Uneton

En saa millään unta iltaisin, valvon ja kirjoittelen näin öisin.

Suurin tuska on nyt takanapäin ja jäljellä on tyhjä olo ja syvä haikeus. Olen linnottautunut neljän seinän sisään, enkä pysty näkemään muita ihmisiä vielä vähään aikaan. En ole valmis kohtaamaan sitä tilannetta, että minulta kysytään, että mitä kuuluu ja miten joulu meni. Oliko kiva loma?

Haikeimmalta tuntuu sen asian ajattelu, että kuinka onnellinen ja täynnä elämäniloa olin sen 2,5 viikon ajan, kun olin tietoinen raskaudestani. Vasta silloin tajusin, kuinka synkkä ja painava lapsettomuuden verho oli ollut. Raskaana ollessani oli konkreettisesti kevyt olo, työmurheet eivät harmittaneet enää lainkaan ja pääsin nukkumaan aikaisin, kun olin niin innoissani seuraavasta päivästä, joka olisi aina yhtä lähempänä pienen syntymää. Huomasin ajatelleeni monta kertaa, että tältä tuntuu olla aidosti onnellinen. Minusta oli vihdoin tullut sellainen ihminen, jota olin ennen niin katkerasti kadehtinut.

Nyt kannan taas raskasta viittaa harteillani ja valvon - huomisessa ei ole mitään odotettavaa, vain uusi päivä ikuisesti lapsettomana tässä maailmassa.