Onnellisuuden jäljillä

Minulla on raskas vuosi takana. Kaikki alkoi siitä, kun koeputkihoitoani siirrettiin yllättäen 3 kuukaudella eteenpäin sovitusta. Tämä oli valtaisa pettymys, sillä olin ollut jonossa ko. hoitoon yli 4 kuukautta. Yritin hukuttaa pettymystä ja suruani työhön ajamalla itseni liian vaativaan projektiin hulluilla työmäärillä ilman kunnon apua saatavilla, mikä aiheutti kamalan huonon olon kierteen burnoutin muodossa ja minkä takia koko parisuhteeni alkoi voimaan huonosti. Koin valtavaa ahdistusta työstäni ja samalla tunsin itseni yhä enemmän ulkopuoliseksi työympäristössaäni ja tiimissäni. Kaikki tuntui väkisin teeskentelyltä. Voin henkisesti todella huonosti ja mieltäni pimensi mustat ajatukset. Ei ollut tietoa paremmasta huomisesta. Yritin hakea pelastusta perheen perustamisesta, mutta kun siitäkään tullut mitään, ei ollut mitään toivoa jäljellä.

Kesäloma auttoi pahimpaan tuskaan; parisuhde jälleenrakennettiin onnelliseksi ja elokuussa alkanut hoito toi tarvitsemani toivon kipinän. Kipuilin edelleen töissä, mutta enemmän kuin 4 vuotta odotettu positiivinen raskaustesti muutti kaiken sateenkaaren väreihin ja toi elämälleni tarvitun tarkoituksen. Olin niin onnellinen siitä, että hirvittävä vuosi olikin vaihtunut yhdeksi parhaista. Tätä hetkeä ei kestänyt kuin yhden vilahduksen, sillä keskenmeno pakotti keskelle hirveintä painajaista, jota pahempaa en ollut tässsä elämässä joutunut aiemmin kestämään.

Alkuvuodesta keskenmenosta aiheutunut tuska alkoi helpottaa ja samalla pääsin miellyttävämpien, mutta yhä raskaiden töiden pariin ja aloin haikailemaan muutosta. Olin haikaillut elämänmuutoksen perään aikaisemminkin raskauden muodossa, mutta koska tämä tuntui yhä vaan vaikeammalta tavoittaa, aloin miettimään muita ratkaisuja. Taivaalta tipahti ratkaisu ja jouduin työpaikallani irtisanomisuhan alle. En ollut järkyttynyt tulevista potkuista, vaikka olin uhrannut elämäni edellisenä vuonna työlle melkein kirjaimellisesti. Joku toinen olisi voinut olla katkera, mutta minä olin innoissani kaikista uusista mahdollisuuksista. Eniten siitä, että pääsisin eroon työympäristöstä, johon tunsin olevan ulkopuolinen ja joka aiheutti minulle vain ahdistuta. Kun pääsin vapaaksi, tunsin itseni höyhenen kevyeksi valmiina lentoon. Ja niin minä lensinkin ja minusta tuli yhtäkkiä onnellinen huolimatta siitä, että en ollut raskaana. Opin, että ahdistuksen lähteeni ei ollut vain raskauden mahdottomuus vaan se myrkyttynyt ilmapiiri, jonka kanssa minun piti tulla jokapäiväisessä elämässäni toimeen työpaikallani.

Vaikka olin vapaa, minussa asui silti pieni huoli siitä, että mitä jos tulisinkin yhtäkkiä raskaaksi niin miten se vaikuttaisi uuden työpaikan saamiseen. En halunnut olla tilanteessa, jossa toivon raskautta samalla peläten sitä. Kaikelle löytyi ratkaisu, sillä minut haluttiin hyvinkin pian uuteen työpaikkaan, joka tuntuu avoimelta, rehelliseltä ja paikalta, jossa ei tarvitse teeskennellä mitään. En voi vieläkään uskoa, että löysin näin nopeasti uuden työn, joka on kaikkea sitä, josta olen usean vuoden haaveillut ahdistukseni keskeltä.

Kaikki on siis vallan hyvin ja vihdoinkin voin rehellisesti sanoa, että olo on onnellinen - tulee sitä perheenlisäystä sitten tai ei.