Olen burnoutissa, mutta en välitä. Tämä tuska ei ole mitään sen toisen rinnalla.
Olen ollut niin kiireinen ja pää täynnä painetta kaikesta muusta, ettei suru ole päässyt pinnalle kuin aivan pieniksi hetkiksi. Pari kertaa olen romahtanut ja silloin olen ollut jossain todella syvällä. Yhtenä iltana olin yksin mökillä, mieleni valtasi suuri syleilevä rauhallisuus ja hetken ajattelin, etten ikinä lähde sieltä enää mihinkään. Ei ole koskaan aiemmin ollut näin paljon synkkiä ajatuksia mielessä ja tiedän, että pitäisi hellittää tahtia ja käydä ehkä ammattilaisen puheilla. En vaan voi nyt viime metreillä luovuttaa ja myöntää, etten pysty tähän. En anna minkään mielenhäiriön estää sitä, ettenkö saisi vihdoin sitä hoitoa.
Välillä itsekin ihmettelen sitä, että miten pystyn niin paljoon ja kuinka vahva olen. Jos kestän tämän koittelemuksen, pystyn mihin vaan. Jos kaadun niin kaadun saappaat jalassa.
Kuulostaa hurjalta mutta kuitenkin niin tutulta. Ehkäpä juttelusta ammattilaisen kanssa voisi oikeasti olla hyötyä. Jossain vaiheessa se jaksamisen raja tulee vastaan, vaikka miten koittaa ehtiä karkuun. Tsemppiä!
VastaaPoistaOnko sulla mitään tietoa jatkosta? Kohta kuitenkin loppuu jo kesäsulkukin..
PoistaKiitoksia tsempeistä! Mieli on jo hieman rauhoittunut sen jälkeen, kun pääsin aloittamaan loman. Siitä pian seuraavassa kirjoituksessa :)
VastaaPoistaTässä kuussa ei tosiaan hoitoa voinut aloittaa sairaalan lomatauon takia. Minulle on kerrottu, että on ilmoittauduttava jälleen kerran hoitoon (jo 4. yritys tänä vuonna), kun kuukautiset alkavat ja kertovat sitten, että milloin seuraava mahdollisuus on - mikään ei tunnu olevan 100% varmaa, sillä kiertoni on kaikkea 3-5 viikon väliltä.
Hyvä, että loma on auttanut..
PoistaHarmi, kun et tiedä hoidon aloituksesta mitään sen tarkempaa.. minun piti viime kuussa ilmoittautua hoitoon, mutta osui sulun ajalle. Tässä kuussa ilmoittauduin uudelleen ja hoidot alkaa heti elokuussa. Tai oikeastaan jo tämän kuun lopussa valmistelulla.