Tänään kesken työpaikan Suomi 100 -juhlien kuukautiset alkoivat. Viimeinen palaveri meni sumussa ja kotimatka sokeana kyynelistä.
Aamulla rintani eivät olleet enää yhtään arat ja aloin pelkäämään pahinta. Päivällä alkoivat kuukautimaiset kivut ja tiesin heti, että tässä tämä nyt sitten oli.
Tuntuu niin julmalta, että rintani oireet huijasivat minua uskomaan raskauteen, ja että tämä kierto sattui vielä olemaan lyhyempi kuin mikään kierroistani koskaan. En näköjään ansaitse edes hitustakaan ylimääräistä toivoa.
Kaikki asiat tuntuvat nyt turhilta ja vähäpätöiseltä. Päällimmäisenä on mielessä suru ja ajatus pikkuisen kuolemasta, vaikka se vasta minimaalinen solumöykky olikin. En ole ihan varma minkä ajatuksen voimin jaksan tästä eteenpäin.
Voi Lia, olen niin pahoillani. Mulla kävi ensimmäisen IVF:n kanssa ihan samalla lailla. Kierto oli vielä normaaliakin lyhyempi ja iso itku tuli. Eipä se yhtään lohduta, mutta kohtalotovereita on monia, jotka tietävät tunteesi nyt. Vaikka tuskin nyt jaksatkaan ajatella mitään jatkoa, niin minun mielestäni sinun kannattaisi kuitenkin tuo endometrioosiasia selvitellä. Kummallista, jos sinulle ei ole siitä mainittu, vaikka voimakkaat kuukautiskivut siihen selvästi viittaavat. Minulla ei ollut siis niitäkään ja silti tähystyksessä endometrioosi löytyi - ja samalla kertaa poistettiin. Se on siis niin tuntematon musta hevonen näissä lisääntymishommissa, koska pitää jatkuvasti jotain häiriötilaa kropassa yllä ja voi myös haitata alkion kiinnittymistä. Menin ensimmäisen epäonnistuneen IVF:n jälkeen siis "huvikseni" tarkistuttamaan asian ja sieltähän sitä löytyi useammasta kohdasta. Endon poistamisen jälkeen IVF 2 onnistui (vaikka ei sitten lopulta sydänääniä löytynytkään) sillä ainoalla kehityskelpoisella tyypillä ja muutenkin punktiot jne. olivat kuin lastenleikkiä siihen "endokropalla" tehtyyn ensiyritykseen. Olen aika varma, että se häiritsi ensimmäisellä kerralla kiinnittymistä, vaikka sillon alkioita siirrettiin kaksi. Eli jos vauvatoiveet vielä pysyvät yllä ja hermot ja kroppa kestää, niin käy ihmeessä tutkituttamassa tuo asia. Se on monesti syynä lapsettomuuteen - eikä harmittavasti näy missään ultrissa. Nyt Lia hellit itteäsi, syöt suklaata, itket ja otat kaiken tuen vastaan mitä on. Ja haet vaikka saikkua, jos et jaksa/halua olla töissä. Kova urakka takana ja tarttet nyt kaiken mahdollisen hoivan ja tuen. Olet ajatuksissa <3. t. Hanna
VastaaPoistaVoi kiitos ihanasta viestistäsi :´) Vauvatoive on edelleen prioriteettina ensimmäisenä, vaikka se nyt tuntuu ihan mahdottomalta tämän alkioita hylkivän kehon kanssa. Voi kunpa voisinkin ottaa sairaslomaa töistä, mutta meillä on hirveästi hommia ennen lomia ja en vaan voi jättää työkolleegoita pulaan. Hammasta purren istun siis toimistolla, mutta on kyllä vaikeaa, sillä kyyneleet kohoaa vieläkin silmiin tuon tuosta :(
PoistaPäätin nyt sitten ottaa yhteyttä julkiselle puolelle välillä, eli katsotaan osattaisiinko siellä katsoa lapsettomuuttani toisesta näkökulmasta ja puhua esimerkiksi vaikka siitä endon mahdollisuudesta enemmmän.