Pitkät hyvästit

 Ei tarvitse odottaa kuin kaksi päivää lohduttomien verikoetulosten saamisesta ja olen taas naispoliklinikan vastaanotolla. Tällä kertaa hoitaja neuvoo minua miten tehdä lääkkeeelinen tyhjennys itsenäisesti kotona liiankin tutuilla cytoteceillä. Minusta on irvokasta, että vastaanotto tehdään huoneessa, jota käytetään vauvojen neuvolakäynteihin. Seinälle on ripustettuja suloisia pieniä myssyjä roikkumaan ja istun lähellä hoitopöytää, jonka päälle kuvittelen pientä vastasyntynyttä, jollaista minulla ei ole koskaan oikeutta asettaa siihen hellästi makaamaan. Jossain kaukana käytävällä kuulen pienen vauvan itkun. Tälläkään kertaa en saa lohduttaa ketään muuta kuin itseäni.

Saan hoitajalta heti syötäväksi esilääkityksen. Myöhemmin opin, että jo esilääkitys saattaa aloittaa vuodon, mitä minulle ei tosin tapahdu. Kaksi päivää esilääkityksestä asetan neljä cytoteciä aikaisin aamulla sisääni ja alan odottamaan. Kivut alkavat melkein heti, mutta kunnon vuotoa ei oikein näy eikä kuulu. Kuuden tunnin jälkeen alkaa muutamia suurempia hyytymiä tipahtaa ulos wc-käyntien yhteydessä, mutta mitään infernaalista verenvuotoa en koe, vaikka kivut aaltoilevatkin kipulääkkeeiden läpi voimakkaana. Olen varautunut paksuimmilla siteillä mitä kaupasta löytyy, mutta näille ei löydy mitään käyttöä, sillä vuotoa tulee vain silloin kun käyn wc:ssä. Koko päivä jatkuu samanlaisena ja pelokkaana nukahdan odottaen, että joudun heräämään yöllä siihen pahimpaan hetkeen. Aamulla siteistä ei löydy edelleenkään mitään ja alkaa epäilyttämään, että asiat eivät ole edenneet niin kuin pitäisi. Kivut jatkuvat koko sunnuntain, mutta vuotoa ei ole liiemmin vieläkään. Ohjeiden mukaan soitan vasta kaksi päivää lääkkeiden ottamisesta hoitajalle, sillä kivut jatkuvat jo kolmantena aamuna voimakkaina. Tilanne on kerrassan hyvin epäselvä, eikä hoitajakaan ole oikein varma olisiko syytä tulla tarkistuttamaan vai ei, koska jotain kuitenkin näyttää tapahtuvan. Hän soittaa myöhemmin takaisin, että lääkkeet saattavat alkaa toimimaan vasta kolmantena päivänä ja neuvoo ottamaan maksimimäärät kipulääkkeitä. Vuotoa alkaa tulemaan hieman enemmän ja tyytyväisenä katson värjäytyneitä siteitä. Jotain hyötyä näistäkin näyttää olevan.

Seuraavana päivänä soitan jälleen klinikalle, sillä minulla on edelleen tunne, että kaikki toimi niin kuin pitäisi. Tämän lisäksi minua pelottaa, että joudun kokemaan saman kuin ensimmäisellä keskenmenokierroksella, jossa vasta neljän viikon jälkeen tapahtuneesta todettiin, että raskausmateriaali ei tyhjenny itsekseen ja loput piti hakea pois tähystämällä. Yhteensä prosessi kesti silloin 2-3 kuukautta. Kaikki tämä huomioon ottaen saan luvan tulla ultrattavaksi klinikalle ja huokaisen helpotuksesta.

Ultra näyttää todeksi sen mitä pelkäsinkin; materiaalia on edelleen kohdussa, mutta onneksi ei niin paljon, että tarvitsisi alkaa miettimään kaavintaa. Sovimme kontrollin kahden viikon päähän ja tätä ennen minun tulisi tehdä raskaustesti. Olen niin kiitollinen, että tilanteeni otetaan vakavasti, vaikka kysessä on julkinen terveydenhoito. Kaiken lisäksi saan tehdä testin 1,5 viikkoa aikaisemmin kuin normaalin prosessin mukaan. Pieni lohtu siitä, että menetän samalla jotain niin suurta.