10.1.2018

Vauva 2019?

Haikein mielin olen jo heittänyt hyvästit sille ajatukselle, että vauva voisi tulla taloon enää vuonna 2018. Seuraavan koeputkihoidon mahdollinen ensimmäinen suunnittelukäynti on tosiaan vasta siellä helmikuun lopussa. Parhaimmassa tapauksessa hoito voidaan aloittaa maaliskuun aikana ja tämäkin kaikki on puhdasta arvailua. Toivottavasti julkisella ei aleta edes harkitsemaan mitään inseminaatiota, sillä se on omasta mielestä kohdallani puhdasta ajanhukkaa. Muutenkin inseminaatiossa on melko huono onnistumisprosentti, jotain 15% luokkaa.

Varasin toistaiseksi viimeisen käynnin yksityiselle kp12:ksi, jolloin voidaan tarkastaa munasarjojen tilanne ja saada tarkemman ajan ovulaatiolle tässä kierrossa. Samalla käynnillä haen asiakirjat hoidoista ja labrojen tuloksista. Nämä on tarkoitus toimittaa HUS:iin hyvissä ajoin ennen ensikäyntiä.
Mitään kovin ihmeellistä ei tule siis tapahtumaan lapsettomuushoitojen osalta seuraavaan 1,5 kuukauden aikana. Aika tulee kulumaan töiden ja harrastusten parissa, sekä ystävien ja sukulaisten kanssa olisi mukava viettää enemmän aikaa kuin ennen. Panostan heti alkuvuodesta terveelliseen ruokavalioon, urheilen paljon ja tarkoitus olisi olla myös ilman alkoholia hoitoihin saakka. Täysi sitoutuminen seuraavaan hoitoon on jo siis alkanut.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti