Oirepäiväkirja

Kerroin aiemmin, että en ole saanut mitään sivuoireita hormonilääkityksestä. Nyt kun aloin oikein miettimään niin rintani ovat olleet jo pari päivää aavistuksen aran tuntuiset. Tämän lisäksi ruokahalu ei ole ollut kovin hyvä ja välillä on pitänyt pakottaa itsensä syömään jotain. Tämä voi toki aiheutua siitä, että en ole päässyt urheilemaan samalla tavalla kuin aiemmin, sillä en ole halunnut ottaa mitään riskiä mahdollisesta munasarjan kiertymisestä tai edes kaatumisesta. Minulla vaikuttaa urheilun puute   vähentyneeseen näläntunteeseen normaalioloissakin, mutta ei tässä olla oltu kuin muutama päivä liikkumatta. Tästä syystä epäilen lääkityksellä olevan jotain vaikutusta asiaan.

Ihoni on myös mennyt hiukan huonoon kuntoon ja on alkanut ilmestymään stressipaukamia. Toisaalta palasin juuri töihin ja iho-oireet voivat aiheutua oravanpyörästäkin. Loma teki kyllä hyvää ja henkisesti tunnen itseni vahvaksi ja valmiina taas vastaanottamaan työelämän haasteita.

Vatsakipuja osalta olen päässyt niin paljon helpommalla kuin viimeksi. Muistan, että viimeksi viimeisinä päivinä ennen munasolukeräystä haaveilin tuskissani punktion tapahtuvan pian, jotta pääsisin eroon paisuvista rakkuloistani. Nyt olo on varsin hyvä eikä minulla ole mitään kiirettä punktioon. Se on hauskaa miten viimeisen viikon aikana on palautunut muistiin kaikki tapahtumat edelliskerran hoidosta yksityisellä. Toistaiseksi mennyt paremmin, en voi kuin toivoa, että sama linja jatkuu hoidon päättymiseen saakka.

Ultra ja mitä sen jälkeen

Kp10 ja ensimmäiset tuntemukset alavatsalla aivan niin kuin ensimmäisellä hoitokerralla. Edellisenä iltana olin vielä tunnin kävelylenkillä, mut nyt ei huvita rehkiä senkään vertaa. Varsinaisia kipuja ei ole, mutta munasolut alkavat tuntua painavilta munasarjoissa.

Aamun ultra jännitti. Pelkäsin koko ajan, että minut säikäytetään jollain huonoilla uutisilla ja olin melkein yllättynyt saadessani tietää, että punktio on kuin onkin tällä viikolla; tarkalleen kolmen päivän päästä. Jäljellä enää viimeisen illan verran Gonal F:ää ja Orgalutrania, vastahan aloitin! Hoitoon kuului lopulta vain kahdeksan stimulaatiopäivää. Tämä ajanjakso meni hirvittävän nopeasti. Niin lyhyt aika verrattuna 7,5 kuukauden jonotukseen. Sen verran jouduin yhteensä odottamaan julkisella puolella näitä hormonicocktaileja.

Tämä IVF-hoito muuttui sittenkin lääkärien päätöksellä ICSI:ksi, eli munasolujen mikroinjektiolla mennään punktion jälkeen eteenpäin. Olen todella onnellinen, että tätäkin nyt kokeillaan. Yksityisellä puolella ICSI maksaisi monta sataa euroa enemmän.

Kp8 ja Orgalutran

Vaikka pistäminen on mennyt hyvin tässä hoidossa, silti melko vastahakoisesti otin Orgalutranin pois eilen paketistaan ja viivyttelin toimenpiteen aloittamista myöhäisiltaan. Kyseessä on siis ns. jarrulääke, joka estää munasolujen ennenaikaista irtoamista ennen suunniteltua munasolupunktiota.
Orgalutranin vaikuttava aine on ganireliksi ja se kuuluu gonadotropiinia vapauttavien hormonien estäjien lääkeaineryhmään ja se vaikuttaa estämällä luonnollisen gonadotropiinia vapauttavan hormonin (GnRH) toimintaa. (*Lääkeinfo.fi)

Orgalutranin piikki on tylpempi ja neula vähän paksumpi kuin muissa lääkkeissä, ja tästä syystä sitä on hankalampi saada ihosta lävitse. Tämä oli hyvin mielessäni edelliskerroista ja tartuin rohkeasti ruiskuun ja työnsin sitä heti hieman suuremmalla voimalla kuin Gonal F:ää vatsanahasta sisään n. 45 asteen kulmassa. Eihän se kivalta tuntunut, mutta ei kovin ollut kivuliastakaan. Ja mikä parasta, sain heti piikin helposti ihon lävitse. Tämän jälkeen tuttu kirvely ympäröi pistoskohtaa, mutta meni nopeasti ohitse.

Vatsan alueella ja muutenkaan ei ole ollut vielä mitään tuntemukisia kasvavista munarakkuloista. On alkanut mietityttämään, että toimiiko koko lääkitys tällä kertaa ollenkaan. Toisaalta viimeksi minulla ei ollut selviä tuntemuksia ennen kuin kp10-päivänä. Tilanne selviää hyvinkin pian, sillä huomisaamuna (kp10) on aika ensimmäiseen IVF-ultraan. Todennäköisesti tämä jää viimeiseksi ultraksi ennen punktiota, jos kaikki menee niin kuin pitääkin.

Kp6 ja ajatuksia uudesta hoidosta

Ajattelin listata vähän tuntemuksia tästä juuri alkaneesta koeputkihoidosta, joka on meille järjestyksessään jo toinen:

• On se totta, että kun yhden hoidon on jo kertaalleen suorittanut, eivät piikit ja piikitykset tunnu juuri enää oikein miltään. Toki piikit pistävät, mutta tilanne ei hermostuta yhtään. Työnnän lääkkeen sisään ajattelematta pistääkö vai ei, eivätkä kädet hikoa niin kuin ensimmäisessä hoidossa. Viime marraskuussa saatoin istua ruisku kädessä useamman minuutin ajan ihmettelemässä, että milloin viitsin laittaa. Nyt olen suorittanut kaiken ennätysnopeasti - kynän korkki auki, piikki kiinni kynään, lääkkeen annostus ruiskuun, vatsapoimusta kiinni ja eikun menoksi.

• Tälläkään kertaa en ole saanut mitään sivuoireita lääkkeistä - toisaalta onkin vasta neljäs lääkkeellinen päivä.

• Ensimmäisellä kerralla hoito oli lähestulkoon mielessä vähintään kerran tunnissa. Tällä kertaa hädin tuskin muistan illalla, että on pistämisen aika. Toisena päivänä melkein unohdin kokonaan ja myöhästyin ajankohdasta yli puoli tuntia. Toivottavasti vähänlaisella stressaamisella olisi myönteinen vaikutus lopputulokseen.

• Viime kerralla mietin jonkun verran punktiota itse toimenpiteenä. Silloin ei tullut mieleenkään, että tuska alkaisi vasta punktion jälkeen. Nyt minua eniten mietityttää, että kuinka monen päivän sairaslomalla selviän. Sairaalasta kerrottiin, että tiedossa olisi vain 2 sairaslomapäivää. Viimeksi vielä neljäntenä päivänä oli liikkuminen vaikeaa, eli ajattelin neuvotella enemmän sairaslomapäiviä kuin luvatut kaksi. Niin toivon, että selviäisin pienemmillä kivuilla tällä kertaa. Toisenlainen lääkitys voi tässä auttaa.

• Minua stressasi todella paljon kesän alussa töiden suhteen, että minun pitäisi peruuttaa jotain jo luvattuja työmatkoja, sillä alkukesä oli superhektistä aikaa töissä. Töiden takia ei oikeastaan haitannut yhtään, että hoito siirtyi, sillä olisin joutunut todella haastaviin ja epämukaviin tilanteisiin. Nyt onneksi tilanne on hiukan helpompi ja minun ei tarvitse peruuttaa mitään isoja tapaamisia töissä sairasloman takia. Muutaman palaverin uudelleenjärjestely tuottaa hiukan haasteita, mutta eiköhän sekin jotenkin järjesty.

• Ensimmäisellä hoitokerralla mietitytti kovasti, että miten selviän kaikista juhlimishaasteista, sillä oli pikkujouluaika :) Juuri nyt punktion sairaslomani aikaan on ystäväni suuret juhlat, joita ollaan suunniteltu yli puolen vuoden ajan ja minultakin odotetaan ohjelmanumeroa ja kyydityksiä ja jos mitä. On ollut todella vaikeaa olla kertomatta, että en pääsekään mukaan. En ole vielä keksinyt, että miten hoidan koko tilanteen. Olen nyt vain yrittänyt livistää muilla tekosyillä kaikista tehtävistä ja voin vain kuvitella, että mitä jotkut saattavat jo ajatella minusta. On vaan pakko laitettava hoidon tällaisten asioiden edelle ja olla välittämättä muiden ihmisten mielipiteistä. Juhlatoimikunnassa on niin paljon ihmisiä, joita en tunne ollenkaan ja ymmärrettävästi en halua tuoda tätä asiaa esille siinä ryhmässä. 

• Viimeksi tuskailin siitä, että aika menee niin hitaasti hoidon alettua. Nyt jotenkin minulla ei ole kiire mihinkään ja annan päivien lipua ohitseni hitaasti, nopeasti tai sillä tahdilla kuin ne nyt menevätkin. Olen niin turtunut odotukseen ja epäonnistumisiin, että olen oppinut olla kiirehtimättä. Itse matka voi olla nimittäin paljon parempi kuin se mihin se lopulta päättyy.

Lapsettomuushoito nro 2

Edellinen kierto venyi taas todella pitkäksi ja pääsin ilmoittautumaan lapsetttomuushoitoon julkiselle puolelle kuukautisten alettua vasta nyt elokuun puolella. Heti seuraavana päivänä ilmoittautumisen jälkeen kuulin aivan ihania uutisia - saan vihdoin aloittaa pistoshoidon kp3:sta ja punktiollekin on tehty alustava varaus! Päällimäisenä tunteena on valtava helpotus siitä, että saan viimein kauan kaipaamani hoidon ja toivonkipinä palaa suurempana kuin pitkään aikaan.

Tänään pistin 10 kuukauden pistostauon jälkeen Gonal F - lääkekynästä. En jännittänyt yhtään ja tuikkasin hymyissä suin lääkkeen vatsanahasta sisään. Pistäminen ei ole koskaan ollut näin kivaa, niin vapautunut olo on siitä, kun hoito on alkanut :)  Olen onnellinen.

Lomalla!

Aloitin loman parisen viikkoa sitten ja ei olisi voinut olla parempi ajoitus. Parisuhteessani on ollut todella myrkyttynyt ilmapiiri pääasiassa sen takia, että olen voinut niin huonosti työstressin ja siitä aiheutuneen jonkun sortin masennuksen takia. Mieheni ei ole osannut olla tukenani vaan on ollut vihainen minulle siitä, että olen suostunut siihen valtavaan työtaakkaan. En ole osannut selittää kunnolla, että miksi niin teen. Hänelle tuntuu olevan vaikeaa muistaa, että kuinka raskasta lapsettomuus minulle on, sillä hänelle se ei ole samalla tavalla kamalaa.

Itkin vielä lentokoneessa matkalla etelään, mutta kun perille pääsimme tuntui kuin musta verho olisi vedetty päältämme pois; aloimme pitää taas toisiamme kädestä ja hymyilemään kilvan auringon kanssa. Taas sen sai huomata, että tarvitaan kunnon etäisyys vaikeisiin asioihin, jotta niitä voi tarkastella tarvittavalla rauhallisuudella. Olen ollut lomalla pitkästä aikaa onnellinen ja nauranut aitoa naurua. Stressi ja huolet on poissa, voi kun voisi olla aina näin.

Matkalleni pakkasin mukaan yhden Gonal F -kynän. Tätä lääkettä minun tulisi käyttää ensimmäiset 9 päivää seuraavan hedelmöityshoidon alussa. Kiertoni on niin mitä sattuu - kaikkea 3-5 viikon väliltä, että ei tiedä varmasti alkaako hoitoni jo matkan aikana. Julkisen puolen hoitaja viestitteli minulle, että lääke kannattaa ottaa mukaan, vaikka ei voida (taaskaan) luvata sitä, että mahtuisin mukaan elokuun hoidon saajien onnekkaseen ryhmään suurimmaksi osaksi siitä syystä, että kiertoni vaihtelee niin paljon. Viime kuussa kiertoni oli ennätykselliset 38 päivää ja ehdin taas jo kuvitella vaikka mitä meidän pienestä, sillä minulla oli harvinaisesti kipeät rinnatkin koko viimeisen viikon kierrosta. Aivan kuin silloin ensimmäisen hoidon aikaan. Ehkä viime kuussa tärppäsikin ja olisin voinut saada onnellisen päätöksen hoidon peruuntumiselle. Mutta kuten tiedetään, tälläkään kertaa ei ollut onni meidän puolella.

Ai että miten menee?

Viimeiset pari kuukautta olen tehnyt aivan hulluna töitä. Olen peittänyt surun lapsettomuudesta työtaakan ja -stressin alle.

Olen burnoutissa, mutta en välitä. Tämä tuska ei ole mitään sen toisen rinnalla.

Olen ollut niin kiireinen ja pää täynnä painetta kaikesta muusta, ettei suru ole päässyt pinnalle kuin aivan pieniksi hetkiksi. Pari kertaa olen romahtanut ja silloin olen ollut jossain todella syvällä. Yhtenä iltana olin yksin mökillä, mieleni valtasi suuri syleilevä rauhallisuus ja hetken ajattelin, etten ikinä lähde sieltä enää mihinkään. Ei ole koskaan aiemmin ollut näin paljon synkkiä ajatuksia mielessä ja tiedän, että pitäisi hellittää tahtia ja käydä ehkä ammattilaisen puheilla. En vaan voi nyt viime metreillä luovuttaa ja myöntää, etten pysty tähän. En anna minkään mielenhäiriön estää sitä, ettenkö saisi vihdoin sitä hoitoa.

Välillä itsekin ihmettelen sitä, että miten pystyn niin paljoon ja kuinka vahva olen. Jos kestän tämän koittelemuksen, pystyn mihin vaan. Jos kaadun niin kaadun saappaat jalassa.