Pp5:nä pääsin vihdoin takaisin urheilun pariin. Vatsassa ei ole ollut enää mitään tuntemuksia ja urheileminen sujui hyvin, mitä nyt pieni tauko oli tehnyt tehtävänsä ja treenit tuntuivat haastavammalta kuin yleensä. Ilokseni huomasin, että levon ansiosta pieni selkäjumi, joka on vaivannut minua koko syksyn ajan, oli kadonnut kokonaan. Ilman tätä operaatiota en olisi malttanut levätä selkääni kuntoon.
Mitään muuta poikkeavaa ei kehossani ole kuin edelleen aristavat ja turvonneet rinnat.
Joka aamu herään ensimmäisenä tunnustelemaan, onko aristus ja turvotus yhä siellä. Arvioisin, että rinnat ovat suurentuneet noin puoli kuppikokoa. En voi olla muistuttamatta itseäni, että Terolutin lääkeselosteen mukaan turvotusta esiintyy vain 1/1000:lla lääkettä käyttävillä ja raskauden mahdollisuus on hyvinkin olemassa. Kipu pitää minut toiveikkaana ja positiivisin mielin. Aina kun ajattelen positiivista raskaustestiä, kehoni lävistää käsittämätön onnentunne. Olen välillä poikennut jo suuresti asioiden edelle ja kuvitellut mielessäni ne hetket, kun kerromme ilouutisesta lähisukulaisillemme. Samalla, kun tiedän, että tällainen unelmointi on vähän rikollista, en voi olla jatkamatta sitä. Ne ajatukset tuntuvat vaan niin hyviltä ja ihanilta, vaikka aavistan myös niissä piilevän vaaran. Mitä enemmän elettyjä unelmia, sitä enemmän niitä rikotaan mahdollisella negatiivisella tuloksella.
Olen viime päivinä uskaltautunut ajattelemaan lauantaista testihetkeä (PP12). En tiedä vieläkään miten uskallan ikinä katsoa tikkuun. Tapahtuman ajatteleminen saa vatsani nipistelemään ja sykkeeni nousemaan. Kerran ajatuksissani se testi oli negatiivinen, mikä sai sisääni suuren tyhjän olon tunteen. Olen lukenut muiden tarinoita, joissa jotkut ovat saanut jo PP7:nä tikkuun kaksi viivaa, kun sisään on siirretty 5-päiväinen alkio (niin kuin minulle). Ikipäivänä en kykenisi tekemään testiä vielä. Sitäpaitsi viimeisen kierron mukaan kuukautiseni pitäisi alkaa Itsenäisyyspäivänä, eli eletään nyt siihen saakka ainakin.
Viisi yötä Jouluun on.
Tsemppiä Lia! Mun mielestä nuo kaikki operaatiot oli tuon "projektin" helpoin osuus - tapahtui jotakin konkreettista. Odottaminen on sitä kaikkein pahinta. Koita olla googlaamatta kaikkia mahdollisia tuntemuksia (tiedän - helpommin sanottu kuin tehty...). Itse kulutin (hukkasin) jäätävän määrän aikaa siihen ja kuitenkaan se ei tulosta muuta suuntaan tai toiseen. Ja valitettavasti se odottaminen tai jännittäminen ei lopu vielä siihen plussaankaan, kun sitten tulee vielä parin kk:n odotus ns. riskipäivien yli :). Että odotettavaa riittää, suuntaan tai toiseen. Jospa saisit 100-vuotisviikolla hyviä uutisia - toivotaan niin :). t. Hanna
VastaaPoistaIso kiitos tsempeistä :) Valitettavasti, olen kyllä tainnut jo googlailla kaiken mahdollisen :D Onneksi päivisin töissä fokus pysyy hyvin muualla, mutta vapaa-ajalla ajatukset lähtevät vaeltelemaan. Vaikka on tämä aikamoista odottelua, silti melkein toivon, että aika kuluisi hitaammin, sillä olen niin paljon onnellisempi kuin pitkään aikaan. Pelkään ihan hirveän paljon testipäivän saapumista ja että tämä onni viedään silloin pois.
VastaaPoistaSamaa olen miettinyt, että vaikka plussa tulisikin, olisi se vasta ensimmäinen virstanpylväs tässä hyvin pitkässä matkassa. Olen laskenut, että turvallisemmilla vesillä oltaisiin vasta helmikuun puolella, ja sinne jos jonnekin tuntuu olevan ihan järjettömän pitkä aika.