8.5.2019

PP5 - oireita tai jotain sinne päin

Raskainta PAS-siirron piinapäivissä on ehdottomasti jatkuva oireiden kyttäys ja analysointi. Mitä pienemmätkin tuntemukset luovat uutta toivoa, mutta samalla joidenkin oireiden puuttuminen - kuten rintojen aristus jälleen kerran - lannistavat mielen. Sekään ei helpota taikka lohduta, että oireettomus on täysin mahdollista näin aikaisessa vaiheessa. Olen lueskellut paljon muiden kirjoituksia piinapäiviltä, jotka ovat päättyneet positiiviseen tulokseen, ja niitä yhdistää monesti sama tekijä: aristavat rinnat. Tästä syystä olen aivopessyt itseni siihen ajatukseen, että rintojen aristus olisi se pakollisin alkuraskauden oire. Tätä vahvistaa oma kokemukseni siitä, että itsellänikin oli rintojen aristusta hyvin aikaisessa vaiheessa siinä kierrossa, josta olen kerran elämässäni raskautunut.

Jonkinlaiset vatsatuntemukset ovat jatkuneet edelleen ensimmäisiltä piinapäiviltä, mutta eivät todellakaan niin voimakkaina (silloinkin melko lieviä). Alavatsassa tuntuu siis päivän mittaan lievää paineen tunnetta, höyhenen kevyitä menkkatuntemuksia ja joskus todella harvoin pientä nipistelyä. Mielestäni minulla ei ollut tällaisia tuntemuksia viime kuun negakierrossa. Eikä myöskään aiemmin ole ollut vastaavanlaista turvotusta, jota on nyt päivittäin vatsan seutuvilla. Turvotus on huomattavaa, minkä takia paidoilla on tapana on mennä mahan päältä rullalle ja mukava pömpötys on koko ajan esillä. Ja tämä siis vain kotioloissa eikä suinkaan julkisilla paikoilla :D Vatsani näyttää siltä, että voisin olla 14+ raskausviikolla. Progynova aiheutti minulle nesteturvotusta ja siitä aiheutunutta painonnousua edellisessä kierrossa. Silloin painonnousu tapahtui melko äkkiä parin kilon verran ylöspäin, mutta se myös hävisi melko nopeasti, eikä ollut keskittynyt tällä tavalla vain vatsan alueelle (tai mistäkö niin tarkasti muka muistan). En joka tapauksessa muista tällaista jatkuvaa näin pitkään jatkunutta turvotusta heti siirron jälkeen.

Viimeisenä voisi mainita vetisen valkovuodon, jota holahtelee pöksyihin muutaman kerran päivän aikana. Lugesteronia poistuu toki jatkuvasti myös, mutta tämän lisäksi tapahtuva vuoto on lähes läpinäkyvää ja tuntuu olevan muuta kuin lugeista johtuvaa. Tai sitten se on nimenomaan lugeista johtuvaa (huoh).

6 kommenttia:

  1. Mulla kaksi raskautta takana, toisessa oli rinnat tosi arat alluraskaudessa, toisessa loisti kaikenlaiset rintaoireet poissaolollaan koko raskausajan. Mene siis ja tiedä, mutta oman kokemuksen mukaan rintojen arkuutta joko on tai ei sattumasta riippuen ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on lohduttavaa ja täytyy yrittää muistuttaa paremmin itseään siitä, että kaikki raskaudet on erilaisia.

      Poista
  2. Jännittäviä aikoja.. Pitkää mieltä tuleville päiville, pidän peukkuja sormin varpain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Kaikki peukut ja sormet tarvitaan auttamaan tämän onnistumiseksi :)

      Poista
  3. Mulla oli yksi eka merkki toooosi vetinen, holahteleva valkovuoto, jota on edelleen.. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihan mahtavaa! Tai siis eihän tuo mukavaa ole :), mutta luo taas enemmän toivoa tähän osoitteeseen. Harmittavasti muistin tässä äsken, että minulla oli tätä samaa joskus tuoresiirron kierrossa, jonka tuloksena negatiivinen. Eli ilmeisesti se on tämänkin oireen kohdalla 50-50 mahdollisuus.

      Poista