Onnellisuuden jäljillä

Minulla on raskas vuosi takana. Kaikki alkoi siitä, kun koeputkihoitoani siirrettiin yllättäen 3 kuukaudella eteenpäin sovitusta. Tämä oli valtaisa pettymys, sillä olin ollut jonossa ko. hoitoon yli 4 kuukautta. Yritin hukuttaa pettymystä ja suruani työhön ajamalla itseni liian vaativaan projektiin hulluilla työmäärillä ilman kunnon apua saatavilla, mikä aiheutti kamalan huonon olon kierteen burnoutin muodossa ja minkä takia koko parisuhteeni alkoi voimaan huonosti. Koin valtavaa ahdistusta työstäni ja samalla tunsin itseni yhä enemmän ulkopuoliseksi työympäristössaäni ja tiimissäni. Kaikki tuntui väkisin teeskentelyltä. Voin henkisesti todella huonosti ja mieltäni pimensi mustat ajatukset. Ei ollut tietoa paremmasta huomisesta. Yritin hakea pelastusta perheen perustamisesta, mutta kun siitäkään tullut mitään, ei ollut mitään toivoa jäljellä.

Kesäloma auttoi pahimpaan tuskaan; parisuhde jälleenrakennettiin onnelliseksi ja elokuussa alkanut hoito toi tarvitsemani toivon kipinän. Kipuilin edelleen töissä, mutta enemmän kuin 4 vuotta odotettu positiivinen raskaustesti muutti kaiken sateenkaaren väreihin ja toi elämälleni tarvitun tarkoituksen. Olin niin onnellinen siitä, että hirvittävä vuosi olikin vaihtunut yhdeksi parhaista. Tätä hetkeä ei kestänyt kuin yhden vilahduksen, sillä keskenmeno pakotti keskelle hirveintä painajaista, jota pahempaa en ollut tässsä elämässä joutunut aiemmin kestämään.

Alkuvuodesta keskenmenosta aiheutunut tuska alkoi helpottaa ja samalla pääsin miellyttävämpien, mutta yhä raskaiden töiden pariin ja aloin haikailemaan muutosta. Olin haikaillut elämänmuutoksen perään aikaisemminkin raskauden muodossa, mutta koska tämä tuntui yhä vaan vaikeammalta tavoittaa, aloin miettimään muita ratkaisuja. Taivaalta tipahti ratkaisu ja jouduin työpaikallani irtisanomisuhan alle. En ollut järkyttynyt tulevista potkuista, vaikka olin uhrannut elämäni edellisenä vuonna työlle melkein kirjaimellisesti. Joku toinen olisi voinut olla katkera, mutta minä olin innoissani kaikista uusista mahdollisuuksista. Eniten siitä, että pääsisin eroon työympäristöstä, johon tunsin olevan ulkopuolinen ja joka aiheutti minulle vain ahdistuta. Kun pääsin vapaaksi, tunsin itseni höyhenen kevyeksi valmiina lentoon. Ja niin minä lensinkin ja minusta tuli yhtäkkiä onnellinen huolimatta siitä, että en ollut raskaana. Opin, että ahdistuksen lähteeni ei ollut vain raskauden mahdottomuus vaan se myrkyttynyt ilmapiiri, jonka kanssa minun piti tulla jokapäiväisessä elämässäni toimeen työpaikallani.

Vaikka olin vapaa, minussa asui silti pieni huoli siitä, että mitä jos tulisinkin yhtäkkiä raskaaksi niin miten se vaikuttaisi uuden työpaikan saamiseen. En halunnut olla tilanteessa, jossa toivon raskautta samalla peläten sitä. Kaikelle löytyi ratkaisu, sillä minut haluttiin hyvinkin pian uuteen työpaikkaan, joka tuntuu avoimelta, rehelliseltä ja paikalta, jossa ei tarvitse teeskennellä mitään. En voi vieläkään uskoa, että löysin näin nopeasti uuden työn, joka on kaikkea sitä, josta olen usean vuoden haaveillut ahdistukseni keskeltä.

Kaikki on siis vallan hyvin ja vihdoinkin voin rehellisesti sanoa, että olo on onnellinen - tulee sitä perheenlisäystä sitten tai ei.

5. alkionsiirto

Jälleen on kyytiläinen haettu matkaan ja piinapäiviä elellään. Tuntuu hassulta, sillä edellisistä piinailuista on niin vähän aikaa ja kaikki tuntuu ihan normilta. Voiko piinapäiviinkin jo rutinoitua? Samalla progynovan ja lugesteronien käyttäminen tuntuu jo niin arkipäiväiseltä, etten muista enää millaista on olla ilman niitä.

Tämä alkionsiirto on ollut siitä poikkeuksellinen, että minulla on ollut tuntemuksia jo heti seuraavana päivänä siirron jälkeen. Alavatsa on turvonnut, sekä minulla on ollut menkkamaisia lieviä kipuja, mikä on ehdottomasti hyvä merkki. Mitään ei voi tietysti sanoa näistä tuntemuksista varmoiksi onnistuneen kiinnittymisen kannalta, mutta olen nyt ehdottomasti enemmän toiveikas kuin viime kerralla, kun ei ollut yhtään mitään alkuraskauden oireita missään vaiheessa.

Viimeinen mahdollisuus

Meillä on enää yksi pakkasalkio jäljellä viime elokuun ICSI-hoidoista julkisella. Klinikalta kysyttiin, jos haluaisimme pitää hiukan hengähdystaukoa ja sopia siirron myöhemmäksi. Klinikan henkilökunta ei tunnu ottavan paljon paineita siitä, että olen kohta aivan liian vanha raskautumaan. Todennäköisyydet huonontuvat kuukausi kuukaudelta ja itse koen voimakkaasti, ettei minulla ole todellakaan yhtään aikaa hukattavaksi. Ilmoitin siltä istumalta vastauksena, että uusi lääkkellinen kierto saa alkaa puolestani heti kuin se on vain mahdollista.

Onkin mielenkiintoista nähdä, että kuinka monta päivää siihen menee, että tuolla alhaalla alkaa jotain tapahtumaan. Progynova on nimittäin melko tehokas hormoni ja olen syönyt sitä hevoskuurin verran neljän viikon ajan.

Sinänsä meitä ei haittaa, vaikka kuukautiset eivät ala ihan heti, sillä olen lähdössä matkoille nyt pariksi viikoksi, eikä ultraus olisi onnistunut helposti muutenkaan tähän väliin. Kerrankin minulla on tuuria aikataulujen sumplimisessa! On tavallaan myös helpotus, että työkuviot ovat nyt seisahduksissa, eikä minun tarvitse ottaa stressiä hoidon aikatauluttamisesta töiden suhteen. 

Jos tämä seuraavakin PAS menee mönkään, niin olen jo alkanut miettiä, että milloinkahan pääsen seuraavaan kerran munankeruuoperaatioon. Täytyykö taas jonottaa julkisella sen puoli vuotta vai pääsenkö ohituskaistalla jo vaikka kesäkuussa ennen kesätaukoa? Jos joudun jonoon uudestaan, olen melko varma, että hermoni eivät tule sitä kestämään ja voisin harkita jonotuksen aikana hoitoja myös yksityisellä puolen. Olen säästänyt rahaa 1,5 vuoden verran hoitoja varten ja nyt olisi kertynyt jo melko hyvä määrä puskuria hoidon toteuttamiseen.

Ei jouluvauvaa

Viime jouluaatonaattona vietin 12 tuntia synnytysosastolla keskeytyneen keskenmenon ja lääkkeellisen tyhjennyksen takia. Silloin uskalsin toivoa, että kunpa ensi jouluna olisin samassa ympäristössä, mutta tällä kertaa niiden onnekkaiden joukossa, jotka ovat siellä viimeisimmillään. Tai ehkä voisin olla yksi niistä, joka oli jo raskaimman työn tehnyt ja saisi nyt silitellä pikkuistaan rauhaisan joulutunnelman syleilyssä.

Tämän pienen laskettu aika olisi ollut 10.12 ja viime vuoden haave oli lähellä toteutumista. Kohtalo uskalsi olla taas toista mieltä ja antoi minulle tänä aamuna negatiivisen tuloksen.

Pelkäsin tosi paljon sitä, että miten ottaisin vastaan pettymyksen, enkä taaskaan uskaltanut ruveta testaamaan yhtään ennen virallista päivää. Helpotuksekseni en murtunut. Tulos ei yllättänyt, sillä mitään oireita ei ollut näiden kahden viikon aikana - ei edes lääkkeiden aiheuttamia.

Pakkasessa olisi enää yksi huurupää odottamassa sulatusta. Pian saan varmaan sairaalalta ohjeita, että miten sen kanssa toimitaan mahdollisesti jo tässä kuussa.

PP9

Lievä flunssani on pahentunut aivan kaameaksi taudiksi. Yskittää, keuhkoja polttaa ja on kertakaikkisen hirveä olo. Huonon olon takia olen syönyt todella huonosti, sillä ruoka ei maistu yhtään. Viimeksi alkuraskaudessa minulla oli aivan pohjaton ruokahalu. Minun on yhä vaikeampi uskoa, että olisin raskaana. Tämä kamala virus on varmasti tappanut alkioni. Ainoa raskauteen viittaava on lämpöjen nousu iltaisin (kyllä, aloin niitäkin mittaamaan, koska olo on kuin 39 asteen kuumeessa), mutta tyhmä olisin, jos en liittäisi sitä ennemminkin tähän kehoni lamauttamaan tautiin.

Minulla oli aivan ihana viime viikko ja hyvä oloni on nyt vain muisto vain. Vihastuttaa. Olen saanut keskenmenon ja sen jälkeen potkut töistä. Tämäkään ei riitä, vaan nyt saan olla neljän seinän sisällä maailman kamalimman taudin kaatamana. Mitähän seuraavaksi tapahtuu, jotta oloni saisi vielä kurjemmaksi?

PP7 ja flunssa

Lauantaina alkoi lievät flunssaoireet; kurkkua kutittaa, ääni käheänä ja yskää. Juuri sellainen flunssa, joka ei ole kunnolla päällä, mutta jonka takia ei uskalla urheillakaan, lähteä ulkoilemaan ja nauttimaan ihanasta kevätsäästä, tai saatika lähteä tapaamaan kavereita tai perhettä. Aika hidastui aivan hirvittävästi, kun olen vain kotona ja istuskelen selailemassa nettiä. Ja vielä viikko pitäisi odottaa testaamisen kanssa.

Ilmeisesti flunssan takia minulla on ollut myös lievää pahaoloa iltaisin, eikä syöminen oikein huvita. Lämpöjä en ole jaksanut mitata pienistä kylmistä väristyksistä huolimatta. Sitten on ollut myös todella lieviä ja hiukan kiristäviä tuntemuksia munasarjojen kohdalla. Toiveikas minäni on tietysti yrittänyt yhdistää kaikkea tätä mahdollisiin alkuraskauden oireisiin. Kivuttomat ja normaalin kokoiset rinnat ne vain edelleen lannistavat toiveikkuuttani. Keltarauhashormonilisä on saanut rintani aiemmin aristavaksi myös negakierroissa ja ihmettelenkin nyt, että miksi ei niissä ole nyt minkäänlaisia tuntemuksia edes hormonin takia.

PP5

Täysin oireettomana taas mennään piinapäiviä. Kävin kurkkaamassa viime marraskuun kirjoituksia ennen plussausta. Viimeksi olin kertonut tuntemuksista rinnoissani aristuksen muodossa jo PP5:n kohdalla. Nyt ei edes rinnat tunnu yhtään herkiltä ja niiden koko on yhtä minimaalinen kuin normaalistikin. Tästä syystä olen jo melkein luopunut toivosta, että tästä PAS:ista olisi jäänyt kyytiläistä kiinni.

Samalla ajatukset ovat jo harhautuneet seuraavan kierron alkion siirtoon ja miten saan sen järjestymään. Olen tietysti taas reissussa seuraavan hoidon aikaan ja mahdolliset muutokset ovat monimutkaisia ja erittäin kallista järjestää. Mutta koska olen ikäloppu, niin yhtään aikaa ja kuukautta minulla ei ole varaa enää hukata. Jos järjestelyt sitten pilaa lomamatkani ja maksaa 600 euroa, olen päättänyt olla välittämättä asiasta ja tehdä vain kaikkeni saadakseni siirron onnistumaan.

Ainoa asia mikä minua tässä mahdollisessa epäonnen kierrossa lohduttaa on se, että työnhaku ei-raskaana on huomattavasti huolettomampaa kuin asian salaaminen rekryprosesseissa.