Matka jatkuu

 Olen kuvitellut mielessäni palaavani blogiini kuin vaivihkaa hyvien ja yllättävien uutisten kera. Palaisin ja kertoisin, että olen vihdoinkin raskaana 5. kuulla tai jotain sinne päin ja nyt olisi meidän vuoro!

Näin ei kuitenkaan ole. Poissaoloni aikana teimme yksityisellä puolisoni kanssa kaikki mahdolliset tuhansien arvoiset testit kromosomitutkimuksista vasta-ainetesteihin. Teissä ei ole mitään vikaa. Sanat, jotka olen kuullut jo niin monta kertaa aiemmin. Vika on meissä yhdessä. Tai sitten munasoluni ovat kertakaikkisen vialliset. Jokaikinen niistä. Lääkärit kuitenkin suosittelivat vielä yhtä tavanomaista koeputkihoitoa. Se epäonnistui. Tämän jälkeen vielä yhtä, jossa piikitetään vain joka toinen päivä ja muuten ahmitaan Clomifenia. Joku oli kirjoittanut jossain keskustelupalstalla, että Clomifen-hoidon munasolut olisivat laadukkaampia, kuten lääkärikin sanoi, ja sain tästä uutta toivoa prosessiin. Teimme hoidon. Se epäonnistui. En saanut yhtään munasolua kohtuuni. 

Olemme todella tehneet aivan kaikkemme ja nyt olen vihdoin vasta pystynyt myöntämään itselleni, etten tule ikinä saamaan omia lapsia. En ikinä. Mikä on yllättävää, tämä tieto ei satu enää ihan niin paljon. Olemme tehneet aivan kaikkemme, kaikki kivet on käännetty. Olen tyytyväinen, että olen tehnyt sen kaiken. Ei tarvitse jossitella asiaa koskaan.

Minua on auttanut eniten eräs ilta ystäväni luona. Yksi harvoista, joka minulla on jäljellä, sillä koko lapsuttomuusprosessi on vienyt minua hyvin kauas kaikista muista. Hän kertoi, että minusta voi tulla äiti. Ei ehkä sillä tavalla kuin olen alunperin halunnut, mutta polku sinne on auki, jos vain olen valmis astumaan sille tielle. Kukaan ei ole ikinä osannut sanoa mitään näin lohduttavaa ja oikeita sanoja lapsettomuudestani. Painakaa nämä sanat mieleen, jos etsitte oikeita sanoja lapsettomuudesta kärsivälle. 

Tästä keskustelusta minussa avautui valtava lukko ja aloin itkemään aivan holtittomasti. Minulle todella vahvistui se, että minä haluan äidiksi, eikä se ole minkään ulkoisen painostuksen aiheuttama tahtotila. Olen astunut polulle ja tunnen itseni vahvaksi ja onnelliseksi. Olen pystynyt alkamaan iloitsemaan toisten ihmisten hyvistä hetkistä, mikä on ensimmäinen merkki siitä, että olen oikealla tiellä.

Yksi matka on päättynyt, mutta seuraava luku on jo auki.