30.11.2017

PP3

Nyt eletään sitten piinapäiviä ja päivää nro 3. Raskaustesti minun tulee tehdä pp12. En ole ajatellut tehdä yhtään testiä sen aikaisemmin kahdesta syystä: 1) Kiertoni on ollu viime aikoina vain 25-26 ja epäilen kuukautisten alkavan kuitenkin hyvissä ajoin ennen virallista testipäivää 2) Haluan olla tässä onnellisuuskuplassa niin kauan kuin siihen on mahdollisuus. Totta puhuen pelkään testin tekemistä ja vain yhden viivan näkemistä niin hirveästi, etten ole varma pystynkö siihen edes pp12:na.

On jo viikko siitä, kun olin punktiossa. Viikko on mennyt hujauksessa ohi osittain kovien työkiireiden takia. Silti tuntuu siltä, että siitä on jo ikuisuus, kun pistin koeputkihoidon ensimmäisen piikin nahkaani. Töissä on hurja kiire, koska joululoma on aivan nurkan takana. Kolleegat ovat todella stressaantuneita ja olen yrittänyt parhaani, ettei heidän stressinsä tarttuisi minuun ja vaikuttaisi näin pikkuisen alkutaipaleeseen. Minun on vaikeaa ottaa suurempia paineita nyt töistä, sillä omassa elämässäni käyn läpi jotain niin paljon tärkeämpää. En osaa yhtään olla muiden tahdissa, jotka tuntuvat nauttivan hektisyydestä.

Alkiolla on kriittiset hetket menossa, sillä nyt viimeistään sen tulisi kiinnittyä kohtuuni. Yön aikana tunsin nipistyksen tunnetta alavatsalla, mutta mahdotonta sanoa liittykö se edelleen herkkiin munasarjoihin vai onko jotain uutta tapahtumassa. Jos en paremmin tietäisi, niin olisin epäilleeni olleeni raskaana jo punktiopäivästä saakka. Vatsa on ollut turvonnut ja rintoja on aristellut tähän päivään saakka. Vaikea olisi tunnistaa alkaneen raskauden oireita näiden nykyisten vaivojen seassa.


28.11.2017

Pidä kiinni pikkuinen

On oikeastaan aika omituinen ajatus, että pikkuiseni on näiden menneen viiden päivänä aikana hedelmöittynyt ja kehittynyt pieneksi alkioksi monen kilometrin päässä munajohtimistani. Kaukana sieltä, jossa sen kuuluisi olla. Koen koeputkihoidon kokonaisuudessaan erittäin hämmentävänä ja ihmeellisenä asiana, mutta miten muutenkaan kuvailla elämän syntyä - varsinkin, jos se tehdään helmimaljalla laboratorio-olosuhteissa. Tänään ei tarvitse ajatella möykkyä enää helmimaljalla, sillä nyt se on jo löytänyt tiensä kohtuuni.

Siinä vaiheessa, kun olin taas takaisin klinikalla ja laboratorion henkilökunta kertoi alkion kehittyneen hienoksi blastokystiksi (alkiorakkula) viikonlopun aikana, oli vaikeaa lausua kiitosta ääni värisemättä. Ajattelin, että romahdan liikutuksesta jo ennen kuin pientä saadaan edes siirrettyä. Onnistuin ryhdistäytymään, kun sain alkaa selostamaan lääkärille punktion jälkeen piinaavista kivuista. Niiden muisteleminen tyrehdyttää suloisimmatkin onnen kyyneleet. Lääkäri ultrasi, mutta ei löytänyt mitään erikoista syytä koville kivuille. Päinvastoin hän kertoi ainakin toisen munasarjan toipuneen oikein hyvin. Toisessa näkyi jonkun verran nestettä, mutta ei niin paljon, että olisin saanut mitään erityisiä lisäohjeita sen hoitamiseen.



Alkion siirto toimenpiteenä meni kivuttomasti. Siirto tehtiin ohuella katetrilla, joka näytti maailman pisimmältä ja terävimmältä neulalta (huh, ei olisi pitänyt katsoa). Ainoa asia, joka tuntui vähän ikävältä oli se, kun ultralaitteella piti painaa hyvän näkyvyyden saamiseksi alavatsaani, joka painoi virtsarakkoani, ja joka taas kiusasi edelleen arkoja munasarjojani. Purin huultani ja saatoin jopa pidättää hengitystäni siihen asti, että lääkäri kertoi alkion olevan paikoillaan. Hoitaja näytti minulle ruudulta, että mihin kohtaan kuului katsoa. Siinä kohtaa loisti valkeana pieni piste - aivan kuin pikkuinen tähti olisi juuri syntynyt elämään sisälläni. Ja niinhän se onkin.

Kunhan vaan nyt kiinnittyisit, pitäisit tiukasti kiinni.
.


27.11.2017

Vointeja

Vaikka olen kuinka juonut vettä ja levännyt, en ole vieläkään täysin toipunut punktiosta. Kaksi päivää olin täysin sänkypotilaana, kolmantena päivänä lähdin ensimmäisen kerran liikkeelle, neljäntenä vähensin särkylääkkeitä ja viidentenä menin viimein töihin pienissä kivuissa. Suurin haitta toipumisessa on ymmärtääkseni elimistön kuivuminen, sillä kaikki saatavilla oleva ylimääräinen neste kerääntyy punktioitujen munarakkuloiden tilalle ja aiheuttaa kivut siellä. Tämän lisäksi vatsani ei ole toiminut toimenpiteen jälkeen aivan normaalisti. Kivistävä ja kramppaava vatsa yhdistettynä munasarjavihlontaan ei ole ollut kokemuksena sieltä mukavimmasta päästä. Välillä en ole ottanut selvää tuleeko kipu munasarjoista vai suolesta, vai onko toisen kipuilu seuraus toisen oireilusta. Kaikista inhottavimpana koin kuitenkin sen, että punktiopäivänä virtsaaminen vihloi todella voimakkaasti munasarjoihin saakka ja kipulääkkeet eivät tuntuneet toimivan kotona enää ollenkaan. Juomisen takia vessassa piti rampata koko ajan, eli koko päivä oli yhtä suurta tuskaa ja epävarmuutta siitä, että mikä on normaalia ja mikä ei. Sen päivän iltana olinkin jo melkein lähdössä päivystykseen asian takia, sillä pelkäsin saaneeni ihmeellisesti  jonkun pahemman luokan virtsainfektion toimenpiteen yhteydessä. Seuraavana aamuna onneksi kipu ei ollut enää aivan samaa luokkaa ja puhelu klinikan hoitajan kanssa rauhoitti mieleni.

Olen luullut koko aikuisikäni, että minulla on melko kivuliaat kuukautiset. Näiden kipujen rinnalla ne eivät ole juuri mitään. Ja kuukautiskipuihin auttaa sentään 800mg buranaa hyvin. Voisin kuvitella, että endometrioosi voisi aiheuttaa juuri tällaista epätoivoista kipua ja vihlontaa alavatsassa. Kaikki sympatiat tästä vaivasta kärsiville.

Lääkäri teki siinä kyllä aikamoisen virhearvion, että olisin ollut työkykyinen toimeenpiteestä heti seuraavana päivänä. Tämän kokemuksen myötä pyytäisin mahdolliseen seuraavaan kertaan vähintään neljän päivän sairasloman, sekä reseptin johonkin paljon voimakkaampaan kipulääkkeeseen. Voihan toki olla, että minulla oli vain huonoa tuuria. Klinikan muut naiset, jotka olivat tulleet samaan toimenpiteeseen, eivät valitelleet kivuista punktion jälkeen yhtään - toisin kuin minä heidänkin edestä. Kuten mainitsin aiemmassa kirjoituksessa, tunsin operaation aikana yhden todella voimakkaan vihlonnan, joka oli ihan eri luokkaa kuin itse munarakkuloiden imurointi. Ehkä silloin tapahtui jotain, joka saattoi aiheuttaa verenpurkautuman ja hyytymän, joka on alkanut painaa hermoa. Kaikki tämä on toki pelkkää spekulaatiota ja ehkä saan jonkun vastauksen kipuiluun, kun tapaan lääkärin huomenna alkion siirron yhteydessä.

25.11.2017

Viesti klinikalta

Näin aamuyöstä levotonta unta, että olin klinikalla selvittämässä ainokaisen munasoluni tilannetta. Muistan, kuinka tiirailin mikroskoopilla helmimaljan elämän atomia ja pystyin erottamaan sen jakautuneen monisoluiseksi blastokystiksi. Tunsin valtavaa onnea ja helpotusta. Uni halusi rauhoittaa yöllä vellovaa mieltäni mahdollisista huonoista uutisista, jotka odottaisivat minua aamulla.

Heräsin ja katsoin heti kännykkääni, joka vilkkui sappuneesta viestistä. Olin pettynyt, että olinkin nähnyt vain unta ja avasin viestin hätäillen. Sydämeni värähti sisäänpäin. Hedelmöittynyt munasoluni on jakaantunut alkioksi! Toivo elää siis yhä ja ajanvaraukseni tiistaille alkion siirtoon pidetään voimassa. Kuinka jotain niin pientä voi rakastaa jo näin paljon?


24.11.2017

Niistä munasoluista

Harmittavasti vain 8 munasolua onnistuttiin löytämään niistä 32 munarakkulasta, jotka punktioitiin eilen. Tämä tultiin kertomaan minulle jo eilen heti toimenpiteen jälkeen. Tässä vaiheessa en ollut vielä kovin huolissani, vaikka odotin kyllä paljon parempaa tulosta.

Tänä aamuna kuulin huonoja uutisia. Näistä 8 munasolusta vain 4 olivat kypsiä. Ja edelleen näistä neljästä vain yksi on lähtenyt hedelmöittymään ja jakautumaan. "Vain yksi!" Parahdin puhelimeen ja tunsin syvää tyhjyyttää rinnassani. Tämä tarkoittaa sitä, että emme saa yhtään pakkaseen ja koko hoito on tämän ainokaisen varassa. Huomenna saan viestin siitä, että onko toivoa jäljellä alkion siirtoon ensi tiistaina. Tänään itkin ensimmäisen kerran tämän hoidon aikana. Voi kuinka toivonkaan, että jakautunut hiukkanen jaksaisi tiistaihin ja siitä eteenpäin.

Kaikki tämä kärsimys on saattanut olla turhaa.




23.11.2017

Punktio ohi, kivut ei

Nukuin yön ennen punktiota rauhallisesti, mutta heräsin ennen kellonsoittoa, mikä on todella harvinaista minulle. Olin odottanut, että nyt viimeistään aamulla jännittäisi jo paljon enemmän, mutta edelleen olin rauhallinen ja odottavaisin mielin.

Saavuimme miehen kanssa klinikalle hyvissä ajoin n. puoli tuntia ennen suunniteltua aikaa. Mies lähti antamaan omaa näytettä ja minulle laitettiin kanyyli käsivarteen, sekä annettiin selostus toimenpiteen kulusta. Olimme päättäneet miehen kanssa, että hän voi mennä välillä töihin ja noutaa minut myöhemmin lounastunnilla.



Kanyylin laittaminen ei tuntunut oikeastaan lainkaan ja sain heti sen perään pari Panadolia. Pian minut kutsuttiinkin jo toimenpidehuoneeseen. Itse toimenpide eteni tosi ripeästi. Samaan aikaan, kun lääkäri ultrasi sain kipulääkettä ja rauhoittavaa suoraan suoneen. Rauhoittava humahti nopeasti päähän ja silloin olikin lääkäri jo laittamassa puudutetta, joka yllätyksekseni ei tuntunut miltään. Itse punktion tunsin kyllä, mutta en sen aikana tuntenut oikeastaan kuin kerran todella voimakkaan vihlonnan, joka sai minut värähtämään kivusta. Hoitaja huomasi tämän ja sain heti lisää kipulääkettä ja rauhoittavaa. Punktio oli ohi muutamassa minuutissa ja pian pääsin lepohuoneeseen pötköttelemään.

Mikä tuli yllätyksenä, oli valtavat kivut munasarjoissa heti toimenpiteen jälkeen. Vatsaa pakotti todella paljon, ja pian minulle valkeni, etten mitenkään olisi kotiinlähtökunnossa vielä ensimmäisen tunnin aikana. Olin vähän kateellinen huoneen naapurille verhojen takana, sillä hän ei valitellut toimenpiteen jälkeisiä kipuja lainkaan. Naapuri lähtikin varmaan tunnin ennen minua, vaikka aika oli ollut jälkeeni. Valittelin kovia kipuja hoitajille ja sain maksimimäärät kaikkia mahdollisia kipulääkkeitä, jotka veivät pahimman terän kivusta n. 1,5 tunnin jälkeen. Silloin uskaltauduin myös ensimmäisen kerran vessaan. Vessakäynti meni hyvin, joten tein päätökseni kotiinlähdöstä kivuista huolimatta. Olin hiukan huolissani, sillä saisin ottaa seuraavat kipulääkkeet vasta niin monen tunnin kuluttua.

Kotona kivut eivät ole juuri hellittäneet, vaan ovat yhä todella voimakkaat. 1g Panadolia ja 800mg Buranaa ei helpota oloa yhtään. Vessassa käynti on myös äärimmäisen epämiellyttävää, sillä kipu munasarjoissa on niin voimakasta. Soittelin jo klinikalle kysyäkseni, että onko tämä täysin normaalia, mutta klinikka oli mennyt jo kiinni, eikä puheluuni vastattu. Nyt pähkäilen, että lähdenkö soittamaan HUS:in päivystykseen vai en. Ajatus päivystykseen lähtemisestä hirvittää minua, sillä en kykene edes seisomaan suorassa ja vain köpöttelemään tuskaliaasti eteenpäin.

Kunpa huomenna kaikki olisi paremmin.


22.11.2017

Viimeinen pistos

Eilen vein Gonapeptylin "the irrotuspiikin" nahan läpi kuin vanha tekijä. Ruisku näytti aivan samalta kuin jarruna toiminut Orgalutran. Ainoastaan annosmäärä lääkettä oli varmaan tuplasti enemmän. Piikin paksuuden sijasta pienen kylmän hien otsalle nosti Gonapeptylin mahdolliset haittavaikutukset, joita lueskelin ennen pistämistä. Vakava masennus sivuoireena sai lääkeselostuksessa oikein oman kappaleensa. Muutaman muun oireen luettuani päätin laittaa listan pois ja pistää miettimättä mahdollisia seurauksia.



 Pistospäivät olivat sitten kai siinä tämän kierron aikana. En ole aivan varma tuleeko vielä jotain muuta lääkkeitä kuin keltarauhashormoni punktion jälkeen. Munarakkuloiden keräyksen aikana hoitaja antaa minulle Ovitrellen, eikä tarvitse sitä itse pistellä.

Kaiken kaikkiaan jäi ihan hyvät tunnelmat pistoshoidosta, ja voisin hyvin ryhtyä tähän uudestaankin, jos tämä ensimmäinen kierros ei tuota haluttua tulosta. Minun on vaikea uskoa, että olisin niiden 30-40% onnekkaan joukossa, joilla onnistaa jo ensimmäisen IVF-hoidon aikana.

Huomenna on sitten vihdoin odotettu punktio, eli munarakkuloiden keräyspäivä. Outoa, mutta odotan tapahtumaa melko innoissani, eikä minua jännitä paljon muuta kuin hyvällä tavalla. Vihdoinkin tapahtuu jotain todella merkittävää ja projektissa otetaan (toivottavasti) huima harppaus eteenpäin. Eniten minua pelottaa, että hoidossa olisi menty sillä tavalla pieleen, että kypsyneet munarakkulat olisivat lähteneet karkaamaan liian aikaisin, eikä lääkäri onnistuisi keräämään yhtään munasolua talteen.