29.1.2018

Kp1 ja harmitus

Edellinen viikko oli kurjin hetkeen. Ilmeisesti aktiivisten petihommien takia sain aiheutettua itselleni virtsatietulehduksen, joka ei ole ollut harmina moneen vuoteen. Myöskin antibiooteilta olen säästynyt ainakin viimeiset neljä vuotta ja kyllä otti päähän alkaa sekoittamaan vatsaa niillä. Ostin samalla apteekkireissulla hiivalääkkeitä, sillä antibioottikuuri laukaisee minulla 100% varmuudella aina aivan hirvittävän ja kammottavan hiivatulehduksen. Tätäkään vaivaa minulla ei ole vuosiin ollut, ja oikein "innolla" odotan tapaamista tämän vanhan hankaluuden kanssa.

Mutta ei siinä vielä kaikki. Olen kokenut olevani jouluukuusta saakka väsyneempi kuin aiemmin ja kävin työterveyslääkärillä juttelemassa asiasta. Verikokeet osoittivat sitten, että minulla on lievä anemia, eli rautaakin saa ruveta popsimaan urakalla seuraavat 3-4 kuukautta. Apteekista lähti tavaraa mukaan varmaan jollain sadalla eurolla - kyllä taas kirpaisi.

Viikon viimeisen päivän kruunasi kuukautisten alkaminen, mikä tuli aika yllätyksenä, sillä en odottanut superlyhyttä kiertoa (kp24), kun joulukuun oli odotettua pidempi (kp31). Eniten tässä lyhyessä kierrossa harmitti se, että todennäköisesti seuraava ehtii alkaa juuri, kun minulla on ensimmäinen käynti julkisen puolen lapsettomuusklinikalla. Tämä taas siirtää hoitojen alun ainakin kuukaudella eteenpäin, mahdollisesti jopa huhtikuulle saakka, jolloin minulla on sovittuna jo yksi kiva reissu ja hiihtolomankin olin suunnitellut pitäväni vasta silloin. Eli kevään kaikki kivat suunnitelmat menevät todennäköisesti aivan pipariksi. Tai oikeastaan on aivan turha yrittää suunnitellla keväälle yhtään mitään, kun hoidon ajankohta on yksi suuri mysteeri.

Kirsikkana kakun päällä kaikki nämä ikävät asiat tapahtui vielä viikolla, joka oli minulle töissä henkisesti erittäin raskas stressin ja ahdistuksen takia. Työyhteisössäni on muutama henkilö, jotka toiminnallaan myrkyttävät työilmapiiriä, mikä vaikuttaa jo omaankin hyvinvointiin. En päässyt koko viikonloppuna ikävien asioiden puimisesta eroon, vaan viikko alkoi samalla ahdistuksella.

Tästä viikosta on pakko tulla paljon parempi.

2 kommenttia:

  1. Hei lueskelin blogia läpi kun tuntui että lähes samassa vaiheessa mennään. Meillä aika Hus:ssa maaliskuussa. Ollaan yksityisellä käyty pari kertaa, on kokeiltu OI parilla eri menetelmällä, muuten kaikki toimii hyvin ja näyttää hyvältä mutta sitä toista viivaa vaan ei tule testiin. Lisäksi on ollut luteaalituki käytössä jo kesästä saakka, mulla on jotain tiputtelua ilmennyt nyt tän yrittämisen aikana mitä ei aikaisemmin ole ollut. Mutta tuohon ei oikein selvää vastausta olla saatu onko kuinka haitallista oikeastaan. Nyt mulla ajatuksena että jaksan just ja just vielä antaa letrotsoleille mahdollisuuden pari kertaa mutta sitten pitäisi jo päästä IVF suunnittelemaan. Pelkään kuitenkin kovasti, että inseminaatioita vähintään HUS vaatii välissä, mikä turhauttaa kyllä kovasti!

    Mutta se syy miksi nyt eniten aloin kommentoimaan, oli se että tuossa olit muutamassakin postauksessa kirjoittanut että ette ole juuri kertoneet ystäville ainakaan yrityksestä tai hoidoista. Ymmärrän kyllä sen että raskaana olevalle ystävälle on vaikea kertoa ja muutenkin on vaikea löytää sopivaa hetkeä ns. pilaamaan tunnelma. Mutta muuten kyllä kannustan kovasti puhumaan. Itelle ainakin on loppujen lopuksi ollut tosi helpottavaa kun on voinut ystäville kertoa ja puhua missä mennään, ja lähinnä just tuo että voi olla välillä allapäin ja juhlimatta ja ne ymmärtää ja tietää syyn. Ei tarvii "huijata ja valehdella". Plus kun kaveriporukan vauvoja voi alkaa tulla enemmänkin nyt ajan kuluessa, niin ehkä tää vaikuttaa siihen että uutiset voi tulla jollain tavalla hienovaraisemmin kuin muuten ehkä tulisi. Tai toivon niin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentista!
      Pelkään myös kamalasti, että laittavat minut julkisella inseminaatioihin ensin. En luota tämän hoidon tehokkuuteen omalla kohdallani sitten ollenkaan. Pieni toivonkipinä on, ettei näin "vanhaa" enää laiteta inseminaatiokokeiluun vaan suoraan IVF:ää suunnittelemaan.

      Se on totta, että ei olla kerrottu kellekään hoidoista. Viime aikoina olen miettinyt enemmän tilanteita, joissa voisin ottaa asian puheeksi. Minusta tuntuu, että olen ylittänyt jonkinlaisen rajapyykin tällä hoitotaipaleella, että olen sen verran turtunut koko asiaan, että kertominen ei ehkä olisikaan enää niin vaikeaa. Asia on niin sanotusti arkipäiväistynyt. Kiitos joka tapauksessa kannustuksesta! Uskon, että kun tarpeeksi olen pyöritellyt asiaa mielessäni niin asia tulee vain lipsahtamaan vihdoin sanotuksi jollekin. Tunnen, että se päivä on jo lähellä.

      Poista