Kp1

Kp1 - ollako iloinen vai surullinen? Olen tässä 6 viikon aikana ehtinyt aika paljon lukea niitä tarinoita, joissa kerrotaan plussauutisista heti keskenmenon jälkeisessä kierrossa. Ei ehkä ole suuri yllätys, että meidän kohdalla ei näin käynyt. Joka tapauksessa kroppa on alkanut toimimaan ja se on hyvä uutinen se! Toistaiseksi tässä kierrossa olen selvinnyt niin pienillä kivuilla, ettei ole tarvinnut edes särkylääkettä. Vuotoa taas on tullut runsaammin kuin normaalisti.

Olin jo viime viikolla yhteyssä digitaalisen hoitopolun kautta hormoonipolille, että olisiko mitenkään mahdollista, että hoito tehtäisiin jo tähän kiertoon, sillä IVF-lääkäri oli aiemmin viestitellyt, että voisin ilmottautua hoitoon helmikuussa. En ollut siitäkään yllättynyt, että sain kieltävän vastauksen - hoito on siis mahdollinen vasta maaliskuussa. En ollut niin hirveän pettynyt, sillä töiden suhteen minulla olisi tullut järkyttävä säätäminen. Joudun nimittäin taas lähtemään työmatkalle ja se olisi osunut siirron kanssa täysin päällekkäin ja matkan peruminen olisi ollut työkavereilleni katastrofi. Työmatka menee harmittavasti päällekkäin ovulaation kanssa, eli hyvästit myös luomuyritykselle. Reissuja on tulossa tämän jälkeenkin ja ensi kuussa on sama haaste töiden ja hoidon yhteensovittamisesta edessä. Nyt on oltava vaan rohkea ja itsekäs ja kieltäydyttävä työmatkasta, vaikka se aiheuttaa ikävyyksiä kolleegoille. En vaan pysty mitenkään odottamaan siitä eteenpäin, sillä huhtikuisen lomamatkan takia siirto siirtyisi sitten vasta toukokuulle.

Olen alkanut tosissani harkitsemaan, että irtisanoutuisin nykyisestä työstäni, sillä näillä matkustumäärillä on todella haastavaa yrittää perustaa perhettä. Minulle yksi suurimmista stressinaiheuttajista on juuri työn ja hoitojen sovittaminen yhteen. Ajattelen niin paljon sitä, että mitä muut minusta ajattelevat ja tunnollisena on todella vaikea kieltäytyä töistä varsinkaan, kun ei voi kertoa kunnolla syytä, että miksi kieltäydyn. Minulla olisi tiedossa yksi paikka toisessa yrityksessä, ja siinä työssä ei tarvitsisi matkustaa mihinkään ja työ olisi muutenkin stressittömämpää ja hyvin paljon helpompaa. Huonona puolena saisin tuhansia euroja pienempää palkkaa ja saisin hyvästellä nousujohteisen työurani nykyisessä yrityksessä, jossa on mahdollisuudet kehittyä hyvinkin korkealle. Naisena et vaan voi saada kaikkea. Jostakin on luovuttava.