24.9.2021

Neuvola

Olen pantannut neuvolaan soittamista viimeiseen asti, koska puolet minusta uskoo, ettei tästä kuitenkaan mitään tule. Ikävä varata aikaa, joka pitää pian kuitenkin perua. Informaatio kotipaikkakuntani äitiysneuvola-sivuilta saa kuitenkin mietteliääksi, sillä siellä ohjeistetaan, että seulontoihin osallistumiseksi pitäisi olla yhteydessä neuvolaan jo ennen kahdeksatta viikkoa. Ajattelen: Herran jestas, voiko ensi viikolla alkaa jo kahdeksas viikko jonkun kaavan mukaan? Kun vuoto alkoi, ja ultrassa möykyn koko ei vastannut laskemiani raskauslaskurin viikkoja, lopetin seuraamasta koko touhua. Nyt voi siis hyvin olla jo 7. viikko ja ensi viikolla se kahdeksas.

Ei auta muu kuin näppäillä neuvolan numero ja ottaa puhelin kauniiseen käteen. Sen verran viime tipassa soitan, että saan ensimmäisen ajan jo kahden viikon päähän. Ihmeekseni ensimmäinen aika ei ole terveydenhoitajalle vaan lääkärille, joka meinaa oikein ultratakin. Mistä lähtien julkisella puolella on tehty ultraäänitutkimuksia ennen 12. viikkoa? Tai sitten niin on ollut aina, mutta sinnehän asti en ole ikinä päässyt. Toinenkin aika varataan saman tien ja nyt terveydenhoitajalle perusterveyden kartoitukseen. Sitäkin tarvitsee odottaa alle 3 viikkoa. Sanomattakin on selvää, etten toivo mitään niin paljon kuin että möykky on matkassa vielä silloinkin.

2 kommenttia:

  1. Olen itse myös pelännyt neuvolaan soittamista liian varhain. Näin jälkeenpäin ajatellen se on kyllä ollut turhaa ja liittyy varmaan siihen yleiseen turhaan häpeään jota keskenmenon ympärillä väijyy. Sen kerran kun sitten jouduin perumaan neuvola-ajan varhaisen keskenmenon takia, se oli itse asiassa hyvä kokemus: juuri keskenmenon kokeneena oli hyvä jutella empaattisen ammattilaisen kanssa puhelimessa. Hän sanoi, että voisin pitää varatun ajan ja mennä juttelemaan terkkarin kanssa. Olisin käyttänyt mahdollisuuden hyväksi, mutta toisena vaihtoetona oli matkustaa pidemmäksi aikaa ulkomailla asuvan mieheni luo ja se tuntui siinä tilanteessa vielä tärkeämmältä. Peukut pystyssä täälläkin, että pieni pysyy matkassa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos <3 Vuoto ei ole onneksi tullut enää, ja toivo elää.

      Ihmettelen, kun silloin itse jouduin peruuttamaan neuvola-ajan keskenmenon takia, niin ei minulle tarjottu mahdollisuutta keskusteluun. Olisi tullut enemmän kuin tarpeeseen.

      Poista