Olen niin kyllästynyt tähän oireiden arvuutteluun, että tarkoittaako mikään mitään. Eilen minut valtasi hetkeksi suuri epätoivo ja tirautin pari kyyneltäkin sen vuoksi, etten tule ikinä onnistumaan. Olen yrittänyt suhtautua hoitoihin nyt kevyemmin ja rennommin, kun muut asiat ovat elämässä niin hyvin. Kipu lapsettomuudesta ei ole silti kadonnut mihinkään, ja ei näköjään paljon vaadita, että tuska ja epätoivo tulvivat esiin, kun hetkeksi irrottaa kontrollin.
Keskenmenon jälkeen olin luottavainen. Jos kerta kohtuni oli vihdoin suostunut vastaanottamaan ensimmäisen vieraansa, olisi paljon todennäköisempää, että se hyväksyisi myös seuraavan tulijan. Toisin kävi ja toisen lääkkeellisen PAS:in alkio meni hylkyyn. Minulla on myös vahvistunut tunne, ettei tästäkään siirrosta ole tullut mitään.
Tämän piinailun lisäksi riitelin mieheni kanssa rahasta ja siitä olemmeko valmiita laittamaan taas omaa rahaa yksityiseen sen ajan, kun olemme julkiselle jonossa 3. koeputkihoitoon. Emme päässeet tästä yhteisymmärrykseen. Itse olisin valmis antamaan vaikka koko omaisuuteni. Hän ei ole samaa mieltä. Olo on lohduton.
Mielessä on käynyt, että teen (negatiivisen) testin jo huomenna, jotta pääsen eroon tästä oireiden kyttäilystä. Ehkä sen jälkeen yritän nauttia kesästä ilman hoitoja ja hetkeksi unohtaa koko lapsettomuuden, joka myrkyttää sieluani niin kipeästi.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti