20.8.2018

Toipuminen

Perjantaina toipuminen punktiosta lähti tosi hyvin käyntiin, eikä kamalia kiputiloja päässyt enää syntymään. Hoitaja sanoikin minulle, että on tärkeää ottaa kipu heti hallintaan, ettei se pääse ottamaan yliotetta. Ote taidettiin saada vahvemmilla kipulääkkeillä, joita otin vielä muutaman myöhemmin illalla osittain varmuuden vuoksi.

Olo oli niin hyvä, että pääsin hyvin liikkumaan jo samana päivänä kuin punktio oli. Seuraavana päivänä pääsin jo pidemmälle kävelylle eikä tarvinnut edes jatkaa vahvempaa lääkitystä. En edes tiennyt, että punktion jälkeen vatsa ei turpoa välttämättä ollenkaan ja näin onnekkaasti näyttää käyneen kohdallani nyt. Ihanaa, kun ei tarvitse yhtään spekuloida, että onko hyperimahaa vai ei, kun vatsa näyttää kerta täysin normaalilta. Ainoa mikä on vaivannyt eilisestä lähtien on muun vatsan oireilu, mikä tuntuu kertovan herkkyydestäni vahvoille kipulääkkeille.  Samankaltainen vatsakipu vaivasi minua monta päivää ensimmäiselläkin kerralla. Vointi oli loppujen lopuksi parempi kuin eilen ja pääsin normaalisti töihin. Tällä kertaa siis 2 päivän sairasloma riitti mainiosti.

Seuraava varattu aika sairaalaan on keskiviikolle, jolloin on tarkoitus tehdä tuore alkionsiirto. Tämä tarkoittaa siis, että alkio olisi 5 päivän ikäinen blastokysti. Aikavaraus on edelleen voimassa, eli tulokset näyttävät lupaavilta :)

2 kommenttia:

  1. Onnea siirtopäivään.
    Olipa ihana löytää kirjoituksesi. Meillä on punktio päivä perjantaina ja jännittää ihan pirusti. Julkisella puolella vain tapahtuu jatkuvasti muutoksia. Meillä on lääkärit ja hoitajat vaihtuneet joka käynnillä. Eilen 2. ultrassa lääkäri nro 3. ilmoitti että meille ei sitten tehdäkään tuoresiirtoa ensiviikolla. Ihan vain sen vuoksi että hän itse sen määrää. Ei mitään selitystä miksi hän näin päätti. Eli joudutaan odottamaan 2kk odottamaan ihan suotta. Olin eilen ihan rikki töykeästä kohtelusta.

    VastaaPoista
  2. Huhhuh, nuo yllättävät muutokset ovat kyllä pahimpia - tiedän niin miltä tuollainen pettymys tuntuu! Kaikki sympatiat sinne, odotus on välillä niin raastavaa.
    Minullakin on vaihtunut lääkäri pariin otteeseen, mutta hyvin ovat tuntuneet olevan tilanteen tasalla ja olen vasta nyt tajunnut, kuinka en täysin voinut luottaa ikinä edes yksityisen puolen lääkäriin.
    Paljon zemppiä punktioon ja toivottavasti teille löytyy paljon kypsiä munasoluja. Toimenpiteenä punktio jäi minulle minulle tällä kertaa sellaisena, että voisin mennä siihen milloin vaan uudestaankin.

    VastaaPoista