Pidä kiinni pikkuinen

On oikeastaan aika omituinen ajatus, että pikkuiseni on näiden menneen viiden päivänä aikana hedelmöittynyt ja kehittynyt pieneksi alkioksi monen kilometrin päässä munajohtimistani. Kaukana sieltä, jossa sen kuuluisi olla. Koen koeputkihoidon kokonaisuudessaan erittäin hämmentävänä ja ihmeellisenä asiana, mutta miten muutenkaan kuvailla elämän syntyä - varsinkin, jos se tehdään helmimaljalla laboratorio-olosuhteissa. Tänään ei tarvitse ajatella möykkyä enää helmimaljalla, sillä nyt se on jo löytänyt tiensä kohtuuni.

Siinä vaiheessa, kun olin taas takaisin klinikalla ja laboratorion henkilökunta kertoi alkion kehittyneen hienoksi blastokystiksi (alkiorakkula) viikonlopun aikana, oli vaikeaa lausua kiitosta ääni värisemättä. Ajattelin, että romahdan liikutuksesta jo ennen kuin pientä saadaan edes siirrettyä. Onnistuin ryhdistäytymään, kun sain alkaa selostamaan lääkärille punktion jälkeen piinaavista kivuista. Niiden muisteleminen tyrehdyttää suloisimmatkin onnen kyyneleet. Lääkäri ultrasi, mutta ei löytänyt mitään erikoista syytä koville kivuille. Päinvastoin hän kertoi ainakin toisen munasarjan toipuneen oikein hyvin. Toisessa näkyi jonkun verran nestettä, mutta ei niin paljon, että olisin saanut mitään erityisiä lisäohjeita sen hoitamiseen.

Alkion siirto toimenpiteenä meni kivuttomasti. Siirto tehtiin ohuella katetrilla, joka näytti maailman pisimmältä ja terävimmältä neulalta (huh, ei olisi pitänyt katsoa). Ainoa asia, joka tuntui vähän ikävältä oli se, kun ultralaitteella piti painaa hyvän näkyvyyden saamiseksi alavatsaani, joka painoi virtsarakkoani, ja joka taas kiusasi edelleen arkoja munasarjojani. Purin huultani ja saatoin jopa pidättää hengitystäni siihen asti, että lääkäri kertoi alkion olevan paikoillaan. Hoitaja näytti minulle ruudulta, että mihin kohtaan kuului katsoa. Siinä kohtaa loisti valkeana pieni piste - aivan kuin pikkuinen tähti olisi juuri syntynyt elämään sisälläni. Ja niinhän se onkin.

Kunhan vaan nyt kiinnittyisit, pitäisit tiukasti kiinni.
.