PP7: jännitys tiivistyy

Pp5:nä pääsin vihdoin takaisin urheilun pariin. Vatsassa ei ole ollut enää mitään tuntemuksia ja urheileminen sujui hyvin, mitä nyt pieni tauko oli tehnyt tehtävänsä ja treenit tuntuivat haastavammalta kuin yleensä. Ilokseni huomasin, että levon ansiosta pieni selkäjumi, joka on vaivannut minua koko syksyn ajan, oli kadonnut kokonaan. Ilman tätä operaatiota en olisi malttanut levätä selkääni kuntoon.

Mitään muuta poikkeavaa ei kehossani ole kuin edelleen aristavat ja turvonneet rinnat.
Joka aamu herään ensimmäisenä tunnustelemaan, onko aristus ja turvotus yhä siellä. Arvioisin, että rinnat ovat suurentuneet noin puoli kuppikokoa. En voi olla muistuttamatta itseäni, että Terolutin lääkeselosteen mukaan turvotusta esiintyy vain 1/1000:lla lääkettä käyttävillä ja raskauden mahdollisuus on hyvinkin olemassa. Kipu pitää minut toiveikkaana ja positiivisin mielin. Aina kun ajattelen positiivista raskaustestiä, kehoni lävistää käsittämätön onnentunne. Olen välillä poikennut jo suuresti asioiden edelle ja kuvitellut mielessäni ne hetket, kun kerromme ilouutisesta lähisukulaisillemme. Samalla, kun tiedän, että tällainen unelmointi on vähän rikollista, en voi olla jatkamatta sitä. Ne ajatukset tuntuvat vaan niin hyviltä ja ihanilta, vaikka aavistan myös niissä piilevän vaaran. Mitä enemmän elettyjä unelmia, sitä enemmän niitä rikotaan mahdollisella negatiivisella tuloksella.

Olen viime päivinä uskaltautunut ajattelemaan lauantaista testihetkeä (PP12). En tiedä vieläkään miten uskallan ikinä katsoa tikkuun. Tapahtuman ajatteleminen saa vatsani nipistelemään ja sykkeeni nousemaan. Kerran ajatuksissani se testi oli negatiivinen, mikä sai sisääni suuren tyhjän olon tunteen. Olen lukenut muiden tarinoita, joissa jotkut ovat saanut jo PP7:nä tikkuun kaksi viivaa, kun sisään on siirretty 5-päiväinen alkio (niin kuin minulle). Ikipäivänä en kykenisi tekemään testiä vielä. Sitäpaitsi viimeisen kierron mukaan kuukautiseni pitäisi alkaa Itsenäisyyspäivänä, eli eletään nyt siihen saakka ainakin.

Viisi yötä Jouluun on.

Onnellinen

Eilen kävin IVF/ICSI -hoidon 1. suunnittelukäynnillä. Luulin, että jännittäisin kovasti tapaamista lääkärin kanssa, sillä nyt konkreettisesti olin tekemässä päätöstä koeputkihoitojen aloittamisesta. En kuitenkaan hermoillut yhtään, olin tunteiltani aivan turta. Odottaessani vuoroani kävi jopa mielessä, että haluanko lasta tällä tavalla pakotetusti tarpeeksi tai oikealla tavalla. Ovatko asiat vain vieneet tähän pisteeseen miettimättä kunnolla missään vaiheessa, onko tämä todella sitä miten haluan asioiden menevän?

Ennen kuin ehdin saada asioita mietittyä johtopäätökseensä saakka, kutsuttiin minut jo tuttuun huoneeseen. Lääkäri ei kertonut oikeastaan mitään uutta tai yllättävää - niin monta kertaa olimme  käyneet hoidon kulun jo aiemmin läpi kevyempien hoitosuunnittelujen lomassa. Mitä pidemmälle suunnittelu meni eteenpäin sitä varmempi olin päätöksestäni - nyt tämä tehdään ja ensi viikolla tämä alkaa! Kunhan vaan en ole raskaana tästä kierrosta, mihin uskoani riittää vain häivähdyksen verran. Tämän kierron piinaviikot eivät ole edes olleet yhtään piinavia. Niin paljon olen katsonut eteenpäin kohti koeputkihoitojen piinaviikkoja -  siellä vasta voidaan puhua oikeista mittasuhteista jännittämisen suhteen.

Tänään minut on vallannut outo tunne; olen rauhallinen, mutta sisälläni kihelmöi - aivan kuin pieniä kipinöitä poksahtelisi kurkunpäässä aina silloin tällöin. Vihdoin voin sen sanoa - olen onnellinen.  Tällaiselta tuntuu, kun elämä on ollut harmaata monta kuukautta, ellei jo useamman vuoden, ja sitten yhtäkkiä onnellisuus valtaakin sinut päästä hattuun saakka, eikä mikään huoleta.

En voi olla ajattelematta, miltä tuntuu nähdä kaksi viivaa ensimmäisen kerran, kun jo päätös hoitojen aloittamisesta saa minut säkenöimään näin.