4.12.2018

PP13

Voi apua, huomenna on testipäivä eikä kuukautiset ole vieläkään alkaneet. En voi uskoa, että ole päässyt näin pitkälle, vaikka toisaalta pitkät kierrot ovat viime aikoina olleet minulle tosi tyypillisiä. En vaan osannut odottaa, että pitkä kierto tapahtuisi myös lääkkeiden kanssa.

 Sitten on toki sekin pienen pieni mahdollisuus, että olisin raskaana, mutta en uskalla yhtään luottaa siihen, sillä ei ole oikein mitään siihen viittaava, että minussa jokin toinen yrittäisi tarttua kiinni elämään. Oireet loistavat nimittäin edelleen poissaolollaan, vaikka kohta elettäisiin laskujeni mukaan jo 5-6 viikkoja. En ole yhtään väsynyt, ei ole mitään mielialavaihtelua pahoinvoinnista puhumattakaan. Rinnat hiukan aristavat, mutta sellaiset ne ovat olleet aina ennen huonoja uutisia. Kahvikin on alkanut maistumaan. Olen reissun päällä ja tästä maasta saa ilmeisesti parempilaatuista kahvia kuin kotona tai työpaikalla. Siinä meni sekin toivonpilkahdus.

Huomenaamulla herään ja ensimmäiseksi on tehtävä testi. En haluaisi tarttua vielä toimeen, mutta sairaalaan on pakko imoittaa tulos huomenna. Ei ole muuta vaihtoehtoa kuin yrittää kohdata tämän hoidon tulos. Ja se tapahtuu aivan pian. Kaiken tämän odotuksen jälkeen, en ole vieläkään valmis.

2 kommenttia:

  1. Onneksi olkoon (vt. raskausuutinen)! Tosi samoissa mennään. Minulla kolmas raskaus, joten lohdutuksen sanat oireettomuuteen: Ensimmäisessä raskaudessa sama tilanne, ei mitään oireita, vaikka edellisistä kuukautisista oli yli 40 päivää, kun lopulta testasin. Aavistus vain. Ehkä sinullakin? Mutta näissä kahdessa jälkimmäisessä raskaudessa olen jo valmiiksi tiennyt, miltä raskaana oleminen tuntuu, niin olen osannut paikantaa oireet myös. Ja minusta tuntuu, että siihen on vaikuttanut sekin, että kohtu on jo valmiiksi venynyt. En tiedä. Että ehkä oireet tulevat mahdollisessa seuraavassa raskaudessa aiemmin. Ja tähän raskauteen: Voi hyvin olla tosi oireetonkin, mutta eiköhän etova olo ainakin käy jossain välissä ;D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Mulla oli itse asiassa vahvempi aavistus kuukautisten alkamisesta, mutta sen voi ehkä laittaa itsesuojelun piikkiin.

      No nyt kun mietin päiviä taaksepäin niin ehkä siellä onkin ollut jotain, joka olisi antanut vihjeitä raskaudesta, esim. lievästi lisääntynyt tarve käydä vessassa ja vähän epätavalliset ilmavaivat.

      Poista