8.1.2018

Julkisella

Ja niin kuukautiset alkoivat sen päivän iltana, kun ehdin jo myöhästymistä alleviivata täällä blogissa.
Ennen kp1:stä ehdin käydä juttelemassa omassa terveyskeskuksessa lapsettomuudestani. Aikaa sain odottaa kolmisen viikkoa. Terveyskeskuksessa minut vastaanotti aivan ihana ja empaattinen lääkäri, joka osasi myötäelää tuskaani juuri oikealla tavalla. Hän oli paljon empaattisempi kuin oma lääkärini yksityisellä. Kerrottuani koko tarinani sisältäen epäonnistuneen IVF-hoidon lääkäri oli sitä mieltä, että mitään tutkimuksia ei tarvita ja hän laittaa niillä puhein lähetteen HUS:iin. Tämän jälkeen kaikki on edennyt odotettua nopeammin ja 1. aikani julkisen puolen lapsettomuuspolilla on jo helmikuun lopussa. Sain yhteydenoton HUS:ilta vain 1,5 vuorokautta terveyskeskuskäynnin jälkeen ja olin todella yllättynyt näin nopeasta lähetteen käsittelyajasta. Ennen helmikuun alkua minun täytyy käydä verikokeissa ja toimittaa kaikki tiedot yksityisen puolen hoidoista kuntapuolen tutkivalle lääkärille.

Asiat siis etenevät. Ei toki samaa tahtia kuin mitä ne etenisivät yksityisellä. Mietin pitkään, että olisin tehnyt yhden IVF-hoidon tammikuussa tutulla yksityisellä klinikalla odottaessa julkiselle puolelle, mutta minulta olisi mennyt kaikki säästöni pahimpien päivien varalle. Ehkä parempi säästää niitä rahoja siihen, kun olen liian vanha julkiselle. Tähänkään ei ole valitettavasti kovin pitkä aika.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti