin enemmän, ja näillä stressileveleillä on varmaan mahdotonta raskautua. Teen vaativaa asiantuntijatyötä ja on todella hankalaa sijoittaa ja ajoittaa lapsettomuushoitojakin tähän rumbaan.

Viime viikolla hätkähdin kuitenkin outoon tunteeseen alavatsan tuntumilla ja kivussa oli jotain etäisesti hyvin tuttua, mutta silti jotain erilaista kuin kuukautiskipu. En ole mielestäni koskaan aiemmin tuntenut ovulaatiota. Testikin näytti todistettavasti kahta kirkkaanpunaista viivaa. Hihkuin onnesta, sillä olimme ajoittaneet peiton heiluttelun juuri oikein - edellisillalle ja vielä samalle päivälle. Kipu oli hyvin samanlaista kuin mitä tunsin viime vuonna niinä päivinä juuri ennen munasolupunktiota. Olin todella yllättynyt, että ovulaatiokipu oli niinkin voimakasta enkä usko, että olen voinut aiemmin voinut olla huomaamatta sitä, sillä aistit ovat olleet jo vuosien ajan herkkänä alavatsan tuntemuksille. Olisipa helppoa, jos ovulaation voisi aina tuntea näin.

Ovulaatiosta seuraavana päivänä minulla oli viimeinen suunnittelukäynti lapsettomuuspolilla, jossa käytiin läpi vielä tulevia lääkkeitä pistoksineen, sekä annettiin suuripiirteinen aikataulu. Ultra todisti, että ovulaatio oli lähtenyt juuri siitä, jossa olin irtoamisen tuntenut. Nyt siis ollaan siinä vaiheessa, että odotellaan kuukautisten alkua ja siitä ne pistokset lähtevät tuttuun tyyliin käyntiin. Tällä kertaa tosin vähän erilaisella lääkityksellä, joka varmistaisi paremmin sen, että saataisiin enemmän laadukkaita yksilöitä ja vähemmän pieniä munasoluja, joista ei ole hedelmöittymään.

Viimein

Tänään kilahti jännittävät viestit omapolulta. Minulle on tehty viimein ensimmäiset ajanvaraukset koskien seuraava hedelmöityshoitoa. Parin viikon päästä on jo ultra, joka on viimeinen ennen pistoshoitojen aloittamista. Ennen ultraa täytyy mennä vielä kerran verikokeisiin. Hoitajan viestin mukaan punktio on viikolla 24 tai ehkä jo aiemmin. Jos kaikki menee suunnitellusti, niin ennen Juhannusta olisi siirretty alkio nro 2 matkaan mukaan. Heinäkuun alussa voisin aloittaa loman joko maailman onnellisin tai sitten vähän synkemmin mielin.

Minulla on mennyt aivan ohi mediassa, että julkinen sektori on siirtynyt/siirtymässä digitaalisiin hoitopolkuihin. Tämä tarkoittaa sitä, että kaikille potilaille luodaan tili omapolku.terveyskyla.fi -sivustolle. Tämän tilin kautta saa mm. tietoa ja ohjeistusta hoidoista, täytetään kaavakkeita sekä varataan aikoja, jotka tulevat näkyviin omaan kalenteriin. Näin varmasti vältytään puhelinsoitoilta ja ylimääräisiltä lääkärikäynneiltä. Melko edistyksellistä! Aluksi minua ahdisti, että kaikki hoitoa valmistelevat asiat tehdään vain sähköisesti, sillä kyseessä ei ole mikään simppelein hoitopolku, mutta toistaiseksi kaikki on mennyt tosi hyvin. Olen mielestäni saanut jopa enemmän tietoa hoidosta tällä kertaa kuin viimeksi yksityiseltä lääkärin kertomana.

Ai että tuntuu hyvältä, että viimein alkaa taas tapahtumaan.

Kun vika onkin toisessa

Olin epäillyt sitä jo jonkin aikaa. Viimeistään silloin, kun lueskelin yksityiseltä lapsettomuusklinikalta haettuja papereita kaikesta, joka liittyy lapsettomuushoitoihimme. Mieheni sperma ei ole niin täydellistä kuin se voisi olla. Tai itse asiassa, se on aivan siinä rajalla, että voidaanko sitä sanoa edes ok:ksi. Olen todella yllättynyt ja pettynyt, että yksityisen klinikan lääkäri ei ole ottanut tätä ikinä puheeksi. Olemme kuukaudesta toiseen menneet sillä ajatuksella, että meissä ei ole mitään vikaa, ja olemme vain tuijottaneet minun ultriani ja sopivaa ajankohtaa, jolloin siittiöiden tulisi olla oikeissa asemissa miettimättä sitä, että liikkuvatko ne siittiöt oikeasti sinne minne niiden kuuluisi.

Nyt en ole enää yhtään yllättynyt, että miksi vain yksi munista IVF-hoidon aikaan hedelmöittyi. Samaan aikaan tehdyn sperma-analyysin mukaan eteenpäin liikkuvia siittiöitä on ollut 0%. Puhdas nolla! Miksi ihmeessä, klinikka ei tehnyt meille ICSI:iä? Miksi meille annettiin niin paljon turhaa toivoa, että luonnollinen raskaus on mahdollinen, kunhan vaan yritämme ja yritämme?

Joka tapauksessa, yritän nyt unohtaa menneet ja jossittelun ja keskittyä tulevaan. Julkisen puolen lääkärin mielestä miehen sperman takia seuraava hoito olisikin ICSI. Lääkityskin tulee olemaan aivan toinen ottaen huomioon edellisen hoidon epäonnistumiset. Minulla on nyt luottavainen olo siitä, että ehkä me voimmekin onnistua, kun jotain vikaa löytyi.

Viikko suunnittelukäynnin jälkeen oli minulle todella vaikea. Olin masentunut ja itkuinen, sekä mietin luopumista kaikesta. Viikon jälkeen tuska onneksi helpotti. Päätimme mieheni kanssa yhdessä tuumin, että nyt riittää tämä hirviömäinen käyttäytyminen. Aloimme suunnittelemaan lomaa tälle kuulle ja kaikkea ihanaa tapahtuu myös huhtikuussa. Se hyvä puoli jonottamisessa on, että voin vihdoinkin suunnitella ja lähteä lomalle, sekä keskittyä nauttimaan elämästä.

Maailman pisin jono

Tällä viikolla tuli käytyä suunnittelemassa taas yhtä koeputkihoitoa ja tällä kertaa kunnallisen puolen vastaanotolla. Olo on pettynyt ja turhautunut. Jono on aivan valtavan pitkä - 5 kuukautta, ja vasta alle puolet tästä ollaan nyt kärsitty. Jos olisin tämän tiennyt, niin olisin aivan varmasti mennyt yksityiselle tekemään yhden hoidon heti alkuvuodesta hinnasta ja velkaantumisesta välittämättä.
Harmittavasti kuukautiseni ehtivät juuri alkaa päivä ennen vastaanottoaikaa, enkä ehdi enää tässäkään kuussa pikana yksityisellä klinikalla hoitoa aloittamaan. Tästä seuraava kierto menisi jo huhtikuun puolelle, enkä uskalla ottaa enää siinä vaiheessa riskiä, että hoito menisikin päällekkäin julkisen puolen kanssa. On aivan pieni mahdollisuus, että jono olisikin vain 4kk, mutta siihen ei annettu paljon toivoa.

Eniten minua ahdistaa, että hoito on meneillään ehkä juuri silloin, kun on juhannuspyhää ja heinäkuukin aivan ovella. Tuurini on juuri sellaista, että siirto menee varmaan vasta joskus syksylle.
Että hyvästi vaan lapsitoiveet tälle keväälle. Aikaikkunat ovat sulkeutuneet, koska laitoimme rahan tämän edelle. Surettaa ja itkettää. Luopunut olo.

Yhdentekevää suunnittelua

Tämä kierto on 9. kiertoni putkeen, kun olen ollut yksityisellä lapsettomuusklinikalla hoidossa. Yhdeksän kuukautta, 9 suunnittelukäyntiä, yksi IVF-hoito ja nolla raskautta. Lääkäri sanoi tällä suunnittelukäynnillä (kp12), että olisipa hyvä minunkin pian raskautua, ettei tarvitsisi alkaa taas suunnittelemaan raskaampaa hoitorumbaa. Nii-in, tässähän me yritetään koko ajan parhaamme, mutta ei se riitä, kuten on nähty. En jaksanut kertoa lääkärille, että se seuraava hoitorumba tehdäänkin jossain ihan muualla.

Suunnittelukäynti on meillä nykyään tosi rutiininomainen, sillä ultran kuva munasarjasta ei kerro useinmiten mitään yllättävää: letrozolella on saatu kasvatettua yksi toisia suurempi munasolu, ja ovulaatio tapahtumassa muutaman päivän sisällä. Päätettiin antaa munasolun ovuloida ihan luomusti. Reseptinä tuli petihommia viikon verran, varmuuden vuoksi joka toinen päivä. Joka kolmas päiväkin voisi riittää, mutta sellaista riskiä en ota. Kaikki on yhdentekevää yrittämistä, se on nähty, mutta yritetään nyt kuitenkin.

Vauva 2019?

Haikein mielin olen jo heittänyt hyvästit sille ajatukselle, että vauva voisi tulla taloon enää vuonna 2018. Seuraavan koeputkihoidon mahdollinen ensimmäinen suunnittelukäynti on tosiaan vasta siellä helmikuun lopussa. Parhaimmassa tapauksessa hoito voidaan aloittaa maaliskuun aikana ja tämäkin kaikki on puhdasta arvailua. Toivottavasti julkisella ei aleta edes harkitsemaan mitään inseminaatiota, sillä se on omasta mielestä kohdallani puhdasta ajanhukkaa. Muutenkin inseminaatiossa on melko huono onnistumisprosentti, jotain 15% luokkaa.

Varasin toistaiseksi viimeisen käynnin yksityiselle kp12:ksi, jolloin voidaan tarkastaa munasarjojen tilanne ja saada tarkemman ajan ovulaatiolle tässä kierrossa. Samalla käynnillä haen asiakirjat hoidoista ja labrojen tuloksista. Nämä on tarkoitus toimittaa HUS:iin hyvissä ajoin ennen ensikäyntiä.
Mitään kovin ihmeellistä ei tule siis tapahtumaan lapsettomuushoitojen osalta seuraavaan 1,5 kuukauden aikana. Aika tulee kulumaan töiden ja harrastusten parissa, sekä ystävien ja sukulaisten kanssa olisi mukava viettää enemmän aikaa kuin ennen. Panostan heti alkuvuodesta terveelliseen ruokavalioon, urheilen paljon ja tarkoitus olisi olla myös ilman alkoholia hoitoihin saakka. Täysi sitoutuminen seuraavaan hoitoon on jo siis alkanut.

Julkisella

Ja niin kuukautiset alkoivat sen päivän iltana, kun ehdin jo myöhästymistä alleviivata täällä blogissa.
Ennen kp1:stä ehdin käydä juttelemassa omassa terveyskeskuksessa lapsettomuudestani. Aikaa sain odottaa kolmisen viikkoa. Terveyskeskuksessa minut vastaanotti aivan ihana ja empaattinen lääkäri, joka osasi myötäelää tuskaani juuri oikealla tavalla. Hän oli paljon empaattisempi kuin oma lääkärini yksityisellä. Kerrottuani koko tarinani sisältäen epäonnistuneen IVF-hoidon lääkäri oli sitä mieltä, että mitään tutkimuksia ei tarvita ja hän laittaa niillä puhein lähetteen HUS:iin. Tämän jälkeen kaikki on edennyt odotettua nopeammin ja 1. aikani julkisen puolen lapsettomuuspolilla on jo helmikuun lopussa. Sain yhteydenoton HUS:ilta vain 1,5 vuorokautta terveyskeskuskäynnin jälkeen ja olin todella yllättynyt näin nopeasta lähetteen käsittelyajasta. Ennen helmikuun alkua minun täytyy käydä verikokeissa ja toimittaa kaikki tiedot yksityisen puolen hoidoista kuntapuolen tutkivalle lääkärille.

Asiat siis etenevät. Ei toki samaa tahtia kuin mitä ne etenisivät yksityisellä. Mietin pitkään, että olisin tehnyt yhden IVF-hoidon tammikuussa tutulla yksityisellä klinikalla odottaessa julkiselle puolelle, mutta minulta olisi mennyt kaikki säästöni pahimpien päivien varalle. Ehkä parempi säästää niitä rahoja siihen, kun olen liian vanha julkiselle. Tähänkään ei ole valitettavasti kovin pitkä aika.

Unelmatilanne

Kävin loppuviikosta vielä kerran seurantaultrassa ihmettelemässä lääkärin kanssa, että millainen tilanne munasarjoissa on. Olen nyt syönyt kierron päivät kp2-8 1 kpl Letrozolea iltaisin. Lääkäri kertoi sen, jonka olen kuullut ja nähnyt niin monta kertaa aiemminkin: päällä on unelmatilanne mahdollisen raskautumisen kannalta. Tämä tarkoittaa tässä kierrossa sitä, että oikean puolen munasarjassa erottautuu yksi selkeästi suurempi 1.8 mm kokoinen munarakkula, joka tulisi irtoamaan viimeistään tänään eli maanantaina. Lääkäri ei määrännyt pistoshoitona Ovitrellea, sillä luomutilanne näytti niin hyvältä, eikä halunnut ottaa sitä riskiä, että Ovitrelle irrottaisi munarakkulan liian aikaisin. Meidän tehtäväksi jäi heilutella peittoa ainakin kerran viikonlopun aikana.

Samalla käynnillä puhuimme myös mahdollisesti seuraavasta hoidosta, joka voisi alkaa jo tämän kuun lopussa. En ole vielä tehnyt lopullista päätöstä asiaan suhteen. Minulla on tärkeä ja pakollinen työjuttu tammikuussa juuri silloin, kun olisi mahdollinen punktioviikko. Eli jos kierto osuu niin hassusti juuri sille viikolle, on minun vaan luovuttava ajatuksesta koeputkihoidosta jo tammikuussa. Sekin mietityttää, että olen varannut julkiselle puolelle ensikäynnin lapsettomuusasioissa heti vuoden alussa, ja tuskin siinä käynnissä on paljon järkeä, jos on koeputkihoito yksityiselle silloin menossa samanaikaisesti.

Bemfola-reseptit lähtivät kuitenkin varmuuden vuoksi mukaan. Lääkekattoni on 200 euroa vajaa täydet, eli saisin lääkkeistä jotain alennusta, jos ostan ne vielä tämän vuoden puolella. Vuoden vaihteessa lääkekatto menee taas nollille. Tylynä sanoin lääkärille, että onko väliä täytänkö lääkekattoa nyt vai seuraavalle vuodelle, sillä ennustan, että joudun ostamaan samat lääkkeet vielä niin monta kertaa ensi vuonnakin.

On kyllä ankeaa, että näistä lapsettomuushoidon lääkkeistä vain Bemfolasta saa Kela-korvausta ja lasketaan mukaan lääkekattoon. Monella köyhällä saattaa jäädä lapsettomuushoidot tekemättä lääkkeiden kalliin hinnan takia. Täytyykin tehdä blogipostaus erikseen siitä, että kuinka paljon rahaa meillä kului klinikkakäynteihin, koeputkihoitoon ja lääkkeisiin viime vuoden aikana. Vähän hirvittää jo etukäteen, että millaisista summista loppujen lopuksi on kyse ja haluanko edes tietää.

Takaisin klinikalla

Pää painuneena kävin eilen lapsettomuusklinikalle ensimmäistä kertaa sitten alkionsiirron. Tietysti osuin paikalla juuri silloin, kun aulassa yksi pariskunta hihkui onnistumisen riemua ja positiivista raskaustestiä hoitajalle. Siinä vaihdettiin lämpimiä halauksia ja taisin nähdä muutaman ilonkyyneleenkin. Tämän lisäksi ilmottautumisjonossa edelläni oli seesteisen näköinen nainen ehkä 7. kuulla raskaana. Niin sitä taas alleviivattiin ja väännettiin puukkoa haavassa, että kaikki muut raskautuvat, mutta emme me.

Lääkäri esitteli käynnin aikana suunnitelmaa mahdollisesta uudesta koeputkihoidosta. Tämä voitaisiin toteuttaa jo heti tammikuun kierron aikana. Minua epäilyttää todella paljon kannattaako minun siihen ryhtyä, sillä epäilen, että todennäköisyydet kohdallani ovat paljon huonommat kuin muilla. Kaikki kivut ja särky sävytettynä tuhansien eurojen laskulla negatiivisin tuloksin ei houkuttele sitten yhtään. Ilmaisin huoleni myös lääkärille, mutta hänen mukaansa uudella suunnitelmalla voidaan päästä paljon parempaan lopputulokseen ja saada alkioita jopa pakkaseen asti (niin varmaan). 

Uusi suunitelma olisi seuraavanalainen: Munasolujen kasvatus aloitetaan Letrozole-tableteilla ja tätä jatkettaisiin ymmärtääkseni noin viikon ajan. Vasta tämän jälkeen aloitettaisiin pistoshoito. Tällä menetelmällä hoidossa pienemmät munarakkulat, jotka olivat syynä vatsani ärsytyksiin ja kipuiluihin, pyritään häivyttämään heti kierron alussa pois. Letrozole auttaa siis valikoimaan parhaimmat ja suurimmat folliikkelit jatkoon, sekä myöhemmin Bemfolalla vahvistetaan vain näiden suurimpien kasvua. Lopputuloksena punktioitavana pitäisi olla vain suurimpia ja parhaimpia munarakkuloita, parhaimmassa tapauksessa 10-15 kappaletta munasoluineen. 

Henkisesti olisin valmis kokeilemaan tätä hoitoa, suurempi kysymys on nyt raha - toisaalta ei minua huvita laittaa rahaa mihinkään muuhunkaan.

Suunnitelmia

Soitin eilen surkeana klinikalle ja kerroin negatiivisesta tuloksesta. Lääkäri soitteli myöhemmin takaisin ja totesi, että hoito oli mennyt sillä tavalla pieleen osaltani, että munasolut olivat kypsyneet liian epätasaisesti keräyksen ajankohtaan nähden - osa mennyt yliajalle, suurin osa oli aivan liian pieniä ja sitten ne, jotka olivat sopivia niin olivat kaikki virheellisiä tapauksia. Sekin ainokainen, joka siirrettiin kohtuun saakka, oli todennäköisesti sekundaa, kun ei jaksanut kiinnittyä. Mahdollisessa seuraavassa hoidossa lääkitys olisikin täysin erilainen.

Seuraavaa hoitoa ajatellen olenkin nyt muutaman kinkkisen asian edessä. Rahatilanteemme ei ole nyt hyvä ja tästä syystä soittelinkin jo julkiselle puolelle ja sain varattua vastaanottoajan omalle terveysasemalle heti vuoden alusta. Julkisella puolellahan homma toimii niin, että lähete pitää hakea omalta terveysasemalta lapsettomuuspoliklinikalle. Olimme miehemme kanssa sopineet, että jos tästä kierrosta ei tärppää niin seuraava hoito tehdään julkisella puolella. Mutta nyt mietityttää, että kuinka julkisella osataan suunnitella juuri minulle sopiva ja vaadittu lääkecocktaili. Sekin mietityttää, että onko julkisella sama käytäntö, että alkioita viljellään blastokystiksi asti ja siirrot vasta 5/6:na päivänä. Olen lukenut paljon kertomuksia siitä, että siirrellään vain 2- tai 3-päiväisiä alkioita, joilla on huonompi todennäköisyys jakautumiseen eteenpäni kuin 100-soluisilla blastokystilla. Minua epäilyttää käyttää aikaa tällaisiin hoitoihin ja siirtoihin, jos todennäköisyys raskautumiseen on huonompi.

Voisiko lukijoillani olla enemmän tietoa, että kuinka hyvin yksityisen ja julkisen puolen yhteistyö oikein pelaa? Voidaanko esimerkiksi yksityisen puolen laboratoriotestejä hyödyntää julkisella puolella mutkattomasti? Toinen asia mikä mietityttää on se, että vähennetäänkö yksityisellä tehtyjen koeputkihoitojen lukumäärä suoraan julkisen puolen hoidoista? Olen kuullut tosi ristiriitaista tietoa tästä ja mietityttää nyt tosissaan, että kuinka rehellinen kannattaa julkisella olla hoitohistoriasta yksityisellä klinikalla.

Hoidon suunnitelma

Tunteiluista faktoihin. Hoitosuunnitelmani näyttää tältä: Koeputkihoito lyhyellä kaavalla. Aloitus Bemfola -nimisellä lääkkeellä pistoksin ihon alle kp2-kp6 ja tämän jälkeen 1. ultra. Ja that´s it! Loppukuun suunnitelma mietitään uusiksi 1. ultran jälkeen. Sitä ennen on turha miettiä, että mitä lääkkeitä ja kuinka paljon. Kunhan nyt suurinpiirtein ymmärtää, että milloin on seuraavat ultrat, keräys ja itse siirtopäivä, ettei vaan varaa mitään lomamatkaa juuri siihen ajankohtaan.

Täytyy sanoa, että oma lääkärini toimii kaikessa todella rennolla otteella. Tällainen toimintatapa sopii minulle kyllä erittäin hyvin, sillä oikeastaan hänen takiaan en osaa jännittää mitään hoitoon liittyviä mahdollisesti inhottavia tapahtumia. Mm. punkteerauksen hän lupasi suorittaa 5 minuutissa ja sairaslomaa tarvitaan korkeintaan yksi päivä. Tällaiset kommentit ovat välillä saaneet minut hämmennyksiin, melkein jopa huvittuneeksi, sillä niin monesti olen lukenut pahoista kivuista liittyen munasolujen keräykseen. Aion silti luottaa omaan lääkäriin, enkä luoda turhia pelkoja tai jännityksiä itselleni hoidon kulusta.

Katsoin yhden youtube-videon Bemfola -lääkkeestä ja uskon pistosten menevän hyvin. Minulla on jo kokemusta Ovitrellen pistämisestä ja Bemfola on hyvin samankaltainen. Yksi asia jäi tosin mietityttämään. Youtube-videon ääni käski välttämään ehdottomasti kaikenlaista raskasta liikuntaa hoidon aikana. Itse urheilen aika paljonkin ja pari kertaa viikossa kunnon syketreeniä. Kysyin tätä myös omalta lääkäriltä, mutta hän vastasi tutulla rennolla tyylillään, että urheilla voi mielin määrin.

Taidan kuitenkin varmuuden vuoksi jättää raskaimmat treenit tekemättä. Todennäköisesti vatsa voi tuntua muutenkin niin erilaiselta, ettei edes huvita hytkymään.

Onnellinen

Eilen kävin IVF/ICSI -hoidon 1. suunnittelukäynnillä. Luulin, että jännittäisin kovasti tapaamista lääkärin kanssa, sillä nyt konkreettisesti olin tekemässä päätöstä koeputkihoitojen aloittamisesta. En kuitenkaan hermoillut yhtään, olin tunteiltani aivan turta. Odottaessani vuoroani kävi jopa mielessä, että haluanko lasta tällä tavalla pakotetusti tarpeeksi tai oikealla tavalla. Ovatko asiat vain vieneet tähän pisteeseen miettimättä kunnolla missään vaiheessa, onko tämä todella sitä miten haluan asioiden menevän?

Ennen kuin ehdin saada asioita mietittyä johtopäätökseensä saakka, kutsuttiin minut jo tuttuun huoneeseen. Lääkäri ei kertonut oikeastaan mitään uutta tai yllättävää - niin monta kertaa olimme  käyneet hoidon kulun jo aiemmin läpi kevyempien hoitosuunnittelujen lomassa. Mitä pidemmälle suunnittelu meni eteenpäin sitä varmempi olin päätöksestäni - nyt tämä tehdään ja ensi viikolla tämä alkaa! Kunhan vaan en ole raskaana tästä kierrosta, mihin uskoani riittää vain häivähdyksen verran. Tämän kierron piinaviikot eivät ole edes olleet yhtään piinavia. Niin paljon olen katsonut eteenpäin kohti koeputkihoitojen piinaviikkoja -  siellä vasta voidaan puhua oikeista mittasuhteista jännittämisen suhteen.

Tänään minut on vallannut outo tunne; olen rauhallinen, mutta sisälläni kihelmöi - aivan kuin pieniä kipinöitä poksahtelisi kurkunpäässä aina silloin tällöin. Vihdoin voin sen sanoa - olen onnellinen.  Tällaiselta tuntuu, kun elämä on ollut harmaata monta kuukautta, ellei jo useamman vuoden, ja sitten yhtäkkiä onnellisuus valtaakin sinut päästä hattuun saakka, eikä mikään huoleta.

En voi olla ajattelematta, miltä tuntuu nähdä kaksi viivaa ensimmäisen kerran, kun jo päätös hoitojen aloittamisesta saa minut säkenöimään näin.