Vain yksi viiva – ja maailmani romahtaa taas hiukan,
niin pienesti, että ulkopuolinen sitä tuskin huomaa.
Kuinka on mahdollista surra jotain, mitä ei ole ikinä ollut
olemassa? Aivan kuin joku olisi kuollut, mutta ei aivan kuitenkaan.
Tämä blogi on oma tarinani lapsettomuudesta ja toiveesta saada joskus oma pienokainen syliin.
Olen itse saanut hurjasti vertaistukea lapsettomuusblogeista ja haluan nyt jakaa oman matkani kohti suurta onnea tai kamalaa pettymystä.
Tervetuloa mukaan!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti