Työkiireet- ja paineet alkavat olla taas samalla levelillä kuin ennen lomaa. Ihana rauhallisuus ja zen-olotila ovat muisto vain. Olen yrittänyt parhaani mukaan rauhoittua stressaavassa tilanteessa ajatellen kiinnittymistä yrittävää alkiota, mutta se on erittäin vaikeaa siinä työympäristössä, jossa yritän jotenkuten edes pysyä pinnalla. Minulla on aivan liikaa haastavia tehtäviä päällä samanaikaisesti, jatkuvasti presentaatioita uusille ihmisille, sekä kova paine ylemmältä johdolta kiihdyttää tahtia. Olen introverttiä sorttia ja kaikki esiintymiset ja puheet vievät minusta jo yksistään paljon mehuja.
Tuntuu siltä, että olen aina myöhässä kaikesta siitä mitä teen ja resurssipulan takia ei ole ketään auttamassa. Olen lähestulkoon yksin vastuussa aivan valtavasta kokonaisuudesta, eikä helpotusta ole näköpiirissä vielä pitkään aikaan jos koskaan. Se on valtava ihme, jos mikään alkio kykenee säilymään hengissä näissä stressihormoneissa, hyvä jos minäkään. Tänään koin iltapäivällä pienen romahduksen, kun tajusin, että töitä on jatkettava iltakymppiin saakka, koska olin onnistunut kadottamaan tärkeitä ja aikaavieviä töitä. Lumipallo alkoi vyörymään, kun olin tästä syystä taas myöhässä yhdestä deadlinesta, stressilevelit alkoivat nousta ja samalla aloin hullun lailla sättimään itseäni siitä, että nyt ei saa, ei vaan kerta kaikkiaan voi stressata. Olen saattanut pilata tämän elämänalun, kun en pysty vain rauhoittumaan. Romahdin pieneksi hetkeksi, mutta otin pienen tauon kaikesta ja pääsin hirveästä tilastani eteenpäin taas hiukan rauhallisempana ja normaalimpana.
Pakostakin nousee mieleeni kysymys, että miten yhdistää tällainen työ sitten jos kuvioissa olisikin pieni lapsi? Jotain on muututtava ja nopeasti, tuli se lapsi sitten maailmaan tai jäisi ikuisesti tulematta.
Voi hyvänen aika, kuulostaapa hankalalta tilanteelta! Toivottavasti pystyisit kertomaan esimiehellesi, että työkuorma tuntuu valtavalta. Eihän kukaan jaksa tuollaista tahtia pitkään. Tiedän kyllä, että ei niitä asioita niin vaan sanomalla muuteta, mutta ainakin se on alku. Kovasti tsemppiä!! <3
VastaaPoistaVielä hankalammaksi tästä tekee sen, että esimieheni on ulkomaalainen eikä mitenkään koskaan läsnä. Hänen tehtävänsä on vain allekirjoitella papereita, jos on pakko. Meillä on myös jatkuvasti yt:eitä niin en halua olla valittajien joukossa, yritän vain kestää. Eli olen melkoisessa umpikujassa, kun en voi oikein saada mistään tukea tähän tilanteeseen. Mietin työpaikanvaihtoa jatkuvasti, mikä taas sopii huonosti yhteen vauvaprojektin kanssa. Kiitos zempeistä <3
PoistaKuulostaa hyvin tutulta tilanteelta. Tunnollisena ihmisenä sitä yrittää niin kauan kunnes katkeaa... Minun tilanteessa kaiken kuorman ja stressin aiheuttaa narsisti toimitusjohtaja, jolle mikään ei riitä. Mahdottomia aikatauluja tehdään ja yksin saa kaikesta selvitä. Lopputulos on aina haukuja, vaikka kuinka olisi onnistunut. Puhuminen ei auta. Eilen oli tuoresiirto ja tänään kaatu kaikki työasiat päälle. Itkua pidätellen vessaan.
VastaaPoistaKaikki sympatiani sinne ja toivon koko sydämelläni, että pieni ihme sisälläsi jatkaa kasvua <3 Tunnollisuus ja nopeasti suorittaminen kostautuvat pitkällä juoksulla, sillä muilla on aina korkeat odotukset suhteesi, kun olet aina ennenkin osannut hoitaa täysillä. Juuri tuo yksin jääminen ja tekeminen on minulle kaikista pahinta. Ei ole ketään kenen kanssa jakaa se kaikki paine vaan räpiköitävä joten kuten eteenpäin aivan yksin.
Poista