Mikään muu elokuva ei ole koskettanut ja viiltänyt niin syvältä kuin Arrival-elokuva.
Monille elokuva on vain yksi scifi-tieteiselokuva.
Minulle elokuva kertoo menetyksestä ja kaiken uhraamisesta sen takia, että saisit olla äiti - edes pienen hetken ajan. Joka kerta, kun kuulen Max Richterin sävellyksen On the Nature of Daylight (joka on yksi maailman kauneimmista ja surullisimmista kappaleista), sydämestäni tippuu palanen, enkä voi lopettaa kyynelehtimistä. Kappale liikuttaa mustaa möykkyä sisälläni aiheuttaen hirveää sanatonta kipua muistuttaen saavuttamattomasta rakkaudesta, jota en ikinä tavoita ja joka ei ole ikinä osa todellista elämääni.
Jäljelle jää; ikuinen kaipuu, ikuinen suru.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti